Kuppari-Hanna

Hoidin ihmistä, joka oli ollut vuosia sitten rajussa onnettomuudessa. Magneettikuvat totesivat hänet jo fyysisesti terveeksi, mutta vakavat säryt lantiossa ja onnettomuuteen kytkeytyvä ahdistus eivät hellittäneet. Jokin hänessä oli ikään kuin jäätynyt paikalleen.

Onko sinulla ystävä, jonka elämä on jatkuvaa kamppailua erilaisten vastustajien kanssa? Kuljetko sinä kenties elämässäsi jatkuva draaman kaari yläpuolellasi?

Ajoin vuosia sitten yhden pienen pohjoisessa sijaitsevan paikkakunnan läpi ohikulkumatkallani. Eräässä paikassa siellä minulle tuli kummallinen kokemus. Koin jotain toista todellisuutta, toista aikaa päällekkäin.

Onko sinulla ihmistä, jonka lähelle hakeudut, kun tarvitset ympärillesi turvallisen tyhjän tilan? Ihmistä, joka ei täytä tyhjyyttä harhailevalla ajatuksenjuoksulla tai pyri voimakkaasti vaikuttamaan sinun tärkeisiin päätöksiisi? Jos on, voit huokaista hiljaa onnesta - tai kiljahtaa kiitollisuudesta.

Tehdessäni käsitöitä, huomaan toisinaan samojen kasvojen ilmestyvän töistäni uudestaan ja uudestaan. Kädet ovat kuin toinen ymmärrykseni. Ne kertovat, kuinka käsitän tämän maailman, tässä hetkessä.

Joskus koen pelkoa siitä, että teen työssäni virheen tai en huomaa hoidon aikana jotain tärkeää asiaa. Tunnen vastuun raskaan paineen sellaisten ihmisten kohdalla, jotka ovat kertakaikkiaan niin loppu, että he ovat vaarassa menettää toivonsa. Vaistoni kuiskaa, että liikumme veitsenterällä; siinä rajapinnassa, jossa ihminen tekee kaikessa hiljaisuudessa itsenäistä päätöstä elämän jatkumisesta tai siitä luopumisesta.

Sivu 3 / 13
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU