01 marras 2018

"Unet ovat sielun kieltä" - Airi Oja auttaa ihmisiä ymmärtämään uniaan

Kirjoittanut 

Kun ihmiset kertovat Airi Ojalle unistaan, todellisuudessa he jo aavistavat mitä niiden viesti käsittelee. Ojan tehtävä on johdatella tulkintaa vain oikeille urille, toimia oppaana, jotta unennäkijä ymmärtää mihin uni liittyy. Unen todellisen merkityksen voi oivaltaa vain unennäkijä itse. Unissa voi myös kohdata fyysisesti loitolla olevia henkilöitä, kuten sielunkumppaninsa. Ne ovat eräänlainen sielujen tapa kommunikoida.

Airi Oja on työskennellyt numerologian ja unien tulkinnan parissa jo 20 vuotta. Molemmat alat tukevat toisiaan: numerologian avulla voi tulkita esimerkiksi unissa näkyviä paikannimiä. Unista hän kiinnostui toden teolla 90-luvulla, jolloin hän kävi Pekka Suomisen pitämän unikurssin. Silloin hänelle aukesi unien symboliikka - ja niiden yhteys numeroihinkin.

“Unet olivat aina kiinnostaneet, mutta kurssi avasi koko jutun: tajusin mistä unissa ja niiden tulkinnassa on kysymys. Symboliikan tuntemisen ohella kyse on hyvin paljon maalaisjärjen käyttämisestä”, Oja kuvailee.

Oja tarkoittaa sitä, että unimaailma liittyy unennäkijän elämään, ja vastauksia kannattaa etsiä läheltä. Viesti on kuitenkin usein verhottu symboliikkaan, ja siksi unisymboliikan tuntemisesta on apua kun unen merkitystä aletaan avata. Unien tulkitseminen ei Ojan mielestä ole vaikeaa: “Jokainen voi olla asiantuntija ja onkin sitä omassa unimaailmassaan”.

Kuullessaan toisten ihmisten kertovan unistaan hänen mielessään alkaa muodostua kuvia tai ajatuksia, mielleyhtymiä. Sanavalinnat kertovat omaa kieltään, samoin jonkin pikkuseikan korostaminen, joita kertoja ei välttämättä tiedostakaan. Kuultuaan kertomuksen Oja lähtee liikkelle tärkeimmästä elementistä ja johdattelee pohtimaan sitä, mihin se voisi liittyä.

Mistä unissa on kyse?

Ojan mukaan unet liittyvät nukkumisen merkitykseen laajemmin: tarkoitus on tasapainottaa tilanne arkipäivän tapahtumien jälkeen. Unien kautta siis käsitellään valveillaolon aikana tapahtuneita asioita. Osa niistä on myös eräänlaista sälää, välähdyksiä arkipäivästä ilman sen suurempaa merkitystä.

Jos joku uni kuitenkin jää mieleen, se kannattaa kirjoittaa ylös ja sen merkityksestä voi ottaa selvää. Se voi toimia viestinä, eräänlaisena herättäjänä, osoittaa asioita joihin kannattaisi kiinittää huomiota. Oja antaa esimerkin: Päivän aikana saatat ärsyyntyä jostain asiasta, mutta päätät järkevästi antaa asian olla. Unessa saatat olla raivoissasi, esimerkiksi tappaa jonkun. Uni viestii, että olet yrittänyt kätkeä asian ja sen aiheuttaman tunteen, mutta tilanne kannattaisikin käsitellä ja purkaa. “Uni suurentelee asioita ja johdattelee, saa miettimään, että mistä tässä nyt olikaan kyse”, Oja sanoo.

Oja uskoo entisiin elämiin ja pitää unia myös eräänlaisena sielun kielenä. Hän itse kohtaa unissaan säännöllisesti erään henkilön, jota ei tunne henkilökohtaisesti, mutta joka on todella olemassa: kyseessä on toisessa maassa asuva julkisuudenhenkilö. Unissa tunnelma on kotoisa, henkilö tietää Airin tuntevan hänen todellisuuden olemuksensa - unet ovat tapa pitää yhteyttä sieluntovereiden välillä, ja kaksikko on tuntenut toisensa monien elämien halki, he ovat olleet parhaat ystävät ikiajoista alkaen.

Toisinaan hänen edesmennyt isänsäkin vierailee unissa, sanomassa käytännöllisiä asioita. “Kuolemaa ei ole, vaan voimme kohdata unimaailmassa, sielun tasolla”, Oja sanoo.

Unet viesteineen ovat myös kaikkien ulottuvissa. “Miksi joku suljettaisiin pois”, hän kysyy. Jos unia ei näe tai muista, kyse voi olla niiden torjumisesta. Unia voi kuitenkin opetella muistamaan paremmin kirjoittamalla ne ylös aamulla.

Työtä unien parissa

Airi Ojan työpäivät menevät usein unien ja numerologian parissa. Hän vastaanottaa vieraita, tai tulkitsee unia puhelimitse. Hän pitää myös kursseja.

Hänen unia käsittelevä kirjansa, Airin unikirja, julkaistaan pian. Hän on aiemmin jo julkaissut numerogiaa käsittelevän Numerologian kirjan. Unikirjassa kerrotaan yleisistä symboleista ja johdatellaan omien unien tulkintaan maalaisjärkeäkin hyödyntäen. Se siis tekee lukijoista itsenäisiä omien uniensa tulkitsijoita - tarkoitus ei ole poimia valmista tietoa vaan ajatella itse. Kirjassa on mös kuvitettuja uniesimerkkejä.

Airi Oja myös kannustaa ihmisiä luottamaan uniinsa - silloinkin kun ne ovat niin outoja että ei kehtaisi muille kertoa. “Viestimaailmaa ei kannata heittää pois”, hän sanoo.

Niille, jotka haluavat tutustua unien maailmaan, Oja suosittelee unien kirjoittamista ylös. Kirjoittaessa unet hahmottuvat paremmin ja unipäiväkirja auttaa huomaamaan toistuvat teemat ja symbolit. Samalla voi kiinnittää huomiota uneen numerologian näkökulmasta. Se voi auttaa ymmärätmään esimerkiksi sitä, mihin aiheeseen uni näkijän elämässä liittyy - käsitteleekö se esimerkiksi työtä, asumista tai raha-asioita.

Hän aloittaa luentonsa kertomalla muutaman perusjutun. Unessa nähdyt hahmot edustavat tyypillisesti unen näkijän kolmea puolta. Jos kyseessä on aikuinen ihminen, kyseessä on ns. arkiminä. Vanhus taas edustaa yliminää. Lapsi viittaa unennäkijän lapsuuteen. Samat ulottuvuudet ovat läsnä, kun unessa on mukana jonkinlainen rakennus. Kellari on lapsen kuvajainen, asuinkerros on ego ja yläkerta viittaa yliminään, henkisyyteen. Jos siis liikut rakennuksessa, huomioi missä kohdin kuljet, ovatko esimerkiksi rappuset kellariin katki, eikö yläkertaan ole pääsyä. Se voi vihjata alueista ja henkisen hyvinvoinnin ulottuvuuksista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Airi Oja toimiii Kuudes Aisti Auttajana, josta häneltä voi kysyä lisää unista ja numerologiasta.

Viimeksi muutettu 31 loka 2018

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU