Kuppari-Hanna

Tapaan sattumalta ihmisen, jolla on vaikea krooninen sairaus. Muistan hänen käyneen luonani kerran tai kaksi. Hän toteaa, ettei käynnistä ollut yhtään apua. Pahoittelen hänelle vilpittömästi tilannetta, ainahan ei voi onnistua. "Huomasitko, oliko edes seuraava yö yhtään helpompi, pääsimmekö lainkaan kärryille asiasta?" "Juu, kyllä monta päivää oli aivan hyvä, mutta sitten vaiva oli taas kuin ennenkin, ei mitään apua. Ei taida kannattaa varata uutta aikaa."

Joinko liikaa kahvia? Ehkä se on nämä kaikki tekniset laitteet ympärilläni. Vai aiheuttiko äskeinen ihminen sanomisillaan sisälleni epävakaisen sään? Ei, se on varmaan tämä rakennus, ehkä täällä on jotain terveydelle haitallista. Päässä on sumea olo, ajatukset katkeilevat ja hieman pyörryttää.Olemme tuntosarvet korostetun höröllään joka suuntaan. Haalimamme informaatio ympäristöstä ja toisista ihmisistä meinaa tuperruttaa meidät.

Pienet pojat tulevat koulun jälkeen Parantolalle hengähtämään. Siivoan ja laitan kuppaustarvikkeita paikalleen. Tuvasta kuuluu vain hykertelyä ja hihittelyä. Kun olen valmis ja puhdistanut työpöydän vielä pirtulla, löydän tuvasta kaksi pellavapäätä kääriytyneenä peurantaljaan. He ovat siellä kuin ketunpoikaset pesässä. Poissa ovat koulureput, laskutoimitukset, kotitehtävät ja kiristävät vaatteet. Mikä käsinkosketeltava vapaus.

Luonani käy ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan hieronnan tai muun kehollisen manipuloinnin kohteena. Heidän kehonsa reagoi välittömästi pahoinvoinnilla. Kipu on kumppanina sellainen, jota joudumme kunnioittamaan. Se asettaa rajoja, sanelee asentoja ja ohjaa meidät johdonmukaisena kasvattajana kohti kivuttomampaa olotilaa.

Olen eksyksissä. En tiedä, mitä seuraavaksi kuuluisi tehdä tai mikä ovi avata. Vetäydyn hieman syrjemmälle omaan syvään hiljaisuuteeni. On syytä terävöittää tarkkaavaisuus äärimmilleen. Kun katselee rauhassa, pienikin merkki auttaa pääsemään eteenpäin. Se auttaa ottamaan ensimmäisen askeleen. Ilman sitä matka ei ala koskaan. Päättämättömyys ei vie mihinkään, vaan vie voimat jo ennen kuin olemme päässeet minnekään.

Löydä se osa itseä, joka piileskelee ja vielä kaipaa sinun hyväksyvää katsettasi. Rakasta se osa sellaiseksi, joka ottaa vastaan hyvän, vaikka ajatuksesi huutelisivat ettet sitä ansaitse. Hyvyyttä ei ansaita. Sille avataan ovi ja se päästetään elämään.

Sivu 7 / 13
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU