Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 840

21 syys 2016

Veden väen lumous

Kirjoittanut
Ennen muinoin jolloin vielä uskottiin vedenhaltijoihin, asianmukaisesti lahjottuna haltija takasi runsaan kalansaaliin, mutta kovana kalaverovuotena ei haltijaa kunnioittavillekaan kalamiehille välttämättä riittänyt apetta. Vihastuneena vedenhaltija saattoi jopa viedä mukanaan kalastajia tai uimareita, ottaa onnen pois tai…
29 elo 2016

Metsän itku

Kirjoittanut
Usein sen vain tietää, mihin paikkoihin on mentävä, vaikkei etukäteen yhtään tiedä miksi. Joskus on pyyhällettävä hetipaikalla, se vasta on hieno tunne. Kolistakin olin täysin varma, että sillä on minulle sanottavaa. Niin olikin, ennalta arvaamatonta,…
Rakkaus luontoon antaa paljon, mutta tuo toivottomuutta mukanaan. Halusin kirjoittaa tästä aiheesta kannustavasti, mutta huomasin, että sanojen löytäminen on vaikeaa. Aihe tulee liian lähelle, enkä ole vielä oppinut käsittelemään omaakaan huoltani planeetastamme. Halusin kuitenkin sanoa,…
Paikallinen *dollar-dollar* on jumiutunut Dar es Salaamin ruuhkaan. Tapaan muutaman bussinvaihdon jälkeen jamaikkalaisen elderin Ras Bupe Mkushin. Mkushi on rastafari, jonka elämä pohjautuu Raamatun profeesioihin ja holistiseen maailmankatsomukseen.
Kesä on luonnon ja kasvimaailman ilotulituksen aikaa. Kaiken runsauden keskellä yksittäiseen kasviin keskittyminen rauhoittaa ja auttaa katsomaan ympäristöä uudella tavalla. Luomalla yhteyden kasviin voi vahvistaa samalla omia juuriaan ja luontoyhteyttään.
Intiaaniratas, elämänpyörä, pyhä kehä, aurinkopyörä. Intiaanien Medicine Wheel -ristiympyrällä on monta nimitystä. Muodoltaan hivenen unisiepparia muistuttavan symbolin uskotaan antavan henkistä turvaa sekä suojaa sairauksia vastaan.
31 touko 2016

Orvokkeja kakussa

Kirjoittanut
Apilakakusta innostuneena ryhdyin ottamaan selvää, mitkä muut kukat soveltuvat syötäviksi. Ensimmäisenä törmäsin orvokkeihin. Kasvi, joka on niin kaunis, muttei kuitenkaan myrkyllinen. Taas roihahti, villiyrttirakkaus.
Uhrikivet ovat muinaisjäännöksiä, jotka Suomessa ovat olleet joko käsittelemättömiä luonnonkiviä tai niin sanottuja kuppikiviä. Kiven kupit, eli pienet kuppimaiset syvennykset kiven yläpinnassa ovat usein olleet ihmisen aikaansaamia, mutta myös luonnon muovaamia käytettiin. Kuppeihin on esimerkiksi…
Tasapainoinen keho, energioiden vapaa virtaaminen ja huoleton mieli ovat polkuja kohti elinvoimaista seksuaalisuutta. Kasvimaailmasta löytyy monia seksuaalisuuteen, seksiin ja hedelmällisyyteen vaikuttavia rohtoja, jotka voivat olla avuksi kehon tasapainottamisessa.
Luomupuutarhuri Suvi Lehtonen teki yhdessä Heidi Haapalahden ja Teija Tuiskun kanssa kirjan Lavatarhuri. Kirjasta saat kattavat vinkit, joita voit soveltaa ruoan kasvatukseen niin lavoissa, parvekkeella kuin avomaalla.
03 touko 2016

Vihreyttä parvekkeelle

Kirjoittanut
Ilahduta itseäsi ja laita parvekkeesi tai ikkunalautasi vihertämään. Erilaiset yrtit, kukat ja hyötykasvit pärjäävät mainiosti pienessäkin tilassa ja samalla harmaa kerrostaloparveke muuttuu kesäiseksi keitaaksi.
29 huhti 2016

Rakkauden villiyrtit

Kirjoittanut
Luonnon rakkausrohtojen eli afrodisiakkien käytöllä on pitkät ja syvät juuret kaikkien maailman kansojen perinteissä. Sana afrodisiakki tulee rakkauden, hedelmällisyyden ja kauneuden jumalattaren Afroditen nimestä. Afrodisiakit johdattelevat romanttiseen mielentilaan ja herättävät seksuaalista halua.
Sivu 10 / 17
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU