Kesäkuu 2016 - voimakkaita tunteita ja jatkuvia loppuunsaattamisenergioita https://pixabay.com/fi/aalto-meri-vesi-sininen-aallokko-1215449/
22.06.2016

Kesäkuu 2016 - voimakkaita tunteita ja jatkuvia loppuunsaattamisenergioita

Monet ystävät ja minä olemme huomanneet äärimmäisen voimakkaiden tunnevirtausten kulkevan läpi muutaman viime päivän aikana. Yhdellä hyvin kehittyneellä ystävällä oli sellaista raivoa, että lopulta hän kiemurteli keittiön lattialla (koira halasi häntä koko ajan). Toinen oli koko päivän häiriintynyt uhrienergioista. Toiset itkevät päiväkausia.

Kaikki meistä raportoivat, etteivät nämä ole meidän tunteitamme – tiedämme sen. Toisilla on valtavia vaikeuksia edes visualisoida toinen chakransa ja heillä on kipua siinä. Mitä helvettiä tapahtuu? Voisitko kysellä?

a) Mikä tämän aiheuttaa? Ulottuvuusmuutos joka pahenee, ennen kuin paranee, kuten yksi enkelitulkitsija on sanonut? Pimeystiimin jokin infernaalinen uusi teknologiahyökkäys, jotta saadaan ihmiskarja vielä kerran lypsettyä? Sen omaa raivoa ja epätoivoa poisraivaamisen vuoksi? Se on minusta taatusti enemmän kuin Pulse-yökerhon verilöyly ja Neptunuksen perääntyminen. Mitä se onkin, se iskee ihmiset tainnoksiin.

b) Milloin se loppuu?

c) Mitä voimme konkreettisesti tehdä siitä selviytymiseksi (paitsi puhdistaa omat ongelmamme, joiden luulen antavan koukkuja näiden aaltojen kiinnittymiseksi meihin)?

Toivon todella, että kyselet ja saat vastauksia. Ihmiset kärsivät ehdottomasti ja kysyvät.

Kiitos,

Falcon

Meillä on ollut kommenttikeskusteluja aiemman artikkelini alla siitä, miten monilla meistä on ollut epätavallisen rankkaa hyvin voimakkaiden tunne-energioiden kanssa, jotka iskevät yhtäkkiä meihin todella kovaa. Olen maininnut muutamassa artikkelissa tänä vuonna, miten olen taistellut on-off-masennuksen kanssa, eikä mikään siitä tunnu omaltani, vaan joltain kummalliselta alueelta, jonka läpi minun on täytynyt kulkea tänä vuonna. Toiset ovat maininneet, että heihin iskee nyt kovasti raivo, viha, täydellinen tyytymättömyys kaikkeen ja jokseenkin kaikkiin. Ja toiset ovat saavuttaneet sen taianomaisen kohdan, missä he ovat täysin kypsiä kestääkseen enää "persläpiä ja idiootteja". Kenties vanhassa termissäni on nyt enemmän tolkkua ihmisille kuin noin 10 vuotta sitten, kun itse tunsin tällä tavalla ja taistelin sen ja monien muiden vastaavien asioiden kanssa.

Sitten sain yllä siteeratun sähköpostin Falconilta, ja on selvää, että suureen ihmismäärään osuu kovaa se, mikä meidän täytyy tiedostaa itsessämme ja toisissa ihmisissä. Kiitos, että annoit jakaa sähköpostisi, Falcon.

Ei ole vain yhtä tai kahta asiaa, joka aiheuttaa sen, mitä me kaikki tunnemme ja näemme itsessämme ja toisissa – kyse on koko joukosta massiivisen tärkeitä ja todellisuutta muuttavia asioita, jotka kaikki tapahtuvat hyvin voimistuneesti 2016.

2016 on 9-energiavuosi

2016 on 9-energiavuosi. 2+0+1+6 = 9, numerologisesti. 9-energia liittyy loppuunsaattamiseen, ja tässä ylösnousemusprosessin tapauksessa nuo loppuunsaattamiset ovat valtavia ja kaikenkattavia sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti yksilöille ja ihmiskollektiiville ja sen tuolla puolen. Olemme käyneet läpi vuosikymmenten saatossa monia 9-energiavuosia – 2007 oli edellinen, jonka kävimme läpi – mutta yksikään niistä ei ole tapahtunut galaktisen linjautumisen lopussa! 2016 on enemmän 9-energiavuosi kuin mikään aiemmin, ja useammat ja useammat ihmiset tuntevat tämän intensiivisen ja koettelevan tosiasian pitkin tätä vuotta.

Uskon, että erityisesti syyskuun alusta, vuoden 2016 kolmena viimeisenä kuukautena näemme (globaalisti mutta myös hyvin paljon tässä maassa) asioiden, ihmisten, tilanteiden, systeemien, uskomusjärjestelmien jne. hajoavan vielä nopeammin. Vanhat alemmat tavat murenevat jo patriarkaatin jalkojen alla, ja kun vuoden 2016 loppu lähenee ja lähenee, tämä kaiken vanhan ja matalamman purkamisprosessi vain kiihtyy. Jotkut rakastavat tätä, kun taas toiset sekoavat vielä entistä enemmän, mutta joka tapauksessa katselet loppuunsaattamista kaikilla tasoilla (mikä merkitsee totaalista muutosta), ja se on kaikin tavoin meillä kaikilla käsillä henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti lajina.

Lisäksi … meidän täytyy kulkea nollaenergian läpi – "nollavyöhykkeen" kuten olen kutsunut sitä – ennen kuin meidät singotaan vuoden 2017 uuteen 1-energiaan (2+0+1+7). Mutta taaskin, tätä 1-energiaa ihmiskunta ja Maa eivät ole koskaan ennen kokeneet. 1-energia liittyy uusiin alkuihin ja tämän ylösnousemusprosessin tapauksessa ne tapahtuvat täysin uudella ja korkeammalla olemis-, ulottuvuus jne. tasolla.

Siis saatamme loppuun tänä vuonna 9-energioissa sen, mitä meidän täytyy. Sitten kuljemme mystisen ja ajattoman kvanttinollaenergian läpi (luultavasti koko joulukuun 2016, jos olet hyvin herkkä), mikä on luultavimmin myös hyvin voimistunutta ja henkilökohtaista meille kaikille. Välittömästi tämän jälkeen saavutamme vuoden 2017 uudet 1-energiat. Mutta koska tämä 1-energia on uutta galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan toisella puolella, se ei vastaa mitään, mitä ihmiskunta on aiemmin kokenut.

Työstän toista artikkelia vuodesta 2017, jännittävistä galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan energioista ja tilasta, ja tulevista kolmesta valoväläyksestä, joita saapuu pitkin vuoden 2017 uutta, mikä vaikuttaa täysillä ihmismassaan ja muuttaa ja kehittää sitä nopeasti. He tarvitsevat tätä, koska me edelläkävijät/polunraivaajat emme enää raahaa heidän tiheitä ja tietämättömiä pyllyjään portaita ylös. Lisäksi meidän ei pitäisi myöskään tarvita enää kärsiä tietämättömistä, negatiivisista, väkivallasta ja mielettömyydestä. Saa tarkka kuva tästä monumentaalisesta siirtymästä, jossa olemme tällä hetkellä ja myös pitkin vuotta 2017. Tunne tätä informaatiota, ja tämänhetkisessä voimistuneessa henkilökohtaisessa ja kollektiivisessa hulluudessa, raivossa, masennuksessa, surussa jne. alkaa olla enemmän tolkkua.

Auringon matka galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan yli

Joulukuun 1980 päivänseisauksessa aurinko

aloittaa matkan galaktisen päiväntasaajan yli

<!--[if !vml]-->December
            1998 halfway across GETämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen." border="0" height="171" width="250"><!--[endif]-->

Joulukuun 1998 päivänseisauksessa aurinko

on puolivälissä matkalla galaktisen päiväntasaajan yli

<!--[if !vml]-->December
            2016 Solstice sun GETämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen." border="0" height="171" width="250"><!--[endif]-->

Joulukuun 2016 päivänseisauksessa aurinko

päättää matkansa galaktisen päiväntasaajan yli

Minä piirsin nämä kolme kuvaa, joten ne eivät ole täydellisiä. Vaalensin tarkoituksella auringon väriä jotenkin sopimaan niihin fyysisiin ja energeettisiin muutoksiin (siirtyminen fotonivaloon), jotka se on käynyt läpi tämän ylösnousemusprosessin/galaktisen linjan matkan aikana.

Tarkastele muutama minuutti korkeasta sydämestäsi, ei älylläsi, auringon henkisen energiamatkan alun, keskivaiheen ja loppuunsaattamisen päivämääriä sekä niitä vakaita muutoksia auringossamme, kun se on kulkenut galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan poikki ja ruumiillistanut korkeampia valotaajuuksia siitä. Ja ole lopuksi hyvin tietoinen kolmannen kuvan päivämäärästä, joka on joulukuu 2016, vain kuuden kuukauden päästä.

Kesäkuun päivänseisaus on kolmen päivän päässä, eli meillä on vuoden 2016 toinen puolikas, ennen kuin Maa ja koko ihmiskunta saavuttavat tämän uskomattoman tärkeän loppuunsaattamiskohdan, aurinkomme poistuessa galaktisen päiväntasaajan alueelta, mitä kutsutaan myös galaktiseksi linjaksi.

Ei ole sattumaa, että 2016 on 9-energiaa (loppuunsaattaminen) ja tämä auringon 36 vuoden transformatiivinen ylösnousemusmatka galaktisen päiväntasaajan yli saavuttaa päätepisteensä joulukuun 2016 päivänseisauksessa. Ei mitään sattumaa, vain massiivista monikerroksista, moniulotteista ja monia elämiä kestävää intensiivistä ylösnousemusprosessityötä täällä ja muualla. Tiedät tämän ja paljon muuta soluissasi, muinaisessa itsessäsi, tähti-itsessäsi ja suuremmassa jumalaisessa itsessäsi.

Tässä on paljon henkistä, energeettistä, fyysistä, mentaalista ja tunnepainetta käytäväksi läpi jokaiselle meille edelläkävijälle/tienraivaajalle/valonruumiillistajalle tänä vuonna, mikä liittyy paljon siihen, miksi olemme tavallaan sekaisin tunteellisesti. Rehellisesti sanottuna, onko se mitään ihme?

Monta kuukautta minulla on sieluni silmissä ollut satojatuhansia supernopeita korkeampia näkyjä ihmisistä, olennoista, tapahtumista, energioista, elämistä, kuolemista, kauhuista, rakkauksista, paikoista, ulottuvuuksista, paikoista yli ajan ja ulottuvuuksien ja monista muista asioista, joista en edes tiedä, mitä tai keitä ne ovat. Satojatuhansia kasvoja, paikkoja, tapahtumia, tunteita, valon ja pimeyden kaksinaisuuden tapahtumia ja paljon muuta nostetaan ylös vanhasta evoluutiosyklistä, puhdistetaan ja/tai siirretään muualle ja luetteloidaan. Toisinaan sen katselemisesta tulee aivan liikaa minulle ja teen parhaani ollakseni pakahtumatta siitä, mitä kaikkea näen kiitävän ohitseni matkallaan ulos. Osa masennuksesta jota olen tuntenut tänä vuonna, on liittynyt tähän, koska kyse ei ole minusta parhaalla tahdollakaan! Olen vain yksi monista korkeamman ulottuvuuden silminnäkijöistä tälle massiiviselle loppuunsaattamiselle, puhdistamiselle ja ulottuvuuden evoluutiosiirtymälle ympäri universumia.

On tietysti paljon muuta, mutta tämä on hyvä alku, mitä tunnen siitä, mitä käymme läpi nyt, ja tyydyttävä kurkistus niihin massiivisiin muutoksiin, joita tulee vuonna 2017 uusissa 1-energioissa ja elämässä, todellisuudessa ja luovuudessa galaktisen linjan toisella puolella.

Denise

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com/)

17.6.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

 

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net