28 kesä 2018

Viesti Matthewilta 18.6.18

Kirjoittanut 

Rakkain terveisin tämän aseman kaikilta sieluilta, tämä on Matthew. Suurin osa kysymyksistänne ja kommenteistanne liittyy kahteen huolestuttavaan ja ahdistavaan tilanteeseen, ja aloitamme USA:n maahanmuuttajista. Näin yksi heistä kirjoitti: "Olen todella huolissani maahanmuuttajista. Näemme joka päivä, miten USA:n presidentti kaltoinkohtelee meitä aggressiivisella retoriikallaan, ja hän on myös tehnyt monia lakimuutoksia meitä vastaan. Kysymys on: tapahtuuko tulevaisuudessa kannaltamme suotuisa muutos?"

On surullista nähdä universaalin perheemme jäsenten kohtelevan toisiaan sydämettömästi, vaikka se olisikin sielusopimusten mukaista, eikä tämä ole tilanne useimpien näiden maahanmuuttajien kohdalla. Niinpä ilolla voimme kertoa teille, että julkisesti protestoitaessa lasten erottamista vanhemmistaan Meksikon rajalla, tuo maahanmuuttopelote loppuu välittömästi – kenties jopa ennen tämän viestin jakamista. Toivomme, että voisimme antaa yhtä hyviä uutisia karkotuksista ja kielteisistä turvapaikkapäätöksistä, mutta energiapotentiaalikentässä ei ole merkkejä, että nuo tilanteet muuttuisivat pian. Kuitenkin värähtelyjen noustessa nekin loppuvat. Positiivinen puoli on, että kaikki maahanmuuttajat jotka eivät päättäneet kokea mitään noita tunnepuolen ja fyysisiä vastoinkäymisiä, tekivät hypyn evoluutiotilassaan, mutta he tietävät tämän vasta siirryttyään henkielämään.

Lopullinen lopputulos hyödyttää monia maaelämän aikana. Yhdysvallat joka on maahanmuuttajien perustama ja maahanmuuttajien ja orjien rakentama vaikutusvaltaiseksi maaksi, on kehittynyt maa, jota koettelee vakavimmin rasismi ja etninen ahdasmielisyys. Johto joka on kadottanut empatian ja myötätunnon, tuo valoon nämä syvään juurtuneet haavat, jotta tämä maa ja sen asukkaat voivat parantua.

Lapset hyvin erilaisissa olosuhteissa on toinen suuri huolenaihe. "Olen neuvonantaja, joka on työskennellyt monien (liian monien) traumasta selviytyjien kanssa. Minun täytyy tietää, toimivatko korkeammat olennot ahkerasti lasten salakuljetuksen ja lapsipornon lopettamiseksi. Näistä lapsista on tehty näkymättömiä, heidät nähdään kulutustavarana ja murhataan usein, eikä heitä nähdä enää koskaan." Sanotaanpa ensin, että on voimakas karmaside välittävien neuvonantajien ja niiden lasten välillä, joita he auttavat voittamaan kärsimänsä traumat – toisissa elämissä näiden sielujen roolit vaihtuvat.

Jokainen lapsi on osa Jumalaa, jokainen on kallisarvoinen hänelle ja hänen lähettiläänsä ovat jatkuvasti lasten palveluksessa kaikkialla. Vaikka nämä jumalaiset olennot eivät voi puuttua pahantekijöiden vapaaseen tahtoon, he voivat ohjata voimakaita valonsäteitä vahvistamaan niiden lasten henkeä, joita hyväksikäytetään ja riistetään, mukaan luettuna ne jotka valitsivat lyhyen ja poikkeuksellisen vaikeiden kokemusten elämän, jotta he voisivat kehittyä nopeasti neljänteen tiheyteen. Silloin kun tämä voimakas valo ei pysty säilyttämään fyysistä elämää, olennot jotka ehkä vaikuttavat enkeleiltä, saattavat nämä lapset Nirvanaan, jossa he saavat personoitua hoitoa, kunnes mielen, eetterikehon ja hengen terveys on täysin palautettu.

Jotkut teistä kysyivät pahantekijöiden ja lapsikaupan asiakkaiden sekä pornografian ja muiden rikoksia lapsia vastaan tekevien yksilöjen sielusopimuksista tai oikeudellisesta vastuusta. Samaan aikaan kun noiden tekojen takana on aina vapaan tahdon valinta, tilanteessa saattaa olla kahdenlaisia karmaoppitunteja tasapainon saavuttamiseksi: elämä joka sisälsi tuollaisen tuskallisen kokemuksen, tai toisessa elämässä ansaittiin oikeutetusti syyte syyllistymisestä johonkin rikokseen, muttei sitä koettu.

Suhteellisen harvat monista tuhansista lasten hyväksikäyttäjistä maailmanlaajuisesti ovat paljastuneet, huomattavimmin ne katolilaiset papit ja piispat, urheiluvalmentajat ja koulutus- ja terveydenhoitohenkilöstö, jotka irtisanoutuivat tai irtisanottiin tehtävästään ja joissain tapauksessa vangittiin. Sama tapahtuu – ja oikeutta sovelletaan nopeammin – yhteisöissä, joissa valmentajat, lasten järjestöjen johtajat, kouluttajat, terveydenhoitoasiantuntijat, neuvonantajat ja muut todetaan syylliseksi käytöksessään. Nämä katalat rikokset tulevat maailmanlaajuiseen valokeilaan näyttämään ihmisille, miten laajaa se on, ja nopeuttamaan tämän aikakausia vanhan vitsauksen siivoamista maailmastanne.

Kollektiivipsyykelle saattaa olla järkytys, että lapsien uhraaminen saatanallisissa riiteissä on laajalle levinnyttä, mutta satanistit tulevat tietoon ja raivostunut kansa lopettaa heidän kohtuuttomat tekonsa. Paavi Franciscuksen ja muutamien kardinaalien ponnistelut satanismin kansainvälisen päämajan poistamiseksi Vatikaanista jatkuvat, kunnes he onnistuvat tehtävässään, aivan kuten jatkuu myös kaikkien sellaisten ihmisten tuominen oikeuteen, jotka ovat osallistuneet seksuaalirikoksiin lapsia vastaan, kunnes kaikki lapset ovat maailmassanne turvassa saalistajilta. Kaikki yksilöt jotka vahingoittavat lapsia, kokevat elämäntarkastelussaan samanlaista fyysistä kipua ja tunnetraumaa, jota he ovat aiheuttaneet, ja satanistien hankkima karma vaatii monta elämää äärimmäisiä koettelemuksia, ennen kuin tasapaino voidaan saavuttaa.

"Jos tähän maailmaan tulevien lasten on tarkoitus olla rauhantekijöitä ja tietoisia muuttajia, miksi heitä vastaan on jatkuvaa hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja julmia tekoja?" Lukuun ottamatta juuri käsiteltyjä tilanteita, useimmat ihmiset eivät kohtele lapsia kaltoin ja he tuntevat avuttomuutta muuttaa niitä tilanteita, jossa heitä kaltoikohdellaan ankarasti. Niitä miljoonia jotka näkevät nälkää, sairastavat ilman lääketieteellistä hoitoa, elävät pakolaisleireillä tai sota-alueilla ja pakotetaan sotilaallisiin joukkoihin. Niitä miljoonia jotka tekevät orjatyötä tehtaissa. Niitä miljoonia nuoria tyttöjä joilta riistetään koulutus, joiden sukuelimet silvotaan tai jotka pakotetaan avioliittoon kulttuurillisten tapojen mukaisesti. Niitä miljoonia lapsia Yhdysvalloissa, jotka pelkäävät, että massa-ampumisia tapahtuu heidän koulussaan. Kaikkien näiden valitettavien tilanteiden täytyy loppua, ja ne loppuvat.

Lapset joista tulee huomisen johtajia, ovat korkealle kehittyneitä sieluja, joilla oli tullessaan voimakas tunne, että heidän kohtalonaan on poistaa maailman epäkohdat, ja sisäistä viisautta sen tekemiseen. Niiden ihmisten inspiroimana jotka hahmottelevat sitä polkua, jota nämä uudet johtajat astelevat muutaman vuoden kuluttua, he ovat hyvin valmistautuneita ottamaan vastaan haasteen ja lopettamaan kaikki ne olosuhteet, jotka ovat pelottavia kaikkien maailman ihmisten turvallisuudelle, terveydelle, koulutukselle ja yhteiselle hyvinvoinnille. Rakas perhe, Maan tulevaisuus joka on ilmentynyt jo jatkumolla, loistaa kirkkaasti!

Eräs lukija Yhdysvalloista kirjoitti: "Mietin, käyttääkö salaseura mielenkontrollointia saamaan ihmiset tekemään massa-ampumisia?" Salaseuralla ei ole mitään tarvetta kontrolloida massa-ampujien mieltä, jotta nämä käyttäytyvät sillä tavalla. Heidän mielensä on ohjelmoinut salaseuran onnistunut jakautumisen edistäminen kulttuurillisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa sekä "vihollisen tappamisen" ihannointi viihdeteollisuudessa. Ampujien häiriintynyt ajattelu joka lisää tunnetta tappamisen oikeutuksesta, tekee loput.

Meiltä on kysytty, miksi maailman itsemurhamäärä kasvaa ja mitä tapahtuu noille ihmisille henkielämässä, ja yksi lukija mainitsi Kate Spaden ja Anthony Bourdainin äskettäiset kuolemat. Selviytymisvaisto on niin voimakas, että psyyke jatkaa kohtuuttoman stressin ja masennuksen käsittelyä, kunnes tuon itsesuojelumekanismin voimat uupuvat ja paineesta paeta lisäepätoivoa tulee ylivoimaista. Tätä tapahtuu yksilöille, jotka uskovat henkilökohtaisen tai maailman tilanteen olevan toivoton tai surevat voimakkaasti jonkun rakkaan menettämistä. Itsemurhaa edistävät kemialliset myrkyt vedessä, ilmassa, maaperässä ja ruuassa sekä määrättävät lääkkeet ja muut laboratoriossa suunnitellut huumeet. Nämä myrkyt vähentävät aivotoimintaa, syventävät masennusta ja aiheuttavat irrationaalista käyttäytymistä. Itsemurha ei ole "kuolemansynti", joten ei ole rankaisemisen tarvetta.

Emme tiedä, mikä motivoi rakkaiden sielujen, Katen ja Anthonyn, lopettamaan elämänsä, mutta tiedämme kuitenkin, että heidät toivotettiin rakastavasti tervetulleeksi Nirvanaan ja heille annettaan palauttavaa hoitoa. [Viesti 23.9.2014 kuvaa tätä erityisvastaanottoa ja -hoitoa.]

"Entä purkaukset Havaijilla? Entä kamalat sääolosuhteet viime talvena ja ne hurrikaanit ja tornadot, joita tulee ennemmin kuin myöhemmin? Ovatko ne ihmisen tekemiä? Onko HAARP epäsuotuisien säätilojen syy?" Teknologiaa jota käytetään "luonnonkatastrofien" aiheuttamiseen, mm HAARP, käytettiin viimeksi noin kolme vuotta sitten teidän aikaanne – sen jälkeiset vulkaaniset purkaukset ja maanjäristykset ovat dominovaikutusta teknologisesta puuttumisesta luontoäidin toimintaan. Pimeät sielut käyttävät edelleen säänkontrollointiteknologiaa aiheuttamaan rankkasademyrskyjä ja tulvimista, kuivuutta, tornadoja epätavallisiin paikkoihin, huomattavan kovia tuulia ja ennätyskorkeita ja -matalia lämpötiloja. Kaikissa näissä on ns. hopeareunus: vapauttamalla enemmän negatiivisuutta, kuin aiheuttavat, ne puhdistavat planeettaa, ja joukot avaruusaluksissa käyttävät omaa teknologiaansa tasoittamaan järistysten ja purkausten voimaa mahdollisimman paljon, ja he ohjaavat hurrikaaneja ja taifuuneja kauemmas runsaimmin kansoitetuilta alueilta. Säämanipulointi, kuten kaikki pimeyteen perustuva, tulee loppumaan, ja Maa voi edetä keskeytyksettä kohtuullista ilmastoa kohti maailmanlaajuisesti.

"Kysy Matthewilta, voiko hän selittää, mitä voimme tehdä muslimeille, jotka haluavat toteuttaa sharia-lakia muissa kuin Lähi-idän maissa." Muslimien halu toteuttaa sharia-lakia maissa, joissa he elävät, on Illuminatin valehtelua pitämään ne jakautumisroihut palamassa, joita uskonnot ovat aiheuttaneet vuosisatoja. Jotkut muslimit haluaisivat omaa tulkintaansa islamista sovellettavan kaikkiin ihmisiin – ja sama pätee muiden uskontojen vankkumattomiin kannattajiin. Nämä asenteet eivät ole linjassa valon kanssa, ja kun värähtelytasot nousevat, ihmiset näkevät opinkappaleiden harhakäsitykset ja hyväksyvät vain uskonsa henkiset aspektit. Kaikki radikaalit filosofiat ja ideologiat häipyvät pois, kun Maa ylösnousee kevyemmille ja kevyemmille energiatasoille.

"Miten taistelemme pimeyttä, varjoa ja salaseurahallitusta vastaan? Olen kyllästynyt allekirjoittamaan kansalaisadresseja. Haluan potkia joitain persuuksille." Ymmärrämme halunne toimia pakottavammin, mutta valo on ainoa ase, joka voi taistella pimeitä sieluja vastaan. Generoimalla valoa ajatuksilla, tunteilla ja tiennäyttäjäteoilla autatte ihmisiä heräämään. Mitä muuta tarvitaan heräämisen jouduttamiseen? Koulutusta, valaisemista, valaistumista.

Väärää informaatiota on runsaasti ja totuudenmukaisia raportteja, kuten "pizzagate", kutsutaan valeuutisiksi. 911 oli sisäinen homma, muutama suku todellakin kontrolloi maailman varallisuutta ja on varjohallitus, mutta jokainen joka sanoo näin, leimataan salaliittoteoreetikoksi. Useimmat ihmiset eivät tiedä, että maailmantalous on pelkästään lukemattomia tietokonetapahtumia ja sitä kannattelee ilma, tai että epänormaali säätila on teknologialla aiheutettu, tai että historian kirjoittivat yksilöt, jotka jättivät pois sen, mitä he eivät halua myöntää. Tuon informaation jakaminen toisten kanssa ja sen ehdottaminen, että he ajattelevat vähän tätä asiaa, kylvää siemeniä, jotka voivat kukkia heränneinä yksilöinä, joista tulee syvällisempiä ajattelijoita, sielunetsijöitä ja valongeneroijia. Tällä tavalla "pimeyttä, varjoa ja salaseurahallitusta" vastaan taistellaan ja ne voitetaan.

Nyt sitten sananen kansalaisadresseista. Energia jonka laitatte niiden adressien lukemiseen ja allekirjoittamiseen, joiden aihetta pidätte arvokkaana, ei ainoastaan lisää niiden tehokkuutta, vaan ne fysiikanlait jotka hallitsevat elämää universumissa, voimistavat tuota energiaa ja ohjaavat sen sinne, missä valoa tarvitaan maan päällä. Jatkakaa kansalaisadressien allekirjoittamista, kiitos!

Rakkaat veljet ja sisaret, tulitte vapaaehtoisena monumentaaliseen hankkeeseen, auttamaan Maan sivilisaatiota muuttamaan maailmansa kolmannesta tiheydestä rakkaudeksi, rauhaksi ja harmoniaksi luonnon kanssa. Kaikki valo-olennot ympäri tätä universumia kunnioittavat teitä tämän palvelun vuoksi, joka kohottaa kokonaisia sieluperheitä – se mitä tapahtuu missä tahansa, vaikuttaa kaikkeen, mitä tapahtuu kaikkialla, ja kun Maan sivilisaatio kehittyy, kaikki muukin kehittyy.

Matthew Wardia kanavoinut Suzanne Ward (www.matthewbooks.com)

18.6.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viimeksi muutettu 25 kesä 2018

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU