Toivomme kaikki, että tulimme käyttöohjeen kera. Toivomme, että elämälle oli jonkinlainen ohjeistus, vaikkemme seuraa sitä. Meille kaikille on työnnetty, täysin ilman rakkautta, yhteiskuntamme tai perheemme opit antamaan polun, jota seurata. Ongelmana on, ettei se tavallisesti ole meidän polkumme, ja sitten meillä on pettymystä ja syyllisyyttä kyvyttömyydestä seurata sitä. Mutta mitä jos meille annettiin kartta? Mitä jos se lakaistiin maton alle ymmärryksen puutteesta? Mitä jos sitä pidettiin jopa pahana?
Käsillä on porttimme 15.–25.5. Geomagneettimyrskyt voimistuvat, ja odotetaan lisää sisääntulevia aaltoja tämän jakson aikana. Nämä DNA:ta aktivoivat taajuudet tukevat ensiruumiillistajia. Ne korostavat Maan sisäosan/lemurialaisten verkkojärjestelmien aktivoitumista ja niiden elävän kirjaston koodien avaamista, joita parhaillaan vapautetaan uuden Maan ja kristalliverkkojärjestelmien kautta.
Ehkä tiedät jo, että meillä on tulossa suuri hetki 12. - 13.1.2020, jolloin Saturnuksen ja Pluton yhtymä Kauriissa on merkkinä uuden kehityssyklin alkamisesta, joka kestää 30 vuotta. Vaikka yhtymän varsinainen ajankohta ja sen lähipäivät saattavat hyvinkin esitellä mielenkiintoisia haasteita (lisää siitä lähempänä tuota ajankohtaa!), varsinainen merkitys on sen olennaisuus ihmiskunnan evoluutiokehitykselle tulevina vuosina.
Muutamana kuluneena viikkona energian ollessa niin intensiivistä, kuin on ollut, olen huomannut asiakaspiirilläni psyykkisten kykyjen lisääntymistä. Monet kirjoittavat minulle nyt enneunista, selvänäköisistä kokemuksista ja toisten ulottuvuuksien orbien ja kipinöiden näkemisestä. Minulle on ilo kuulla kaikista, koska vuosia olen tuntenut itseni yksinäiseksi kaikissa päivittäisissä psyykkisissä kokemuksissani. Huomaan omat kokemukseni ainutlaatuisiksi siinä, että ne ovat erilaisia kuin monilla muilla. Omat kokemukseni ovat aina muiden todellisuuksien partaalla, eivät lähelläkään tätä todellisuutta.
Tervetuloa toukokuuhun, hulluuden, sekasorron ja ihmeiden kuukauteen, ja jokainen kokee niitä sen mukaan, mitä hänen energiakentässään ja polullaan tapahtuu. Meillä tapahtuu joitain suuria asioita tässä kuussa kollektiivitasolla – sen työn huipentuma jota olemme tehneet koko vuoden. Siis jos asioita alkaa tapahtua elämässäsi ja koet sekasortoa ihmeiden sijasta, katso tarkkaan, mitä olet oikeasti pyytänyt, koska energia liikkuu nyt nopeasti ja ilmentyminen toimii syvimpien ja usein kätkettyjen aikomustemme mukaan. Kiinnitä turvavyö, pidä kädet ja jalat vaunussa ja nauti kyydistä – vuoristorata on alkanut.
Uranus siirtyy Härkään 6.3.2019 (UT). Radikaalien häiriöiden, ennustamattomien tapahtumien ja vapauttavan epäyhtenäisyyden planeetta eläinradan merkissä, joka tunnetaan jääräpäisestä muutosvastarinnastaan, lupaa pitää meidät kaikki varpaillamme! Toukokuusta 2010 saakka jolloin Uranus astui ensimmäistä kertaa Oinaan horoskooppiin, impulsiivisimmille keskuudessamme on ollut tietty määrä pelivaraa. Oinas on nopea toimimaan, vikkelä muuttumaan ja aina valmis aloittamaan jotain uutta – jos ensimmäinen yritys ei toiminut, kokeillaan tätä ja sitten tuota.
Maya intiaanien alkujaan käyttämä Tzolkin-kalenterisykli loppuu 25.10. ja uusi sykli alkaa. Ehkä oletkin huomannut, että jokin asia elämässäsi kypsyy ja hedelmä on valmis putoamaan. On siis luonnollisen päättymisen aika. Nyt on hyvä aika siivota kaapit ja polttaa vanhat kuitit, viedä vaatteet kierrätykseen ja uudistua, luoda nahka ja jättää se vanha minä taaksensa.
Voitko uskoa, että on vuoden 2018 viimeinen kuukausi? Millainen vuosi onkaan ollut, ja tämä kuukausi on energeettistä paketointia, kun viimeistelemme henkisen vihkimysvuoden (11-vuosi) ja valmistaudumme vuoteen, jota hallitsevat luova energia, aikomus ja ilmentäminen – kaikki 5D-energiat. Oletko valmis 5D-luomiseen?
Jos luulit, että uusi vuosi alkaa suurella eteenpäin työntävällä energialla ja valtavilla latauksilla tätä erittäin tärkeää uutta vuotta varten, olet oikeassa, niin tapahtuu. Itse asiassa meillä tapahtuu tammikuussa monia asioita, jotka tukevat vuoden yleistä energiateemaa sekä sitä liikevoimaa, joka alkaa tässä kuussa ja lisääntyy koko vuoden, johtaen meitä tammikuuhun 2020.
Olemme uudessa kuukaudessa, ja tämä on keskittynyt siivoamiseen tammikuun kaaoksen jälkeen. Muista, että kaaos on tulosta vanhojen toimintamallien hajoamisesta, ja näemme paljon sitä nyt. Helmikuun energiafokus on yhteys ja muut 5D-energiat – yhteistyö, yhteisö ja luovuus (joka on myös vuoden 2019 teema). Tämä voi olla mahtava kuukausi, jos emme eksy hämmennykseen ja itse-epäilyyn ja unohda olevamme oman universumimme mestari ja energeettisesti itsenäinen.
Sivu 1 / 4

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net