15 kesä 2018

Saamelainen mytologia: Pyhät Seidat

Kirjoittanut 

Saamelaisten, kuten monien muidenkin pohjoisten kansojen maailmankatsomuksessa luontosuhteen heikkenemisestä ja tasapainon rikkoutumisesta seurasi ihmisen voiman väheneminen. Seidat ovat saamelaisille pyhiä ja luonnonmahtia sisältäviä paikkoja, joilla palvottiin tärkeitä jumalia ja luonnonhenkiä. Tiesitkö muuten, että ihan alkujaan naisilla ei ollut asiaa seita-paikoille? Se oli nimittäin miesten hommia.

Seita (saamen kielellä sieidi) on saamelaisen muinaisuskon palvontapaikka, yleensä pyhä kivi tai kallio, joita esiintyy kautta koko Saamenmaan. Seidat ovat todennäköisesti alun perin olleet elinkeinojen harjoitukseen liittyviä uhripaikkoja. Niiden kautta vaikutti luonnonmahti, jonka suopeudesta elinkeinonharjoitus ja ylipäänsä menestys ja onni olivat riippuvaisia. Esimerkiksi järven rannalla oleva seitakivi takasi kalaonnen, jos sitä voideltiin säännöllisesti kalanrasvalla ja annettiin sille kalojen päät. Seitakultti oli naisilta suljettu, koska vastuu elatuksen hankkimisesta kuului luonnollisesti miehen tehtäviin.

Tunturissa olevat seidat soivat onnea esimerkiksi peuranpyyntiin tai poronhoitoon. Tunturien seidat ovat useinmiten hallinneet maisemaa ja olleet kauas näkyviä yksinäisiä kiviä vailla muita erityispiirteitä, mutta toisinaan seitakivissä saatetaan hahmottaa myös ihmiskasvot tai eläimen muoto. Seitana saattoi toimia myös kokonainen kallioseinä, jos siinä näkyivät jumalankasvot (kuten Saana-tunturin rinteessä), tai kokonainen saari, kuten Inarinjärven Ukonsaari.

Oli olemassa myös puisia seitoja, mutta näitä seitapaaluja eli ns. keripäitä on yleensä pidetty vähemmän mahtavina kuin seitakiviä. Todennäköisesti puiset sieidit ovat olleet toissijainen ratkaisu, joihin on turvauduttu erityisesti kala-apajien luona, jos paikalla ei ole ollut sopivaa kiveä.

Mahdiltaan suurimmat seidat ovat todennäköisesti olleet koko saamelaisen paikallisyhteisön (eli siidan) tai jopa useamman yhteisön palvontapaikkoja. Ainakin Inarinjärven Ukonsaaren ja Pelkosenniemen Pyhätunturin on arveltu olleen tällaisia. Suku- ja perhekohtaisten seitojen lisäksi oli yhden tai vain muutaman henkilön käyttämiä seita-paikkoja.

Joskus seitakivet toimivat myös oraakkeleina, joilta voitiin kysyä neuvoa melkeinpä missä tahansa ongelmatilanteessa. Kysymyksen jälkeen sieidin luona saattoi ottaa käteensä pienen kiven, jonka painosta oli mahdollista päätellä vastaus. Suuren seitakiven tai seitakallion ääressä käsi saattoi pysyä kivessä kiinni niin kauan kuin kysyjä osasi ehdottaa oikeaa vastausta kysymykseensä.

Saamelainen maailmankuva perustui animistiseen elämänkatsomukseen: kaikella olevalla – niin kivillä, luonnonilmiöillä, eläimillä kuin kasveillakin – oli henki. Seidan henki saattoi näyttäytyä ihmis- tai eläinhahmoisena, mutta hengen näkeminen ihmissilmin oli kuitenkin harvinaista ja tapahtui vain poikkeustapauksissa.

Suhde sieidiin oli suhteellisen tasa-arvoinen ja vastavuoroinen, jossa sekä ihmisellä että seidalla oli velvollisuutensa. Jos ihminen käyttäytyi ylimielisesti seitaa kohtaan, häntä saattoi kohdata esimerkiksi elinkeinon menetys tai sairaus. Huono ja saamaton seita taas saattoi niin ikään saada oman rangaistuksensa. Kivinen seita voitiin tuhota esimerkiksi polttamalla sitä yhdeksän eri puulajin tulessa. Tällöin seita-hengen kerrotaan usein poistuneen paikalta linnun hahmossa, ja jo uhatuksi tultuaan se saattoi myös näyttäytyä ihmishahmossa ja luvata parempaa apua jos sitä ei tuhota.

Myöhäisempinä aikoina seidoilta tiedetään pyydetyn muutakin kuin elinkeinon harjoitukseen liittyviä asioita, kuten terveyttä, muuta menestystä elämässä tai vaikkapa matkaonnea. Näitä muita asioita varten seidoille on uhrattu esimerkiksi metalliesineitä, tupakkaa ja viinaa. Myöhäisperinteessä myös naiset ovat paikoin saaneet osallistua seitakulttiin.

Seidat ovat saamelaisille pyhiä paikkoja, joilla palvottiin tärkeitä jumalia ja luonnonhenkiä. Luonto on aina ollut saamelaisille koti, elämäntapa, historia ja tulevaisuus. Niinpä ympäröivää maailmaa kunnioitettiin suuresti ja sen eheyttä varjeltiin, jottei tasapaino järkkyisi.

Kunnioitetaan näitä pyhiä paikkoja niiden arvon mukaisesti, myös silloin kun käymme turisteina nauttimassa Lapin erityislaatuisesta, herkästä luonnosta ja sen taiasta. Emmehän myöskään nimitä lappilaisia lappalaisiksi, sillä se on ollut haukkumanimi saamelaisia kohtaan.

Lähteet:
Pulkkinen & Lindfors: Suomalaisen kansanuskon sanakirja (Gaudeamus, 2016)
rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=5236
luontoon.fi/akassaivo/salaperaisetsaivojarvet
luontoon.fi/ukonsaari/saamelainenmaailmankuvajamytologia
yle.fi/aihe/artikkeli/2016/07/29/mytologia-saamelaisten-pyhat-seidat

Viimeksi muutettu 11 kesä 2018
Taru A.

Taru Aho on paikkariippumaton yrittäjä, vapaa kirjoittaja ja luontoperäisen henkisyyden tuntija. Fenix-lintu, hyvä haltia, majakan kantaja ja spontaani lentäjä. Kuuluu harvinaisempaan lajistoon, jota tavataan tänä päivänä korvessa ja haja-asutusalueella miehensä kanssa kaksistaan. Polkuja jo kokenut, ja aina vaan utelias.

Kuudennessa Aistissa Taru kirjoittaa enimmäkseen Äiti Maa -kategorian artikkeleita.

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU