03 touko 2018

Kuinka luoda henkinen yhteys toiseen ihmiseen?

Kirjoittanut 
Kuinka luoda henkinen yhteys toiseen ihmiseen? Photo by Alejandra Quiroz on Unsplash

Me kaikki haluamme löytää kumppanin, jonka kanssa jakaa elämämme. Haluamme löytää syvän henkisen yhteyden toiseen ihmiseen – yhteyden, joka on maallisen yläpuolella. Lue neljä vinkkiä, joiden avulla kohtaat ihmiset tietoisemmalla tasolla ja rakennat syvempää vuorovaikutusta.

Näyttää siltä, että nykyaikaiset treffailumetodit ovat tehneet henkiseen yhteyteen perustuvan rakkauden löytämisestä vaikeaa. Sen seurauksena ihmiset tuntevat itsensä pikemminkin turhautuneiksi ja pettyneiksi sen sijaan, että olisivat onnellisia uudesta kumppanuudesta.

Nykyisen seurustelun trendit tuntuvat raskaalta kilpajuoksulta, jossa täytyy osata lukuisia temppuja ja käyttää kaikenlaisia konsteja ja temppuja kumppanin hankkimiseksi. Tämän seurauksena saatamme helposti satuttaa itseämme – tai ajaa toista ihmistä harhaan. Saatamme kyllä saada jonkun huomion hetkeksi, mutta näillä taktiikoilla ei ole mitään tekemistä merkityksellisen ja kestävän henkisen yhteyden kanssa.

Minkä tulisi muuttua? Meidän tulisi löytää elämäämme ihmisiä, jotka ovat samassa linjassa meidän autenttisen ja vahvimman itsemme kanssa – helpommin sanottu kuin tehty! Kyse ei ole illuusioiden luomisesta tai maskin käyttämisestä, vaan kyse on aidosta yhteydestä, joka kestää aikaa.

Alle on listattu neljä tapaa, joiden avulla voit aloittaa tietoisemman tavan kohdata ihmisiä ja olla heidän kanssaan syvemmässä vuorovaikutuksessa:

1. Tutustu itseesi syvällisesti

Itsemme kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että emme aseta haluamme löytää suhdetta oman sydämemme, kehomme, ja mielemme yläpuolelle. Kunnioitamme ja kuuntelemme myös universumin lähettämiä viestejä ja merkkejä. Älä petä itseäsi, tai tuota itsellesi pettymystä, vaan näe itsesi sinä jumalaisena ja aistillisena olentona, joka sinä olet! Jos jatkuvasti laitamme itsemme toisten alapuolelle, valitsemme kumppaneita, jotka peilaavat sitä kunnioituksen puutetta meihin, jota osoitamme itsellemme.

Kun kunnioitamme itseämme, houkuttelemme ympärillemme ihmisiä, jotka kunnioittavat meitä. Ja kun arvostamme itseämme, emme tule enää sietämään epäkunnioitusta. Teemme parempia ja kehittyneempiä valintoja siitä, kenet voimme päästää elämäämme ja sydämeemme.

2. Kunnioita totuutta

Kuinka moni meistä on kätkenyt sisälleen sen, mitä todella haluaisi tehdä, ja toiminut vain ympäristön asettamien odotusten mukaan? Monet meistä tekevät tätä – ja silti me ihmettelemme, miksi emme tunne olevamme oikeassa paikassa, tai että piiloudumme jatkuvasti maskin taakse. Entä jos maski putoaa? Mitä käy ihmissuhteillemme? Jos emme ole rehellisiä halujamme, tarpeitamme ja ihanteitamme kohtaan, saattaa hyväkin suhde kariutua. Kaikki lähtee siitä, että kohtaamme rehellisesti omat tarpeemme ja sen,mitä todella haluamme.

3. Etsi tietoa ja syvennä tietämystäsi

On tärkeää, että ilmaisemme syvää uteliaisuutta sitä kohtaan, keitä olemme, mitä ajattelemme ja miten me kommunikoimme. Kun siirrymme pois sekä emotionaalisilta että fyysisiltä mukavuusalueiltamme, tulemme kehittämään itseämme ja oppimaan enemmän sekä saavutuksistamme että virheistämme. Sisäinen kasvu luo kasvua elämässä. Alamme houkutella lähellemme ihmisiä, jotka ovat meidän kanssa samalla aaltopituudella ja jotka haluavat itsekin kasvaa. Syvällinen henkinen yhteys ei ole sellainen, jossa vain toinen haluaa tehdä töitä itsensä kehittämisen kanssa – on löydettävä tätä kehittymistä tukeva kumppani.

4. Harjoita ja kasvata rakkautta itseäsi kohtaan

Jos pystyisimme kohtelemaan itseämme samalla rakkaudella, kuin kohtelemme lasta tai koiranpentua, huomaisimme, että moni elämämme ihmissuhde muuttuisi voimakkaasti. Meidän tulisi lopettaa itsemme sättiminen ja vertailu muihin ihmisiin. Sen sijaan meidän tulisi kohdella itseämme pyhällä rakkaudella. Kun teemme tämän, alamme tehdä sellaisia valintoja elämässämme, jotka heijastelevat tätä rakkautta. Alamme nähdä, että meidän ihmissuhteemme peilaavat tätä pyhää rakkautta. Ja jotta löytäisimme terveen, todellisen ja pysyvän rakkauden, meidän on ensin näytettävä se itsellemme. 

Lähde: https://www.meetmindful.com/spiritual-connection-with-someone/
Kuva:  Alejandra Quiroz / Unsplash

Viimeksi muutettu 06 huhti 2018
Johanna R

Olen puheviestinnän tohtoriopiskelija ja viestinnän moniosaaja. Olen kirjoittaja, ajattelija, runoilija ja urheilija. Lempiaiheitani ovat hyvinvointi, ravitsemus, viestinnän eri osa-alueet ja seksi. Rakastan matkustelua ja hengitän positiivista energiaa.

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU