Sielunkumppanuus ei ole sama asia kuin elämänkumppanuus. Sielunkumppanuus on syvällistä laatua. Mistä sen tunnistaa, entä miten sellaisen voi löytää? Löydät avaimet aina omasta itsestäsi.
Yleinen uskomus lienee, että masennusta voidaan hoitaa vain mielialalääkkeillä ja psykoterapialla. Psykoterapian lisäksi on olemassa kuitenkin myös muita, luonnollisia vaihtoehtoja sen parantamiseen. Olen saanut masennusdiagnoosin kolmesti ja ollut vähintään lieväsi masentunut paljon pidempään kuin saanut…
Kun käännymme elämän tiellä risteyksessä yhdelle tielle, toiset tiet katoavat näkyvistä. Kukaan ei ole pysyvä, ihmissuhteet eivät ole pysyviä. On hyvä opetella päästämään irti. Elämään kuuluu hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Me kohtaamme, me eroamme.…
Jos lohturuoka ei ole yleensä keholle hyväksi, huono sielunruoka tukkii henkiset suonemme. Oli kyseessä sitten TV:n katselu, yliannos sosiaalista mediaa tai työriippuvuus, on riski että elämämme on täynnä, mutta se ei ole täyttä. Silloin olo…
LSD-huumetta pidetään vaarallisena, riippuvaisuutta aiheuttavana päihteenä, jonka käytöllä ei ole etuja. Siihen liittyvä toiminta on myös rikollista. Todellisuudessa se kuitenkin vaikuttaa olevan yksi turvallisimmista huumeista, ja mitä enemmän sitä tutkitaan, sen selvemmäksi käy, että siitä…
Kasvamisesta ihmisenä on hyötyä kaikilla elämän alueilla. Se pätee myös parisuhteisiin. Jos itsetuntemuksesi on syvällistä ja ymmärrät tapojasi, halujasi ja intohimojasi, se tekee suhteestasi tasapainoisemman ja antoisemman. Lue alta viisi tapaa, joilla itsetuntemus ruokkii tervettä…
Ihmisen aura voidaan määritellä valonheijastukseksi, tai säteilykehäksi, joka ympäröi ihmisen kehoa, kuin sädekehä. Muinaisissa maalauksissa tämä kehä ympäröi uskonnollisia ja henkisiä hahmoja, mutta nykytieteessä havaitaan, että meitä kaikkia ympäröi tämän tyyppinen kehä – ja se…
Vetämättömään oloon ja ylipainoonkin ja ikääntymisen nurjiin puoliin voi auttaa tiibetiläisten munkkien tuhansien vuosien ajan käyttämät harjoitukset. Länsimaissa niitä kutsutaan "viideksi tiibetiläiseksi" tai "viideksi riitiksi", ja länsimaihin harjoitukset toi rampauttavaan sairauteensa apua maailmalta etsinyt brittisotilas…
Terve itsensä rakastaminen pitää sisällään paljon. Siihen kuuluu hyvä itsetuntemus ja normaali itsetunto. Tällöin ei tarvitse ylentää eikä alentaa itseään. Terve itsensä rakastaminen näkyy paitsi itsensä, myös muiden ihmisten ja heidän rajojensa kunnioittamisena. Siihen kuuluu…
Vaikeuksia on luvassa, jos yritämme taistella vanhenemista vastaan esimerkiksi yrittämällä hallita sitä, estää sitä tai olemalla kuin sitä ei tapahtuisikaan. Vaikka ikääntyminen muistuttaakin meitä menetyksestä ja voi tuoda tullessaan fyysisiä vaivoja, hehkuvan ikääntymisen harjoittaminen tekee…
Lapsi tarvitsee fyysistä läheisyyttä ja sitä, että hänestä iloitaan. Kasvattajan johdonmukainen ja ennakoitava käytös on turvallisen ja terveen kehityksen edellytys. Lapsi ja nuori tarvitsevat yhteisöön kuulumista ja myönteisesti omana itsenään nähdyksi tulemista. Jos taas poissaolevuus…
Kehomme parantaa jatkuvasti itse itseään. Mutta voimme myös vaikuttaa paranemisprosessiin tietoisesti. Omat tunnetilamme ja kokemuksemme vaikuttavat merkittävästi siihen, miten voimme, ja miten toivumme erilaisista fyysisistä tai psyykkisistä haasteista tai sairauksista. Kiinnitä huomio arkisiin valintoihin, tekoihin…
Sivu 3 / 22
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU