14 touko 2018

Tutustu mieleesi ja tee siitä ystäväsi

Kirjoittanut 

Monet henkiset suuntaukset opettavat, että mieli pitää meitä otteessaan ja estää vapautumisemme. Mutta entä jos mieltä katseleekin ystävänä, kohtaa sen, tutustuu siihen ja kehittää sitä tiedostavasti? Se ei välttämättä ole ristiriidassa vapautumisen ja valaistumisen kanssa.

Olen tutkinut vuosia sitä, mitä tarkoittaa tietoisuus ja mikä on ihmisen tarkoitus täällä maan päällä. Olen erityisesti kiinnittänyt huomiota mielen olemassaoloon, ja paininut sen kanssa välillä todella intensiivisestikin.

Oman tietoisuuden tieni alussa kuulin monelta suunnalta – erilaisista henkisistä traditioista ja ihmisiltä – että mieli pitäisi puhdistaa, ja jopa poistaa kokonaan. Muistan ne kuukaudet, joiden aikana yritin vaimentaa jokaisen ajatuksen ja tuntemuksen pyrkien olemaan puhtaassa läsnäolon tilassa. Muutaman kuukauden kuluttua oli oloni raskaampi kuin lyijyhaarniskaa kantaneella ritarilla. Vaikka pintapuolisesti en ajatellutkaan negatiivisia ajatuksia, koin jatkuvaa kärsimystä yrittäessäni taistella mieltäni vastaan. 

Myöhempinä aikoja en ole palannut tuollaiseen, vaikka se kuinka vetoaisi omaan munkki-luonteeseeni. Uskon, että jokaisen on koeteltava ja löydettävä oma suhde omaan mieleensä. En usko, että kenellekään oikeasti riittää se, että ainoastaan lukisi toisen ihmisen tutkimuksen tuloksia ja niiden perusteella loisi suhteen omaan mieleensä. Sehän kuulostaisi samalta kuin lukisi parisuhdeoppaasta miten toinen sukupuoli toimii ja kohtelisi kumppaniaan sen mukaan. Missä olisi silloin todellinen kohtaaminen ja aidon, kokemuksellisen suhteen luominen toiseen? Miten voin sanoa mikä minun mieleni on, miten se toimii ja miksi se on olemassa, jos en ole aidosti kohdannut sitä?

Tämä artikkeli kuvaa oivalluksia siitä, kuinka mieli on osa maailman kokonaisuutta, ei ainoastaan paha, josta täytyy päästä eroon. Yritän esittää näkökulman, joka rohkaisee ihmisiä luottamaan oman kokemuksensa arvoon ja lähtemään tutkimusmatkalle oman mielensä todellisuuteen.

Mitä varten mieleni on?

Oman kokemukseni on, että minun todellinen olemukseni, minäni, ei ole mieleni. Olen kehostani, tunteistani ja ajatuksistani vapaa tietoisuus, jonka todellinen luonto on rakkautta, elämää ja valoa. Minä olen kuitenkin unohtanut minäni syntyessäni fyysiseksi olennoksi. Olen kasvanut samaistamaan itseni juurikin mielekseni ja kehokseni. Jos minulla sen sijaan ei olisi mieltä eikä kehoa, en olisi syntynyt tänne enkä näin ollen pystyisi toimimaan fyysisessä maailmassa.

Mieli on siis tärkeä työkalu, jonka avulla pystyn elämään tässä maailmassa. Persoonani, jonka luen osana mieltä, on se väline jolla pystyn kommunikoimaan toisten kanssa ja luomaan uusia asioita tähän maailmaan. Mieli on ajoneuvo, jonka kanssa todellinen minä on valinnut kulkea tämän elämän. Samoin kuin joku on joskus sanonut, että ”keho on sielun temppeli”, voisin sanoa ”mieli on Minän vaatteet”.

Tähän voisi toki vastata, että mihin me tarvitsemme mieltä? Emmekö voisi toimia vain puhtaana minänä, pelkkänä läsnäolona vailla mitään muotoa tai rajoitetta? Tähän jotkut henkiset tiet pyrkivätkin. Niissä koetaan, että mieli on paha, epätäydellisyyttä, ja että ihmisen tehtävä on valaistua ja vapautua mielensä kahleista. He joko päättävät sielunvaelluksensa täällä – jos sellaiseen haluaa uskoa –noustessaan valaistuneina elämään korkeampiin maailmoihin, tai jäävät elämään tänne niin sanotusti mielestä vapaata elämää.

On kuitenkin myös toisenlaisia näkemyksiä tästä samaisesta asiasta. Eräs, joka on herättänyt minussa totuuden tunnon on, että ihmisen tehtävä on ottaa moraalinen ja kognitiivinen vastuu omasta mielestään, ja kehittää siitä ystävä itselleen.

Mieli tekee meistä yksilöitä

Mielen, ja sen kautta syntyvän egon ansiosta tulemme todellisiksi yksilöiksi. Ilman sitä minuutemme on nukkuva osa elämän ykseyttä. Tätä voidaan kuvata vaikkapa niin, että henkinen ykseys on ikäänkuin äiti, ja me olemme sen sylissä nukkuvia lapsia. Voimme nyt itse valita, haluammeko alkaa ottaa vastuuta omasta elämästämme ja kasvaa täällä, vai haluammeko pyrkiä luopumaan ihmisyyden ja egon taakasta ja palata ykseyteen.

Juuri mielen kautta voi todellinen yksilöllisyys löytää itsensä, ja samalla löytää vapauden, sillä se ei ole enää riippuvainen kosmisen ykseys-äidin ohjauksesta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän kuuluu jättää ykseys-äitimme – vaikka tämä näyttää tapahtuvan kovasti nykypäivän materialistisen, egoistisen kulttuurin myötä – vaan löydettävä vapaa ja yksilöllinen suhde häneen ja koko elämään.

En usko, että kukaan elämää ymmärtävä vanhempi, oli hän sitten fyysisen äitimme, fyysistä maailmaa luonut henkinen olento tai kaiken luoja, haluaisi lapsestaan kasvavan passiivisen ja riippuvaisen yksilöttömyyden. Sellaisen, joka haluaisi mahdollisimman nopeasti lopettaa oman kasvunsa ihmisenä, ja päästä pois maailmasta vanhempien luokse.

Uskon kuitenkin että meitä, niin Jumalien kuin fyysistenkin vanhempien lapsia on monenlaisia. Joidenkin meistä tehtävä on ymmärtää elämän mysteerit, valaistua ja nousta takaisin ykseyteen valmiina, ja toisten taas on kehitettävä itsestään vapaita yksilöitä, ja tulla luoviksi elämän taiteilijoiksi. En sano, että meidän pitäisi valita vain jompi kumpi näistä kahdesta tiestä, vaan haluan vain kuvata kahta erilaista näkemystä. Ehkä niiden ei tarvitse edes olla ristiriidassa keskenään, vaan mielen kehittäminen voi kulkea valaistumisen ja vapautumisen kanssa käsi kädessä.

Mielen toiminta ja sen kehittäminen

Oma kokemukseni mielestä on se, että ilman sitä en voisi toimia täällä. Kuten jo edellä kuvasin, mielen olemassaolo on välttämätöntä, mikäli haluan ajatella, tuntea, puhua tai tehdä asioita. Ollessani yhteydessä todelliseen minään koen, että jokainen minän aie tulee tähän maailmaan mieleni kautta. En siis voi mitenkään toimia ilman että todellisen minäni tahdon ele, toisin sanoen idea, laskeutuu mieleeni ajatukseksi, tunteeksi ja siitä teoksi.

Kun tietoisuuteni kasvaa, koen että olen myös vapaampi valitsemaan sen, miten mieleni toimii. Voin alkaa tietoisemmin luoda ajatuksia ja valita, millaisen osan persoonastani haluan aktivoida kussakin elämäni tilanteessa. Jos siis pidän mieltäni pahana tai en tunne sitä, en pysty tähän, vaan mieleni joko ohjaa minua, tai valitsen sattumanvaraisesti jonkin osan persoonaani toimiessani.

Mikäli en ole tutustunut mieleeni ja sen toimintaan, voi käydä niin, etten osaa havainnoida sen salakavalaa toimintaa ja luulen että hallitsen sitä jo. Itse olen kokenut, että juuri mieleen tutustumisen myötä että olen tullut tietoisemmaksi sen toiminnasta. Huomaan, kuinka paljon mieli toimii jokaisessa hetkessä ja kuinka vahva ja tehokas se on.

En voi siis voittaa mieltäni. Se toimii täällä maailmassa omassa kodissaan, ja minä olen ikäänkuin vieraana sen kodissa. Minun on opittava havainnoimaan mieltäni, opittava sen tavat ja luotava sellainen ystävyys ja yhteistyösopimus mieleni kanssa että molemmat siitä hyötyvät. Mieleni, kun se on oikealla paikallaan, ei halua kaikkea koko aikaa vaan sille riittää sen omien tarpeiden täyttäminen.

Mikäli taas olen tottunut antamaan mielelleni kaiken, on siitä tullut ahne ja laiska. Minun on löydettävä tasapaino, etten piiskaa mieltäni vaan saan sen tottelemaan minua silloin kun sitä tarvitsen.

Joskus tällaisen toimivan yhteistyön ja ystävyyssuhteen luomisessa voi mennä vuosia, itsekin olen vasta matkalla sellaiseen. Olen kuitenkin oppinut, että jos oikeissa asioissa ja oikeina aikoina osaan tarjota vapauksia mielelle, ja toisaalta kysyä mieltäni tottelemaan minua, oppii mieleni vähitellen myös kuuntelemaan minäni tahtoa. Tämä vaatii pitkäjänteistä omistautumista, rakkautta mieltä ja elämää kohtaan.

Mielestä voi tulla kumppani

Mieli voidaan saattaa totuudelliseksi ja moraaliseksi. Silloin se varoittaa minua kun esimerkiksi meinaan tehdä vääriä päätöksiä, mennä väärään suuntaan tai toimia liian nopeasti. Jos mieleni on sen sijaan kehittymätön, se saattaa kertoa minulle aivan tuulesta temmattuja väitteitä ja nostattaa minussa toisiin ihmisiin tai tapahtumiin liittyviä tuntemuksia, jotka eivät pidä paikkaansa.

Kärsimys, kiire, stressi tai ahdistus, joita mieli minussa toisinaan herättää, voivat muodostua heräämisen välineiksi itselleni. Huomaan nykyisin yhä useammin, että jos en ole läsnä minässäni, alkaa mieleni varoittaa minua. Silloin tunnen jonkinlaista tuskaa, ja saatan juosta pitkänkin aikaa yrittäen sammuttaa sen. Kuitenkin mieleni haluaa minun heräävän passiivisuudestani ja ottavan ohjat jälleen käsiini. Siksi minun ei pitäisi koskaan tuomita mieltäni kärsimyksestä, sillä se opettaa minua itsestäni.

Toinen kärsimyksen syy voi olla se, että mieleni näyttää missä minulla (ja sillä) on opittavaa. Jos kohtaan haavan, joka on minussa syntynyt jonkun kokemuksen perusteella, voi kärsimykseni herättää minut havaitsemaan tämän haavan. Silloin pystyn luomaan uuden ajatuksen, suhtautumisen ja tavan toimia jollakin toisella osalla persoonaani, ja tällä tavalla kasvaa ihmisenä.

Mieli voi kasvaa ystäväksemme, luotettavaksi ajoneuvoksi ja yskilöllisyytemme mahdollistajaksi. Sen avulla voimme kokea olevamme yksilöllinen olento. Kun kehitämme ja henkistämme nämä yksilöllisyyden voimat, tulee meistä uusia todellisuuden ykseydessä eläviä yksilöitä!

Viimeksi muutettu 11 touko 2018
Jeremy Qvick

Henkisen tien kulkija, kirjailija ja elämän tutkija Jeremy Qvick on tutkinut vuosia erilaisia henkisiä suuntauksia sekä ihmisyyden osa-alueita omakohtaisen kokemuksen ja opiskelun myötä.

Kotisivu: https://www.ihmisyyteen.fi/

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU