08 maalis 2018

Itsensä kehittämisestä toisten palvelemiseen

Kirjoittanut 
Itsensä kehittämisestä toisten palvelemiseen https://pixabay.com/fi/tila-ryhti-lotus-pilvet-2446021/

Olen kehittänyt itseäni vuosia. Olen harjoittanut mielen havainnointia, alitajuisten tapojeni tiedostamista, erilaisia meditaatioita, mantroja, joogaa ja muuta liikuntaa tai vaikka mitä muuta. Itsestään huolta pitäminen on tärkeää. Silloin voi kokea kehittävänsä omaa potentiaaliaan ja luovuuttaan sekä toimintatapojansa paremmiksi. Mutta mitä sitten olen tehnyt näillä lahjoilla, jotka olen kehittänyt? Olen kehittänyt niillä itseäni lisää, ja lisää vielä vähän enemmän. 

Kun esimerkiksi hallitsen mieltäni, voin kehittää positiivisia ajatusmalleja. Kun osaan tehdä sen, voin luoda niillä positiivisia tunteita. Nämä tunteet antavat minulle uutta voimaa toimia paremmin, ja nyt voin kehittää itseäni vielä paremmin...

Näettekö kierteen? Kierteen, joka alkaa muistuttamaan facebook-uutisten selaamisen kaltaista riippuvuutta. Selaan niitä vielä vähän lisää, ja sitten vielä ehkä vähän lisää.... Toivon salaa, että löytäisin rauhan ja tyydytyksen, kunhan löydän juuri sen oikean facebook-päivityksen. Samalla tavoin toivon saavani tyydytyksen elämäni tuskaan, kunhan vain kehitän itseni juuri oikealla tavalla valmiiksi.

Oma kokemukseni asiasta on se, etten tällä tavoin tule ikinä tyydyttämään sitä inhimillistä tarvetta, joka jokaisena elämäni hetkenä saa minut haluamaan jotain lisää. Kutsumme sitä ystäväni kanssa nimellä seuraava hetki. Jos en halua, jaksa tai pysty olemaan tyytyväinen tai tekemään jotain juuri nyt tässä hetkessä, voin helposti ajatella että seuraavassa hetkessä olen tyytyväinen, voimistanut ja valmis toimimaan. Eikö ole outoa ajatella, että kohta – ei nyt – voin olla oma itseni ja nauttia elämästäni juuri sellaisena kuin se minulle nyt tarjotaan. Saatan odottaa sitä eläkkeelle asti, ja sittenkin keksin asioita jotka täytyy suorittaa tai itsessäni kehittää, että voisin vain olla onnellinen tässä hetkessä.

Minun täytyy löytää toinen tapa. Jos itseni kehittäminen tai asioiden tekeminen itseäni varten ei anna minulle tyydytystä, voisin tehdä jotain toisille. Mutta jos motiivini auttaa muita on oman itseni auttaminen pois tyytymättömyydestä, en usko että pääsen kovin pitkälle.

Ensimmäinen asia, joka minun kannattaa myöntää itselleni on: Elämä ihmisenä näyttää siltä, etten voi ikinä saavuttaa täydellistä tyytyväisyyttä. Minun on siis tyydyttävä elämään elämää, jossa kärsimys ja tyytymättömyys ovat läsnä. Mutta jos ajattelen asiaa eri tavalla voin kysyä: Kuka on määritellyt kärsimyksen ja tyytymättömyyden asioiksi, jotka eivät kuulu hyvään elämään? Olen ainakin itse oppinut, että juuri tuska, huono olo, epäonnistuminen, vaikeat luonteenpiirteeni ja raastavat kokemukset ovat auttaneet minua kasvamaan elämässäni enemmän kuin monet muut asiat.

Itsensä kehittäminen kehittää usein helposti itsekeskeisyyttä. Juuri itseeni minä keskityn silloin kun havainnoin itseäni, kuntoilen tai meditoin eli kehitän itseäni. Yksilöllisenä ihmisenä kasvamiseen tarvitaan itsekkyyttä, itserakkautta ja itsekeskeisyyttä... Tiettyyn pisteeseen saakka. Tämän jälkeen tulen umpikujaan. Joko jatkan siitä kehittämällä itseäni vielä lisää ja toivon, että jotenkin ylitän itserakkauteni rakastamalla itseäni vielä enemmän, tai sitten valitsen suunnata huomioni maailmaan ja toisiin ihmisiin.

Kun en voi täydellisesti tyydyttää itseäni omalla toimillani, ei minun kannata käyttää koko elämääni ainoastaan itseni palvelemiseen. Miksen sitten palvelisi muita? Olen kokenut usein sen, kuinka toisten palveleminen, ihan vaikka kuuntelemalla ja huomioimalla heitä elämässäni, saa minut unohtamaan itseni ja oman itserakkauteni. Silloin koen olevani isompi kuin vain omat kehoni ja mieleni rajat. Kaiken lisäksi tulemme saamaan niin paljon rikkaita kokemuksia ja oppia ollessamme yhteydessä toisiimme. Tulemme oppimaan toistemme kautta niin paljon myös omasta itsestämme, ettemme yksin itseämme kehittämällä useinkaan opi niin monipuolisesti. En ole olemassa vain itseäni varten, vaan myös toisten todistamista, ihmisyyden ja todellisuuden palvelemista varten. 

Juuri tämä on meditaation päämäärä: Vapautua itsekkyydestä ja itsekeskeisestä tietoisuudesta, ja kokea olevansa yhtä meditaatio-kohteen kanssa. Syvällinen toisen kuunteleminen, auttaminen, lukeminen on jo meditaatiota itsessään.

Tämän vuoksi on meidän hyvä opetella palvelemaan toisia, ei vain meitä itseämme vaan myös todellisuutta ja ihmiskuntaa varten. Maailma odottaa meidän luovia ja rakkaudellisia tekoja, sanoja ja ajatuksia! 

Viimeksi muutettu 21 maalis 2018
Jeremy Qvick

Henkisen tien kulkija, kirjailija ja elämän tutkija Jeremy Qvick on tutkinut vuosia erilaisia henkisiä suuntauksia sekä ihmisyyden osa-alueita omakohtaisen kokemuksen ja opiskelun myötä.

Kotisivu: https://www.ihmisyyteen.fi/

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU