10 loka 2016

Punainen päiväkirja

Punainen päiväkirja Aira Vesivalo

Rakas päiväkirja…näin minä aloitin ja luulin että niin täytyikin aloittaa. Päiväkirja on punakantinen ja siinä on kannessa luukku johon voi asettaa valokuvan. Kullanvärinen lukko sulkisi salaisuuteni. Elettiin vuotta 1967 jolloin olen kahdeksanvuotias.

Sain ensimmäisen päiväkirjani joululahjaksi. Äitini mielestä minun olisi pitänyt aloittaa kirjoittaminen vasta kun täyttäisin kymmenen. Ajatus tuntui erittäin loukkaavalta ja 10-vuotispäiväni odotus tuntui mahdottomalta. Haistelin muovisia kansia, suljin ja avasin kultaista lukkoa edestakaisin, asettelin tyhjien lehtien välissä olevaa irrallista apuviivastoa paikoilleen ja jännitin. Millaisella kynällä aloittaisin? Olisiko käsialani riittävän kaunis päiväkirjan kirjoittamiseen? Saisinko piirtää ja kuvittaa kertomiani asioita? Kunnioitus tuota punakantista aarretta kohtaan oli lähes suhteetonta. Äitini ehdotuksesta huolimatta päätin aloittaa kirjoittamisen heti.

24.12 1967

Rakas päiväkirja.. kun olin kotona joululomalla 24.päivänä klo 1 menimme kylään. Minua jännitti mitä minä saan minun kummilta joululahjaksi. Sain päiväkirjan ja suklaalevyn. Minusta päiväkirja on hieno mutta kotona minä sain myös aika paljon joululahjoja. Minä sain anorakin, kaulaliinan, palapelin, koruja ja kellon, huulirasvan ja ompelukuvia…

Ensimmäinen kirjoitukseni hymyilyttää tänään, mutta nostaa mieleeni lämpimiä muistoja, tuoksuja, ääniä ja tunteita. Punaisen päiväkirjan muovinen tuoksu, keltainen pitkä kaulaliina joka kaulaan kierrettynäkin ulottui polviin saakka ja jota äiti salaa neuloi. Muistan kuinka äiti kurkisteli ikkunasta kun lähdimme hiihtämään; varmisti lähtömme ja neuloi kiireesti. Palapelissä oli 550 palaa ja siinä luki ”puzzle”. Kokosin sitä lattialla pönttöuunin edessä ja muistan miltä pienten pahvisten palojen kasa tuntui käsissäni kun nostelin niitä takaisin laatikkoon. Korut ovat häipyneet jo mielestäni mutta vielä voin ommella pahvikuvia pönttöuunin vieressä joulu kuusen tuoksuessa pienessä kamarissa. Kelloni fosforiviisarit hohtivat peiton alla kun sinne päästi hieman valoa huoneessa loistavasta paperitähdestä. Punertavanhehkuinen lämmin huone ja onnellinen mieli. Paperitähden valossa oli turvallista nukahtaa.

Sanat aukeavat. Jokaisesta sanasta nousee uusia sanoja, ajatuksia ja muistoja jotka aktivoivat eteeni unohdettuja maisemia elämästäni. Jos minulla ei olisi punaista päiväkirjaani, en muistaisi kenen kanssa leikin välitunnilla, mitä ruokaa koulussa oli tai minkä kirjan lainasin lauantaina koulun lainastosta. Teksti johdattaa minut itseni lähteelle sellaisena kuin olin kerran ja hämmästyttää myös kuinka vähän ihminen lopulta muuttuu. Vaikka lapsi kirjoittaa arkisia kokemuksia, kirjoitukset sisältävät piilosanomaa ajasta jossa elettiin, toiveista, peloista ja monenlaisista tunteista. Se lohduttaa ja löytää ratkaisuja itsesään. Kysymys ei olkaan pelkän arjen dokumentoinnista vaan syvällisemmästä havainnoinnista. Itsehavainnointi aikojen takaa eheyttää ja antaa rohkeutta oman sisäisen lapsensa kunnioittamiseen. Ajatus kasvaa elettyyn ja koettuun ja kuinka tuo lapsi on kasvanut ja kokenut elämänsä. Kuinka hänen on käynyt?

Kirjoittamalla itseensä tutustuminen on lempeää terapiaa. Jokaisen sanan piirtyminen paperille on ajattelun tulos. Se mitä kirjoitat tänään, voi auttaa myös tulevaisuudessa hahmottamaan ja ymmärtämään asioita erilaisista näkökulmista.

Kirjoitin punaista päiväkirjaani kolmen vuoden ajan. Kasvoin kansista ulos palatakseni kirjoittamaan lapsenlapsilleni. Arjen dokumentointia tulevalle matkalle. Turvaksi kun sitä tarvitsevat.

Rakas päiväkirja

3.12 1970

Tänään on torstai. Meillä oli koulussa voimistelua. Meillä oli ruokana perunaa ja makkarakastiketta. Laskimme koulussa mäkeä. Olin Kaisan kanssa. Minä otin tänään maantietotunnilla hampaan pois. Eilen illalla otin sen vierestä hampaan pois. Huomenna on minun päiväni (nimipäiväni) Meidän äiti on paistanut kakunkin sen johdosta. Äiti pääsee vasta puoli seitsemältä tänään töistä. Tänään tuli minun joulukalenteristani nukenvaunut. Tämän päiväkirjan lukko on hajonnut, enkä tiedä millä panisin sen lukkoon. On tämä muutenkin vähän huono kun tämä on ollut aitassa keväästä saakka kaikkien rojujen seassa…

 

 

Viimeksi muutettu 10 loka 2016
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Luopumista Maailma on lintulaudalla »

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU