06 kesä 2018

Kysymyksiä Henkimaailman mestareille 10.-17.4.18

Kirjoittanut 

Mestarit, ymmärtääkseni korkeampi itseni on rajaton ja ilmentymätön tietoisuus. Eläminen tämän kehon, mielen ja rajoittuneiden aistien kanssa on kuin vankilassa olemista. Miksi näin on? Mikä on sielun ja tietoisuuden välinen ero? –Kaarina, Suomi

Vastaus:

Tietoisuuden määritelmä on ollut monien filosofien, teologien ja spiritualistien elämäntyö. He kaikki ovat taipuvaisia olemaan samaa mieltä siitä, että se merkitsee eräänlaista tiedostamista, mutta siitä he ovat eri mieltä, minkä tiedostamista ja missä tilassa. Tämä on yksi tilanne, jossa meitä on pyydetty käyttämään rajoittunutta maakieltänne kuvaamaan jotain, mikä ylittää fyysisen, suullisen kommunikoinnin ja voi merkitä eri asioita eri areenoilla.

Ihmiselle tietoisuus voi merkitä toimivan kehon tiedostamista, vastakohtana koomalle. Tähän sisältyvät ainoastaan itsen fyysiset aspektit. Filosofisesti se ulottuu mentaalisten kykyjen käyttämiseen ajattelussa ja tuntemisessa, mutta tämäkin on fyysisessä ulottuvuudessa. Henkisessä mielessä se merkitsee yleensä tietoisuutta itsen ei-fyysisestä olemuksesta tai sielusta. Tämä menee fyysisen kehon yli ja sisältää kaiken, mitä keho ja sielu ovat ja voivat olla.

Mitä tulee termiin "sielu", useimmat olisivat samaa mieltä siitä, että se viittaa energiaolemukseen, joka murrettiin Lähteestä ja joka yksilöllistyi tarkoituksena saada viisautta. Sielu on ei-fyysinen, mutta sillä on kyky asua fyysisessä kuoressa tai kehossa. "Korkeampi itse" on termi, jota monet käyttävät siitä osasta sieluolemusta, joka on ihmiskehossa ja joka kommunikoi sekä fyysisten että ei-fyysisten aspektien kanssa ja jolla on pääsy universaaliin tietoisuuteen.

Sielun maamatkan ihmisaspektit ovat rajoittavia, koska ihmiset voivat yleensä hyödyntää vain sitä määrää tietoa tai tietoisuutta, jonka he ovat itse kokeneet nykyelämänsä aikana. Mutta tämä rajoittuneisuus on itse asiassa se syy, että ihmiskokemus sallii viisauden keräämisen elämänoppituntien avulla.

Kun yksilöstä tulee tietoinen ydinolemuksestaan, hän yhdistyy kaikkeen tietoon, mitä hän on kerännyt monien elämien kuluessa. Hän ymmärtää sielun luonteen ja kaipaa sitä vapautta, jonka poistuminen rajoittavasta kehosta voi antaa. Tästä tilasta löydät itsesi – ymmärrät mahdollisuuden olla aitona itsenäsi.

Kysymys:

Mestarit, voitteko selittää Kodin hierarkiajärjestelmää? Onko vanhemmilla sieluilla, joilla on enemmän kokemusta ja tietoa, kuten ylösnousseilla mestareilla, enemmän auktoriteettia? Muuttuvatko energiaorbien värit kokemuksen myötä? Kuka organisoi asiat? –Jane, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Koska sielu jolla on ihmiskokemus, kasvatetaan ja se elää egopohjaisessa, tuomitsevassa yhteiskunnassa, jossa kaikki arvostellaan, arvotetaan ja tuomitaan, oletat tilanteen olevan sama kaikkialla. Jotta voi olla tuomitsemista, täytyy olla paikassa, jossa on negatiivisuutta – jokaisen mahdollisuuden huonompi tai parempi puoli. Tätä on ainoastaan maaplaneetalla. Siksi tuomitsemista, arvottamista tai arvostelua – ja näin hierarkiaa – ei ole muualla kuin maan päällä.

Kaikki sielut ovat samanlaisia – kukaan ei ole parempi tai tärkeämpi kuin kukaan toinen tai vastuussa päätöksenteosta. Titteli "ylösnoussut mestari" merkitsee vain, että sielu on saavuttanut mestaruuden kaikessa mahdollisessa, mikä koskee tiettyä ihmispiirrettä.

Esimerkiksi hän saattaa hallita kaikki kokemukset, jotka koskevat kontrollointia. Se merkitsee vain, että häntä on kontrolloitu, hän on ollut kontrollissa monissa elämissä ja tutkinut kontrollin kaikkia puolia, jotta hän voi opettaa aihetta kyseleville sieluille, jotka haluavat päättää, hyödyttäisikö sellainen elämä heidän valaistumisprosessiaan.

Sielu tekee omat päätöksensä – kukaan ei koskaan kerro sille, mitä sen täytyy tai pitäisi tehdä. Ainoastaan ottamalla vastuu valinnanvapautensa käyttämisestä saadaan viisautta. Vaikka jokaisella sielulla on 12 neuvonantajan ryhmä auttamassa maamatkan suunnittelussa, silläkään ei ole mitään auktoriteettia sieluun.

Energiaorbit joita ihmiset voivat nähdä, ovat vain visuaalinen kommunikointikeino. Värit ovat täysin mielivaltaisia ja sielun valitsemia ilmaisemaan, kuka se on. Kommunikointi ei-fyysisessä maailmassa jossa sielulla ei ole kurkunpäätä, tapahtuu värähtelyinä, ääninä ja väreinä.

Organisointi on ryhmäjuttu. Jos halutaan saada jokin massakokemus ja katsoa, miten jokin vaikuttaa maailmaan, sielut kerääntyvät yhteen ja inkarnoituvat samaan aikaan, mikä muodostaa riittävän määrän saamaan aikaan tuon vaikutuksen. Tätä on tapahtunut kaikkien merkittävien katastrofien, sotien tai liikkeiden kohdalla.

Kysymys:

Mestarit, minulla on ollut vaikeuksia ystävyys- ja romanttisissa suhteissa. Nautin seurustelusta toisten kanssa, mutta vuosien saatossa olen kohdannut hyvin monia pettymyksiä niiltä, joihin olen luottanut ja/tai joita olen rakastanut. Huomaan vastustavani ystävystymistä, avautumista rakastajalleni ja sen hyväksymistä, että nämä ihmiset haluavat olla elämässäni. Uskon, että nämä kohtaamiset yrittävät opettaa minulle jotain, mutta en vain tunnu pystyvän karistamaan niitä pelkoja, joita liittyy moniin aiempiin negatiivisiin kokemuksiin. Osa minusta on alkanut miettiä, onko minun tarkoitus olla yksin, kun taas toinen osani ajattelee, että se on vain egoni puhetta pitämään minut turvassa tuskalta. Mikä tämän syy voisi olla? –Kaley Marie, USA

Vastaus:

Olet hyvin jäykkä odotuksissasi kaikesta, mitä tulee elämääsi, erityisesti kun kyse on jonkinlaisista suhteista. Sinun täytyy olla kontrollissa, joten uusissa tilanteissa, myös jonkun tapaamisessa jota et ole koskaan tavannut ja kiinnostusten jakamisessa hänen kanssaan, epäröit, koska hän on suuri tuntematon. Kun suhde on alkanut, haluat sitten piiloutua muuriesi taakse, jottet altistu hänen analyysilleen ja mahdolliselle kritiikille.

Sinulta puuttuu itseluottamusta ja itsearvostusta. Et usko, että olet tarpeeksi hyvä tai oikeassa asemassa ollaksesi rakastettu, eikä sinulla ole aavistustakaan itserakkaudesta tai romanttisesta rakkaudesta. Rakkaus on sen hyväksymistä, mitä toinen ihminen on – ei sen, mitä haluat hänen olevan.

Tuodakseen tyydytystä suhteen täytyy olla avoin ja jakava, jotta voi löytää kumpaakin tyydyttävän yhteyden. Nykyisen tunnevajeesi myötä olet kyvytön suostumaan siihen. Saavuttaaksesi tilan, jossa voit kokea rakkautta, sinun täytyy hankkiutua ensin eroon rajoittavista uskomuksista. Sinun täytyy kehittää luottamus siihen, että se kuka olet, on täydellinen jollekin tuolla jossain.

Kaikki sielut ovat upeita, rakastavia ja suurenmoisia ihmisiä, jos he sallivat itsensä olla. Aina kun jokin pelkosi tai epäilysi putkahtaa esiin, lopeta, mitä olet tekemässä, ja jäljitä se. Miksi se on? Mistä se tulee? Miksi olet sallinut sen ottaa ohjakset? Näihin kysymyksiin vastaaminen hävittää rajoitukset ja avaa uuden mahdollisuusmaailman. Hyväksy, että olet ehdottomasti rakastava sielu, jolla ei ole rajoituksia.

Kysymys;

Mestarit, siinä ajatuksessa, että otamme fyysisen kehon ymmärtääksemme tunteita ja muita ihmispiirteitä maan päällä, on järkeä ja se resonoi kanssani. Se ei ole selvää, riittääkö näiden asioiden pelkkä kokeminen silloin, kun tuntuu mahdottomalta ratkaista niitä sydämessä, mielessä ja sielussa? Tuntuu siltä, että olen kokenut enemmän kuin oman osuuteni negatiivisuutta tässä elämässä, ja niin kovasti kuin yritänkin, tuntuu siltä, etten pysty antamaan asioiden vain rullata. Ne usein järkyttävät minua. –Ruby, USA

Vastaus:

Näiden vaikeiden tilanteiden ymmärtäminen, ratkaiseminen ja integroiminen on syy tulemisellesi maan päälle. Sielu "tajuaa sen", koska se aloitti koko prosessin. Sydän käsittelee fyysisesti oppituntien tunneaspekteja. Ja mieli käsittelee oppitunnin jälkiseuraamukset, kun se yrittää määrittää oppimistekijät egon motivoimista kehotarpeista, jotka yhteiskunta sanelee.

Ilman negatiivisuutta sieluilla ei ole mitään syytä tulla. Niiden tarkoitus on löytää, keitä ne ovat sieluna, ja nähdä, pystyvätkö ne selvittämään, mikä on negatiivista ja miten se karistetaan positiivisen vastakohdan saamiseksi. Kun oppitunti on tunnistettu, se on vasta ensimmäinen askel. Seuraava askel on päättää, miten aiot integroida sen elämääsi: hyväksyä vai kapinoida.

Jos näet testin, mutta kieltäydyt selvittämästä tai et vaivaudu selvittämään, miksi valitsit sen, sitä on mahdotonta ratkaista. Tapahtuman "hyväksi" tai "huonoksi" tuomitseminen pitää sinut egopohjaisessa, yhteiskunnan tuomitsemistavassa. Jos sen sijaan arvioit, mitä sen läsnäolo elämässäsi merkitsee, voit päättää, miten käsittelet sen, eikä se enää töki sinua reagoimaan.

Oppimisen "häiritsevä" osa on oppitunnin näkemisen ja sen oppimisen välinen raja. Kaikki oppitunnit tulevat tietoisuuteen aiheuttamalla epäilyksiä ja pelkoja elämääsi. Jos ymmärrät, miksi valitsit tietyn oppitunnin, voit irrottaa sen otteen, eikä sillä ole enää mitään vaikutusta sinuun.

Asioiden antaminen rullata on merkki, että haluttu oppitunti on ymmärretty. Tunnetko vielä tiukan paikan? Sinulla on lisää opittavaa tilanteesta. Useimmiten jatkuva yhteys oppituntiin liittyy uskomukseen, jonka yhteiskunta on antanut sinulle – eli "se merkitsi, että minut petettiin tai minua käytettiin hyväksi, ja minun täytyy kostaa".

Itsesi onnitteleminen siitä, että olet päässyt tunteesta, että toinen käyttää sinua, tietoon että valitsit näiden asioiden kokemisen eikä ketään muuta voi syyttää, antaa sinun päästää irti kaikista viipyilevistä tunteista. Jos ne järkyttävät sinua, se johtuu siitä, että sallit sen. Päästä siitä vain irti.

Kysymys:

Mestarit, miksi sanotte, että negatiivisuus syntyi maan päällä ja sitä on vain siellä? Negatiivisuuden on toteuttanut tänne ne toisten planeettojen olennot, jotka halusivat ja edelleen haluavat kontrolloida Maata. Kontrollointi ei ole osa ehdotonta rakkautta, joten negatiivisuutta on ollut jo, ennen kuin se ilmestyi tänne. –Daniel, Brasilia

Vastaus:

Netissä kulkee paljon toteennäyttämätöntä ja väärää informaatiota. Sieltä voi löytää kaikenlaisia salaliittoteorioita ja huijauksia. Ihmiset luovat oman todellisuutensa, joten jos he uskovat jonkin olevan totta, heille se on sitä. Vaikka aurinko paistaisi, niin jos ajattelet satavan, siitä tulee totuutesi ja laitat sadetakin päälle, jos menet ulos. Jos ajattelet, ettei naapurisi pidä sinusta, välttelet häntä, vaikka hän olisi maailman ystävällisin ihminen.

Universumissa ei ole muita sieluryhmiä, jotka haluavat ottaa hallintaan Maan ja kontrolloida sitä. Kuka haluasi niin sotkuisen kaksinaisuuden? Ja miten yksi ryhmä voisi kontrolloida hyvin moninaista väestöä, kun nykyiset asukkaat eivät pysty säilyttämään kontrollia edes maastaan ja perheenjäsenistään? Sielut jotka ovat päättäneet kokea elämän muilla planeetoilla, tekevät sen muista syistä kuin oppiakseen oppitunteja täydellisyyden luonteesta. Eikä mikään muu planeetta ole kaksinaisuudessa.

Yhteiskunta rakastaa pelkoja, koska ne antavat sille jotain, mitä syyttää epäonnistumisistaan. Jos on jokin mörkö, joka yrittää ottaa maailman hallintaansa, niin se oikeuttaa itsekkyytenne, koska kaikki hyvä työnne olisi turhaa.

Jokainen sielu tulee Maahan kokemaan oman ydinolemuksensa. Ette tulleet tänne panemaan itseänne vastakkain toisen sielun, sieluryhmien tai tuntemattomien planeettapahisten kanssa. Tulit oppimaan valitsemiasi oppitunteja, koska tunsit haluavasi ymmärtää enemmän niitä.

Saata loppuun matkasi, ennen kuin olet huolissasi jonkun kuvittelemista maan ulkopuolisista olennoista. Tai sitten ei – koska sinulla on täydellinen valinnanvapaus eikä sinulla ole mitään velvollisuutta saattaa loppuun sitä työtä, jota tulit tänne tekemään. Valinta on sinun.

Kysymys:

Mestarit, kun valaistuminen tapahtuu … onko mahdollista, että se voi peruuntua ja sielun värähtely voi alentua seitsemännen ulottuvuuden alle alempiin ulottuvuuksiin? Vai onko se vain toimimiseen kokonaismaailmassa? –Jaskaran, Intia

Vastaus:

Sielulle jolla on ihmiskokemus, "valaistuminen" merkitsee tietoisuuden saamista todellisesta olemuksestaan Lähde-energian osana ja sitten sen käyttämistä niiden oppituntien loppuunsaattamiseen, joita se valitsi tähän inkarnaatioon. Puhuminen seitsemästä tai loputtomasta ulottuvuusmäärästä on osallistumista egotuomitsemiseen, jota on vain maatason kaksinaisuudessa.

Valaistumisen pääelementti maan päällä on siirtyä pois tuomitsemisesta, joka on tarve arvostella, arvottaa tai tuomita ne toiminnat, joihin osallistuu. Tavoite on olla vapaa negatiivisuudesta ja ottaa vastaan positiivinen, rakastava energia ja näin siirtyä tuomitsemisesta arviointiin. Ainoaksi kysymykseksi silloin jää: onko tämä jotain, mistä voin oppia, ja haluanko tuon kokemuksen?

Opetamme yksinkertaistettua ja ymmärrettävää siirtymää. Kolmas ulottuvuus on täysin fyysinen ja siinä on kaksinaisen ympäristön kaikki ihmispiirteet – korkeus, leveys ja syvyys – jotta sielu voi oppia tekemillään valinnoilla. Neljäs ulottuvuus on edelleen fyysinen (joten kontakti negatiivisuuteen on vielä mahdollinen), mutta siinä on mahdollisuus koskettaa ei-fyysisyyttä, jossa negatiivisuutta ei ole ja kaikki on ehdotonta rakkautta. Viides ulottuvuus on Lähdemaailma, ja on vain ehdottomasti rakastavaa energiaa.

Jos kysyt, voiko joku joka on karistanut negatiivisuuden, palata käyttämään sitä, vastaus on "kyllä". Unohtaako hän, millaista on olla positiivisesti rakastavassa energiassa? Vastaus on "ei", mutta hän voi päättää kokea, mitä haluaa. Voiko yksilö siirtyä ei-fyysisestä fyysiseen? Ei samassa kehossa, mutta inkarnoitumalla toiseen kehoon kyllä.

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)

10.4.–17.4.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viimeksi muutettu 04 kesä 2018

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU