Lapset joita inkarnoituu todellisuuteemme tällä hetkellä, eivät ole kehittyneempiä ainoastaan kyvyiltään, vaan myös kemiallisesti solutasolla. Jokaisen sukupolven myötä tapahtuu edistymistä. Uudet vanhemmat kasvattavat hyvin erilaisia lapsia kuin koskaan ennen.
Rakas ihmislapsi, olet valontiellä, vaikka et olisi sitä liiemmin tiedostanut tai juurikaan tullut ajatelleeksi aiemmin. Mutta koska olet juuri siinä, herkkä ihminen herkistyen koko ajan lisää, olet kiinnostunut henkisistä asioista, niin olet yksi valontien edelläkävijöistä. Et välttämättä ole ihan kärkijoukoissa, mutta tarkoitus ei olekaan verrata itseään kehenkään. Riittää kun itse tiedostat sen missä olet ja mihin kuljet.

Aitous

17.10.2018
Olet täydellinen juuri sellaisena, kuin olet, siinä missä olet. Kaikki vähempi on valhetta – valhetta jota olet ylläpitänyt. Kaikki mikä ei ole rakkautta, ei ole sitä, kuka olet. Tähän sisältyvät kaikki harhakuvat, joista olet pitänyt kiinni, asiat jotka omaksuit ja jotka sanoivat, ettet ollut Jumalan täydellinen ilmaisumuoto. Sillä ei ole merkitystä, mistä nämä valheellisuudet tulivat tai keneltä – hyväksy se totuus, että olet täydellinen ja jumalainen ilmaiseva Lähde. Tämän olet tullut oppimaan ja tästä syystä olet inkarnoitunut maan päälle.
Olemme nyt kolmen pyhän portaalin tai portin ensimmäisissä energioissa. 10-10-, 11-11- ja 12-12-portit tunnetaan kolmoisportaalina sen pyhän vaikutuksen vuoksi, joka niillä on kasvuumme ja kehitykseemme. Erityisesti tänä vuonna se alkaa pamauksella, kun Venus perääntyy ja pakottaa meidät katsomaan syvältä ja tiukasti itseämme ja kaikkia suhteitamme.
Tiesimme ennen vuoden 2019 alkamista, että elämästä tulisi intensiivisempää tänä vuonna. On eri asia tietää etukäteen tällaisista asioista, kuin kyetä kulkemaan järjissään näiden ylä- ja alamäkien läpi viikkojen ja kuukausien saatossa.

En osta sitä

11.09.2018
Kun olin nuorempi, rakastin shoppailua. Päädyin ostamaan asioita pelkästä tylsyydestä tai yrittäen täyttää jotain, mitä minulla ei ollut sisällä. Rakkautta luultavasti. Teollisuusaloista on tullut varakkaita, miljardien ihmisten ollessa vailla itserakkautta ja itsetoteutusta.
Et voi jäädä pitkäksi aikaa suljetun oven taakse, elämä on täynnä muutoksia. Yksi ovi avautuu, kun toinen sulkeutuu. Näin on myös ihmissuhteissa. Olet ehkä huomannut, kuinka ihmissuhteesi ovat muuttuneet viime vuosien aikana? Aiemmin niin läheiset ystävät tai sukulaiset eivät enää tunnukaan niin läheisiltä. Tuntuu kuin et enää löytäisi yhteistä säveltä heidän kanssaan, aivan kuin he olisivat muuttuneet tyystin vieraiksi. Ei, he eivät välttämättä ole muuttuneet lainkaan, mutta sinä olet. Olet kulkemassa omaa polkuasi nopeampaa tahtia, eivätkä toiset enää oikein pysy perässäsi.
Tervehdin sinua Uuden maan asukki, sillä aika on alkanut. Tunnet sen höyhenen kevyestä energiasta, joka valtaa sinut aika ajoin. Se saa olosi valoisaksi, toiveikkaaksi ja rakkaudelliseksi. Se saa sinut uskomaan ihmeisiin, ihmisiin ja antaa elämääsi toivoa.
Yksi 5D-tietoisuuden keskeisimpiä piirteitä on syyllisyyden, häpeän ja itse-epäilyn täydellinen puuttuminen. Voitko kuvitella kokevasi tämän? Voitko kuvitella sen upean sisäisen vapaudentunteen, jonka tämä toisi?
Jos olet fyysisesti, mentaalisesti ja tunteellisesti uupunut nykyään, saatat kärsiä ns. ylösnousemusuupumuksesta, johon sisältyy kolmenlaista uupumusta: fyysistä/energiaväsymystä, tunneuupumusta joka johtuu liian paljosta muutoksesta ja epävarmuudesta elämässämme, ja syvää tympääntymistä odottamaan ja odottamaan jotain, mikä ei tunnu oikein tapahtuvan vielä.
Sivu 1 / 8

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net