24 huhti 2018

Nainen! Opettele puhumaan oma totuutesi

Kirjoittanut 
Naiset ovat usein oppineet vaientamaan itsensä ja totuutensa. Naiset ovat usein oppineet vaientamaan itsensä ja totuutensa.

Naiset ovat perinteisesti oppineet hillitsemään sanojaan ja laittamaan muut etusijalle. Monet meistä eivät siksi osaa ilmaista itseään totuudenmukaisesti. Sydämestä kumpuavaa, totuudellista puhumista voi kuitenkin harjoitella! Se tukee tiellä kohti todellista, aitoa minuutta.

Omasta totuudesta puhumisen oppiminen on elinikäinen prosessi. Meitä on naisina ehkä ohjattu käyttämään tietynlaista, rajoittunutta viestintää, minkä vuoksi emme enää osaa ilmaista itseämme totuudenmukaisesti. Minkä tulisi muuttua?

On yllättävää, kuinka monen menestyksekkään tai muuten ulospäinsuuntautuneen naisten on vaikea puhua totuuksistaan tärkeissä elämäntilanteissa. Käytämme ääntämme jatkuvasti, mutta monille meistä ei koskaan ole opetettu käyttämään sanoja niin, että kommunikoisimme selkeästi ja tehokkaasti sydämen asioista. Emme myöskään osaa välttämättä puhua vaikeista ja kiusallisista tilanteista elämässämme.

Usein juuri sydämestä puhuminen aiheista, jotka vaihtelevat maallisista kriittisiin, on meille nykyajan naisille kaikkein haastavinta. Tämä ei yllätä, sillä useat meistä on opetettu jo lapsena ajattelemaan, että meidän on parasta vaientaa todellinen, aito äänemme. Seurauksena on se, että saatamme aikuisena olla epävarmoja siitä, mitä ja miten todella tunnemme. Samalla meillä on vaikeuksia välittää tämä tieto toisille.

Tarkastele seuraavia lauseita ja mieti, oletko törmännyt kasvaessasi tällaisiin oppeihin:

  • Tyttöjen tulisi olla näkyviä, ei tulla kuulluksi
  • Älä puhu, ennen kuin sinulle puhutaan
  • Kiltteys on sitä, että pystyt olemaan hiljaa asioista, joiden ääneen sanominen loukkaa toista ihmistä
  • Mielipiteensä kertovat naiset ovat pomottelevia
  • Naisten pitäisi laittaa toisten tarpeet omiensa edelle
  • Naisten tulisi laittaa kumppaninsa tarpeet etusijalle

Miltä tällaisten asioiden lukeminen tänä päivänä tuntuu? Inhottavalta, vai mitä?  Ei siis ihme, että meillä on vaikeuksia puhua sydämemme ääntä, jos joku on laittanut tällaisia ajatuksia päähämme!

Ironista tässä kaikessa on se, että mitä aidommin osaat ilmaista itseäsi ja tunteitasi, sitä enemmän ystävällisyyttä ja kiltteyttä alkaa syntyä - kuin itsestään. Kun olet valmis olemaan rehellinen ja ilmaisemaan ystävällisyyttä itsellesi, tämä ystävällisyys välittyy myös muille. Sinun ei siis tarvitse yrittää olla ystävällinen, vaan sinä olet ystävällinen, koska se on sinun luontosi.

Useat naiset ovat myös kehittäneet tavan laittaa toisten tarpeet ennen omiaan. Se tukahduttaa rehellistä viestintää ja suhteitamme niihin, joita rakastamme eniten. Nopein tapa luoda epämukavuutta ja kaunaa elämääsi on esimerkiksi sanoa kyllä, vaikka tarkoittaisit ei. Jos joku pyytää sinua tekemään jotain ja sanot ”kyllä” velvollisuudentunteen tai loukkaamisen pelon vuoksi, et puhu totuuttasi tässä tilanteessa. Kun taas olet todellinen ja autenttinen oma itsesi, voit sanoa ”ei” rakkaudella sen sijaan että sanoisit ”kyllä” pelosta käsin.

Muita, monimutkaisempia ongelmiakin voi syntyä, kun emme puhu totuuttamme. Kun esimerkiksi pidät todelliset tunteet sisälläsi, päädyt usein ruokkimaan negatiivisa tunteita itseäsi ja muita kohtaan. Suutut itsellesi, kun et puhu sitä, mitä mielesi päällä on. Saatat suuttua toisille, kun he eivät ymmärrä sitä, mitä todella tunnet (unohtamatta sitä, että et ole koskaan kertonut heille siitä). Organisaatioissa ja perheissä tämä johtaa usein epäluottamukseen, juoruiluun ja pelkoon. Siis siihen, mitä yleisesti kutsutaan ”draamaksi”. Myös intiimit suhteet kärsivät siitä, että et puhu totuuksistasi, vaan tunnet ne sisällöttömäksi ja hyväksyt tyytymättömyyden tunteet. Myös oma itseluottamuksesi kärsii joka kerta, kun et puhu siitä, miltä sinusta todella tuntuu.

Varoituksen sanana kuitenkin: totuutesi puhuminen ei tarkoita sitä, että sanoisit aina ääneen kaiken, mitä ajattelet. Totuutesi puhuminen vaatii erottelua. On tärkeä muistaa, että emme saa käyttää totuuttamme tekosyynä olla julma tai loukkaava. Tapa jolla meidän tulisi puhua totuuksistamme kumpuaa halusta mennä syvemmälle omaan sydämeemme ja luottamuksesta sisäiseen ohjaukseemme. Vasta tähän pisteeseen päästyäsi olet valmis puhumaan totuuden kaikissa tilanteissa. Jopa silloin, kun kuuntelija saattaa kokea sanottavasi epämukavaksi.

Tämän tasapainon löytämiseksi ja ylläpitämiseksi meidän on arvioitava kaikki vanhat suullista viestintää rajoittavat sääntömme ja vapautua niistä. Muista, että määränpääsi on kokea avosydämistä, sujuvaa viestintää ja elinvoimaista ilmaisua, joka on kumpuaa aidoista toiveistasi.

Kun alat puhumaan totuuksiasi, muista olla lempeä itsellesi. Oman totuuden puhumisen oppiminen on elinikäinen prosessi. Epäröinnin kynnyksellä voit kysyä itseltäsi: tarkoitanko todella sitä, mitä aion sanoa? Jatka sen tutkiskelua, mitä haluat erityisesti viestiä ja miksi. Kun ymmärrät, että vanhat sääntösi ja tapasi eivät enää tuota korkeampaa hyvää, lakkaat aivan itsestään yrittämästä olla jotain mitä et ole, lakkaat vastaamasta itse luomiisi odotuksiin siitä, millainen sinun tulisi olla. Sen sijaan saat tilaa olla juuri se, kuka olet.

Lähde: https://spiritualityhealth.com/articles/2017/10/18/calling-all-warrior-goddess-women-its-time-to-speak-your-truth
Kuva: Nathan Dumlao / Unsplash

Viimeksi muutettu 06 huhti 2018
Johanna R

Olen puheviestinnän tohtoriopiskelija ja viestinnän moniosaaja. Olen kirjoittaja, ajattelija, runoilija ja urheilija. Lempiaiheitani ovat hyvinvointi, ravitsemus, viestinnän eri osa-alueet ja seksi. Rakastan matkustelua ja hengitän positiivista energiaa.

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU