04 tammi 2019

Varmista, ettet aiheuta joogalla ja meditaatiolla itsellesi vahinkoa

Kirjoittanut 
Varmista, ettet aiheuta joogalla ja meditaatiolla itsellesi vahinkoa https://pixabay.com/fi/bolivia-vuoret-lahti-meri-ocean-2209804/

Jooga ja meditaatio muodostavat kokonaisvaltaisen menetelmän itsensä kehittämiseksi. Niiden harjoittamiseen etenkin omin päin liittyy riskejä ja vaarojakin. On muistettava, että ihminen ei ole vain fyysinen ja psyykkinen olento, vaan myös henkinen olento.

Joogaliikkeiden tekeminen ei saisi olla urheilua. Kun otamme ne kevyenä, venyttävänä liikuntana, silloin ei synny vammoja. Normaali ihmisen keho ei vaadi tuntikausia monimutkaista kiemurtelua ja ponnistelua; muutama oikein kohdistettu liike säännöllisesti kaksi kertaa päivässä riittää. Joogaharjoitukset myös vaikuttavat positiivisemmin kasvisruokaan siirtyneillä. Yleensä halu lihan syömiseen katoaa joogaamisen myötä vähitellen lähes itsestään, samoin voi käydä tupakan ja alkoholin himon suhteen.

Jooga ja meditaatio voivat tuottaa myös henkisiä ongelmia, jos ihminen ei hallitse perusasioita. Siksipä harjoituksia ei saisi aloittaa itsekseen kirja- tai nettiopiskeluna, vaan ne tulisi oppia kokeneelta opettajalta.

Pranayama-hengitysharjoitusten riskit

Omasta kokemuksestani – opeteltuani aikoinani kirjasta pranayaman (hengitysharjoituksen) – voin vakuuttaa, että parempi olisi ollut jättää se oppimatta siinä vaiheessa: masennuin sen seurauksena entistä pahemmin. Pranayama pitäisi pystyä suorittamaan positiivisin ajatuksin, mutta käytännössä masentuneen on vaikea muuttaa mielentilaansa edes hetkeksi. Mielentilan muuttamisessa pitäisi kuitenkin onnistua joka kerta, sillä pranayama voimistaa ihmisen mielentilaa oli se mikä tahansa. Voimistuminen ei ole hetkellisesti vaan vaikuttaa pysyvämmin.

Myöskään aggressiivisen tai itsekuriltaan heikon ihmisen ei pitäisi alkaa harjoittamaa pranayamaa. Vihamielisyyden tunne lisääntyy helposti, jos sille antaa vallan pranayman aikana. Jos taas ihmiseltä puuttuu itsekuria ja pranayma jää epäsäännöllisesti suoritetuksi, silläkin voi olla huono vaikutus.

Näistä asioista on eriäviä mielipiteitä eri järjestöjen kesken, joten jokainen voi harkita oman näkemyksensä mukaan kenen oppeja seuraa. Omalta osaltani meditaation ja joogan opettajana suosittelen, että kannattaa saada ensin mielensä tasapainoisemmaksi joogaliikkeiden ja erilaisten meditaatioharjoitusten avulla, jotta rauhoittuneesta mielestä voisi tulla entistäkin rauhallisempi pranayaman avulla.

Voiko meditaatio horjuttaa mielenterveyttä?

Jotkut ihmiset ovat väittäneet, että meditaatio voi tehdä ihmisestä jopa mielisairaan. Näin varoitteli esimerkiksi lääkäri, joka oli kääntämässä ensimmäistä kuuntelemaani joogaluentoa noin 30 vuotta sitten. Kun olen suositellut joillekin ongelmaisille ihmisille meditaatiota, jotkut ovat vastanneet etteivät uskalla edes kokeilla, sillä mielenterveys voisi järkkyä. Ja eilen kristitty tuttavani epäili, että meditoija voisi joutua sielun vihollisen uhriksi.

En tiedä mistä nämä oletukset johtuvat. Arvelen, että ovat pelkkiä uskomuksia (poikkeuksena mahdollisesti väärin tehdyn pranayaman aiheuttavat ongelmat). Seurattuani niitä, jotka ovat sairastuneet joogatessaan lyhyeksi ajaksi, näyttäisi siltä, että ihmiset vain polttavat karmaansa ja sairastuisivat ilman joogaakin, ehkäpä vielä pitemmäksi aikaa, varsinkin jos turvautuvat tukahduttaviin lääkkeisiin. Jooga siis saattaa tuoda ongelmat nopeammin käsiteltäväksi, mutta se myös hoitaa ne nopeammin. Joogayhteisön tuki on silloin tärkeää, eikä lääkkeisiin ja sairaalahoitoon tarvitse yleensä turvautua. Lisäksi Gurumme kantaa aina vastuunsa opettaessaan meitä ja meidän kauttamme.

Täytyy myös todeta, että viime vuonna sain puhua joogasta ja meditaatiosta jopa mielenterveysmessuilla, joilla minut kutsuttiin puhumaan vielä toisenkin kerran samana päivänä. Näyttäisi siis siltä, että kielteiset asenteet ovat muuttumassa parempaan suuntaan.

Egon kasvaminen joogan myötä

Egon eli minuuden kasvaminen osittainen joogan ansiosta on yksi tavallisimmista ongelmista. On kuitenkin muistettava, että ihminen on onnekas omistaessaan egon, ilman sitä hän ei voisi edetä henkisellä polulla – eläimet eivät voi. Mutta jos ihminen joogaa vain omaksi hyödykseen, esitelläkseen käärmemäisiä joogaliikkeitä tai hankkiakseen yliluonnollisia kykyjä, hän voi alkaa kuvittella olevansa jotain suurta ja parempaa kuin muut.

Välttääkseen itsekkyyden vaarat, on tarjottava myös muille mahdollisuus henkisen polun löytämiseen ja sillä etenemiseen. Palveluhenkisyys kaikilla elämänaloilla on myös hyödyksi, sillä silloin muut ihmiset ovat yhtä tärkeitä kuin itsekin - kaikkihan me olemme osa Korkeinta Tietoisuutta. Meditaation kautta hankittu viisaus ja sen käyttäminen toistenkin hyväksi johtaa henkisyyden voittoon egosta. Karmamme voi myös välillä nostaa jonkin puolen egostamme näkyvämmin esille, mutta pian siitä seuraa yleensä opetus tai oivallus, joka romahduttaa egon siedettäviin mittoihin. Näihin karmisiin kolhuihin tulisi suhtautua kiitollisuudella.

Joogafilosofia suosittaa käytännön itsekurin opettelua egon kurissa pitämiseksi. Yliluonnollisten kykyjen kehittyminen ja niiden käyttö näyttelytarkoituksessa saattaa suistaa kokeneenkin joogin raiteiltaan. Olen kuullut monia tarinoita 'joogeista', jotka esittävät taianomaisia temppuja lähinnä tyydyttääkseen ihmisten uteliaisuutta tai hankkiakseen rahaa. Vaikka jooga ja meditaatio kehittävät automaattisesti yliluonnollisia kykyjä, pidemmälle edenneet joogit käyttävät niitä vain opettaakseen tai auttaakseen muita, toimien ikään kuin Korkeimman Tietoisuuden välineinä.

Meditaation opettelulla retriiteissä ja kursseilla on etunsa. Niissä keskitytään niin henkisiin harjoituksiin, itsekurin opetteluun kuin yhteisöelämäänkin. Kun kaikki tekevät samoja asioita eli toimivat kurinalaisesti, auttavat toisiaan, jakavat huoneen keskenään ja syövät kasvisruokaa, jotain kokemukseta varmasti tarttuu pysyvästikin matkaan.

Didi Annapurna
www.proutscandinavia.blogspot.com
www.prout.org
www.anandamarga.org

Viimeksi muutettu 01 tammi 2019

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU