11 kesä 2018

Haltijoiden mailla

Kirjoittanut 
Haltijoiden mailla Linda Peltola

Haltijat, nuo mytologiset olennot, jotka joillekin tuovat mieleen Tolkienin tarinoiden suippokorvaiset, taitavasti miekkaa ja jousipyssyä käyttävät liehutukat. Toisille ne taas ovat tuttuja suomalaisesta kansanperinteestä, joka vilisee tonttuja, henkiä, metsäneitoja ja maahisia. Mikä on oikeasti haltija?

Perinteisesti haltijaksi ajateltiin eteenpäin siirtynyttä sielua, jolla oli ihmiseen henkilökohtainen yhteys. Haltija saattoi olla esi-isä, johon pidettiin yhteyttä rituaalien, tanssin ja laulun avulla. Maanviljelyskulttuurissa haltijoista tuli kaukaisempia olentoja, joita piti lepytellä ja pitää hyvänä esimerkiksi ruokalahjoitusten avulla. Osa haltijoista asui ihmisten elinpiirissä, ja autteli isäntäväkeä, toiset taas asustelivat luonnossa vartioiden ja halliten tiettyä aluetta. Myös eläimillä, kasveilla, puilla, kivillä ja muilla luonnon ilmentymillä oli omat haltijansa.

Kalevalaisen hengenperinnön ja luontomeditaation opettajalle Kaarne Karjalaiselle haltijat ovat edelleen olennainen osa luontoa. ”Haltija on henki, joka voi ottaa monta eri muotoa, kuten eläimen, puun tai kiven. Minut haltijoiden maailmaan johdatti korppi, joka ilmaantui elämääni toistuvasti erikoisissakin tilanteissa. Näin korppeja joka paikassa tai kuulin korpin laulun. Aloin pohtia, mitä se tarkoittaa ja mikä korpin viesti minulle on”, Karjalainen kertoo. Pohdinta johti Karjalaisen lopulta opiskelemaan Johannes Setälä –keskuksen Ikiaika-koulutukseen, ja sitä myötä selkiytyi myös miehen polku luonto-oppaaksi ja suomalais-ugrilaisen kansanperinteen vaalijaksi.

Yhteys haltijoihin syntyy luonnossa

Monella meistä on jo haltijayhteys, vaikkemme ehkä juuri näitä sanoja olisikaan käyttäneet. Se voi löytyä vaikkapa meille rakkaan puun kautta tai joka aamu ikkunalaudalle visertämään saapuvan varpusen avulla. Karjalaisen mukaan jokainen voi luoda suhteen haltijoihin mutta tässä ajassa se vaatii jonkin verran työtä ja pohdiskelua. ”Hyvä tapa aloittaa on mennä luontoon; kuunnella ja katsella, mitä luonto viestittää. Anna mielesi rauhoittua ja aistien avautua, ja pyydä sitten henkiä ja haltijoita antamaan jokin merkki tai viesti. Viestintuoja voi olla vaikka eri paikoissa tiellesi tallusteleva kettu, joka ilmestymisellään viestittää jotain sinulle tärkeää”, kertoo Karjalainen, joka vaalii omaa haltijasuhdettaan päivittäin viettämällä paljon aikaa luonnossa vaellellen ja meditoiden.

Toinen hyvä tapa kehittää haltijasuhdettaan on osallistua istuntoon, jossa koulutettu ohjaaja johdattaa osallistujat rentoutuksen ja rummutuksen avulla syvään, meditatiiviseen tilaan. Tässä tilassa meditoija saattaa kohdata haltijan, joka voi ottaa minkä tahansa hahmon ihmisestä eläimeen tai vaikka väreilevään energiapalloon. ”Oman haltijan tapaaminen on vaikuttava kokemus, mutta joskus istuntoja pitää olla useampi, ennen kuin haltia ilmestyy ihmiselle. Se riippuu jokaisen luonnosta ja aikaisemmista harjoituksista. Tärkeintä on kuitenkin unohtaa opitut olettamukset ja antaa ajatuksille väljyyttä”, Karjalainen toteaa.

Mikäli oman haltijasuhteen syventäminen kiinnostaa, Kaarne Karjalainen vetää aiheesta työpajan heinäkuussa Rumpu soikoon! –shamanistisessa luontotapahtumassa. ”Tulemme työpajassa keskustelemaan paljon haltijoista sekä kotoperäisestä shamaanismista. Nähdäkseni nykyihminenkin voi 'havahtua haltijoihin' ja päästä siten läheiseen kosketukseen itsensä ja oman luontonsa kanssa. Työpajan lopuksi pidämme istunnon rummutuksen kera haltijayhteytemme lujittamiseksi. Jos et ole aikaisemmin tavannut omaa haltijaasi, nyt sinulla saattaisi olla siihen mahdollisuus!”

Kuka?
kaarneKaarne Karjalainen

  • Filosofian maisteri, kalevalaisen hengenperinnön ja luontomeditaation opettaja sekä luonto- ja eräopas.
  • Järjestää kursseja ja koulutusta suomalais-ugrilaisesta shamanismista ja kalevalaisesta hengenperinnöstä.
  • Vetää luonto- ja kulttuuriretkiä Kolin ja Pielisen Karjalan mahtavissa maisemissa.
  • Lisätietoja: https://www.korpinkieli.fi
Viimeksi muutettu 12 kesä 2018

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU