26 syys 2018

Tietoinen saunominen puhdistaa myös sisäisesti

Kirjoittanut 
Tietoinen saunominen puhdistaa myös sisäisesti https://pixabay.com/fi/saunavasta-savusauna-saunakiulu-3435549/

Jos tykkää saunomisesta, se rentouttaa automaattisesti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Sauna tuntuu aina hyvälle, oli siitä tietoinen tai ei. Tietoisella saunomisella saunahetki voi kuitenkin puhdistaa vieläkin syvemmin ja perinpohjaisemmin. Matkalla saatat löytää myös tien perimmäiseen itseesi.

Sauna on suomalaiselle sekä pyhä että arkinen asia. Tuttu, turvallinen ja tavallinen, ja samalla kuitenkin jotain, jonka perinteitä ei niin vain häväistä tahi käydä muuttamaan. Lauteilla kaikkoavat uupumukset ja murheet, löylyn henki silittää äkäisimmänkin tapauksen ja puhtaista puhtain on perinteisesti saunapuhdas.

Kunnioitamme ja puolustamme saunaa jo luonnostaan - ehkä se löytyy näkymättömin kirjaimin sanoitettuna meidän perimästä. Saunan pyhyys ja saunarauha tuntuvat luonnollisilta asioilta, joiden vaaliminen on meille itsestäänselvää ja tärkeää. Näin ollen myös tietoisempi saunominen voi tapahtua kuin itsestään, hyvin luonnollisesti ja omien mieltymysten mukaan.

Yhteys elementteihin

Erityisesti puusaunassa ollaan kaikkien elementtien äärellä. Maa, ilma, tuli ja vesi ovat läsnä, kun ihminen istuu alastomana ja kuorettomana lauteilla, ilman naamioita ja ulkoisia pönkittimiä. Väliä ei ole asemalla, omaisuudella, elämäntilanteella tai suosiolla. On vain se saunahetki ja läsnäolo, tilaisuus olla auki ja puhtaasti oma itsensä.

Pinnallisen maailman puolella ihminen usein siirtää sivuun tärkeimmät asiat, kuten kysymykset siitä, miksi hän on tänne tullut ja mitä hän on tullut tänne tekemään. Yhteys Äiti Maan syvimpään olemukseen tuppaa unohtumaan ja sitä kautta katoaa myös helposti yhteys omaan itseen. Koska kaikki elementit ovat tavallaan myös ihmisessä itsessään, niin yhdistymällä ja muistamalla näitä elintärkeitä elementtejä luonnossa voi herättää yhteyden myös itsensä syvempiin kerroksiin. Saunominen on omanlaista yhdistymistä elementteihin ja yksi tie kohti tasapainoista hyvinviontia.

Kaikkia elementtejä voi ihan puhutellakin jo saunaa lämmittäessä ja pyytää vahvistamaan niitä seikkoja mitä juuri kyseiseltä saunomiskerralta toivotaan. 

Anna sisäisenkin kuonan valua viemäriin

Saunaan mennään usein jo valmiiksi päästämään jostain irti, vaikkei sitä välttämättä tiedostetakaan. Lauteille askelletaan rentoutumaan raskaan päivän tai työviikon päätteeksi, saunaillassa puretaan tunteita, mökkisaunassa löylytellään alkukantaista vapautta, kovilla pakkasilla mennään varpaita lämmittämään ja vilua karkottamaan. Jopa pelkkä ajatus saunomisesta tai tulevasta saunavuorosta saattaa pysäyttää tai rauhoittaa stressaantunutta mieltä.

Kun päästää jostain vanhasta irti, oli kysessä sitten päivän tai viikon väsymyksiä tai muut huolia, samalla antaa tilaa itselleen, sille mitä pohjimmiltaan on. Se mitä on vaikkapa viikolla kokenut, on vain joukko kokemuksia, jotka eivät ole yhtä kuin sinä. Kun antaa epäolennaisen ja ylimääräisen mennä, kutsuu samalla itseään takaisin.

Löylyä heittäessä voi ensin visualisoida irti päästettävät asiat löylykauhan veteen, ja antaa niiden palaa kiukaan kautta höyrynä ilmaan. Jos pois heitettävä asia on vaativaa lajia, voi useampi kipakka heitto olla tarpeen. Hikipisaroiden mukana voi myös tiedostaa sisäisen kuorman poistumista, joka viimeistellään pesuveden kautta viemäriin. Jos saunasta on mahdollista käydä uimassa tai hangessa, se kannattaa hyödyntää ja visualisoida kuinka lumi tai vesi kiinnittävät itseensä saunassa luodun irtipäästämisen.

Monet kuningasideat ovat perinteisesti syntyneet saunan lauteilla. Anna turhan kuonan mennä menojaan ja tee tilaa uusille oivalluksille. Hyvää saunaa!

Inspiraation lähteenä käytetty Helge Salon ja Marja Lehtisen kirjaa Wilhelmin saunakirja – saunan taiasta (Basam Books, 2013)

Viimeksi muutettu 07 huhti 2019
Saaga Saarnisola

Saaga Saarnisola on paikkariippumaton yrittäjä, vapaa kirjoittaja ja luontoperäisen henkisyyden tuntija. Fenix-lintu, hyvä haltia, majakan kantaja ja spontaani lentäjä. Kuuluu harvinaisempaan lajistoon, jota tavataan tänä päivänä korvessa ja haja-asutusalueella miehensä kanssa kaksistaan. Polkuja jo kokenut, ja aina vaan utelias.

Kuudennessa Aistissa Saaga kirjoittaa enimmäkseen Äiti Maa -kategorian artikkeleita.

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU