29.09.2015

Vapaaksi negatiivisista tunnereaktioista

Ryhdyin alkukesästä käyttämään CTE-prosessia (Clearing Toxic Emotions) mieltä ja kehoa kuormittavien tunteiden poistamiseksi. Tulokset ovat olleet huikeita, ja olen päässyt työssä vasta alkuun. Olo kevenee, keho puhdistuu myrkyistä ja elämän olosuhteet alkavat muuttua vauhdilla. Edellisen prosessin jälkivaikutukset tuntuvat yhä kehossani: yläselän lihakset ovat yhtä arat kuin kovan punttitreenin jäljiltä ja saan ajoittain hurjia vilunväristyksiä merkkinä siitä, että energioissani tapahtuu muutoksia.

Taltioimme paljon tunteita sidekalvoihin, joten en ollut yllättynyt siitä että kehossa tuntuu voimallisen puhdistuksen jäljiltä. Muita tyypillisiä puhdistusoireita ovat nenän vuotaminen ja aivastelu, ja jokusen päivän ajan prosessin jälkeen sekä hiki että virtsa saattavat tuoksua poikkeuksellisen voimakkailta, kun keho poistaa toksiineja.

Myrkylliset tunteet ovat joskus kimurantti juttu. Ne saattaa piilottaa niin syvälle sisällensä, ettei niitä edes tunnista. Näen paljon sitä, kuinka me ihmiset dissosioidumme tunteistamme analysoimalla niitä älyllisesti sallimatta itsemme koskaan oikeasti tuntea tunteitamme. Saatamme jopa naureskella puhuessamme jostain hyvin kipeästä asiasta. Väistämme tunteitamme monin tavoin: herkuttelemalla, tuijottamalla televisiota, urheilemalla pakonomaisesti, shoppailemalla ja haalimalla tavaraa ympärillemme, roikkumalla jatkuvasti netissä, pelaamalla, seksihurjasteluilla, juomalla, tekemällä hulluna töitä, arvostelemalla muita ja projisoimalla tunteemme toisiin ihmisiin. Äärimmäinen tapa suojata itseään kivuliailta tunteilta on paeta kokonaan fyysisestä kehostaan ja lähettää henkensä muualle. Sitä tapahtuu tilanteissa, joissa tunne on sietämätön. Psykologiassa puhutaan dissosiaatiosta. Itse opin varttuessani piilottamaan tunteeni. Piilotin vihan lisäksi myös ilon ja minusta kasvoi varsin vakava ja jännittynyt nuori nainen. Muistan kuinka viisi vuotta sitten ThetaHealing-opettajakoulutuksessa kurssitoverini teki minulle intuitiivisen skannauksen ja totesi, että minussa on hurjasti vihaa. Katsoin häntä silmät ymmyrkäisinä, sillä en tunnistanut vihaa itsessäni. ThetaHealingin kehittäjä, Vianna Stibal tuli viereeni, tarttui käteeni ja totesi lempeällä äänellä että minä aidosti rakastan ihmisiä, mutta olen kovin ankara itseäni kohtaan. Tämä kaava alkoi näyttäytyä tietoisella tasolla vasta joitain vuosia myöhemmin. Olin oppinut tukahduttamaan kaikki vihan tunteeni ja olemaan kiltti ja hymyileväinen. Onneksi viisas kehoni liittoutui kanssani ryhtymällä oireilemaan ja pakotti minut katsomaan totuutta silmiin ja tekemään asialle jotakin.

Pohdimme erään asiakkaani kanssa, miksei meille herran tähden opeteta tunnetaitoja koulussa? Miksei tunteiden käsittelemisen taitoja pidetä vähintään yhtä arvokkaina kuin vuosilukujen pänttäämistä historiantunneilla? Harva meistä joutuu arkielämässään muistamaan tarkkoja vuosilukuja milloin mikäkin sota käytiin, tai tekemään vaikkapa derivointilaskelmia. Sen sijaan jokainen meistä elää tunteittensa kanssa joka ikinen päivä, toiset paremmin, toiset huonommin. Kuinka paljon paremmin me voisimme yksilöinä, perheinä, yhteiskuntina ja kokonaisena ihmiskuntana tällä pallolla, jos osaisimme käsitellä vaikeita tunteita terveellä tavalla? Miten erilaiselta elämämme ja koko maailma näyttäisi, jos viha, suuttumus, pelko, kateus, katkeruus, katumus, syyllisyys, häpeä ja itseinho eivät kertyisi sisimpäämme nakertaen hyvinvointiamme psyykkisellä ja fyysisellä tasolla sekä kanssakäymisessä toistemme kanssa? Kuinka moni järjetön väkivallanteko jäisi tekemättä? Miltä maailma näyttäisi, jos vallitsevina tunteina olisivat ilo, rakkaus ja kiitollisuus? Sehän olisi paratiisi maan päällä!

Meillä ei enää ole aikaa tuudittautua siihen uskoon, että joku muu ratkaisee ongelmat puolestamme. Meidän ei tarvitse edes ryhtyä aktivisteiksi, sännätä politiikkaan, tehdä vapaaehtoistyötä tai pyrkiä jonkin muun kanavan kautta vaikuttamaan asioihin yhteiskunnallisella ja maailmanlaajuisella tasolla voidaksemme vaikuttaa siihen mihin suuntaan maailma on menossa. Kun siivoamme oman tonttimme, vaikutamme kokonaisuuteen globaalilla tasolla, sillä olemme yhteydessä kaikkeen olevaiseen olimme siitä tietoisia tai emme. Todellisuudessa uimme energian meressä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksilö on kuin vesipisara tuossa meressä; uniikki, mutta silti osa valtavaa merta.

Henkilökohtaisen hyvinvoinnin lisääntyminen on aivan mahtavaa, ja vielä enemmän kiitollisuutta tunnen siitä, kun näen kuinka ympärilläni ja asiakkaitteni lähipiirissä alkaa tapahtua paranemista sen seurauksena, että olemme hoitaneet itseämme ja kentässämme on tapahtunut muutoksia. Omaa muuttumistaan voi seurata hyvin helposti esimerkiksi omien lastensa kautta. Lapset ovat niin lähellä meitä, että muutokset omassa tunne-elämässä ja ajatusmaailmassa heijastuvat heidän käytöksessään ja olemisessaan aivan selvästi. Toinen hyvä mittari ovat vanhempamme ja puolisomme. Olemme heidän kanssaan energiatasolla niin yhteen kietoutuneita, että muutos yhdessä heijastuu toisessa tavalla tai toisella. Minulle on käynyt jo muutamaan otteeseen niin, että kun olen purkanut negatiivista tunnetta, asiaan liittynyt ihminen on pian sen jälkeen ottanut yhteyttä ja suhteemme on alkanut muuttua positiivisemmaksi. Suosittelen asiakkailleni monesti paranemispäiväkirjan pitämistä. Kun muutamme tunteitamme ja uskomuksiamme, se signaali jota lähetämme ympärillemme on välittömästi aivan toinen ja ryhdymme vetämään puolemme uudenlaisia kokemuksia pienessä ja suuressa mittakaavassa. Kun pitää kirjaa kaikista asioista joita alkaa tapahtua sen seurauksena että on hoitanut itseään, on riemastuttavaa esimerkiksi huomata, kuinka jokin asia joka oli meille mahdottomuus, tapahtuukin yhtäkkiä aivan luonnollisesti.

Energiatyökalujen avulla paraneminen on eksponentiaalista: kun hoitaa yhden jutun huolella, sen kanssa samalla taajuudella resonoineet asiat hoituvat samalla. Vielä huikeampaa on se, että nuo asiat eivät korjaannu vain tässä ja nyt, vaan ne korjaantuvat menneessä, tässä ja tulevassa. Energiamme on, se on aina ollut ja tulee aina olemaan olemassa. Jos jokin asia ilmenee elämässäsi nyt, se on voinut tallentua sinuun lapsuudessa, koodautua DNA:hasi jopa kuuden sukupolven takaa, tai olet napannut sen osaksi kenttääsi jossain toisessa inkarnaatiossa, joita yleisesti kutsutaan menneiksi elämiksi. Kun tein hiljattain prosessia isääni liittyen, näin hoidon päätteeksi isän vanhemmat ja oivalsin että tuo kyseinen negatiivinen kaava ja siihen liittynyt tunne-energia oli tullut heiltä verenperintönä. Olemme moniulotteisia olentoja ja synnymme fyysisiin kehoihimme omaten sielumme energian, kokemukset ja suunnitelman, sekä sen fyysisen kehon geeniperimän, johon synnymme. Siihen päälle ryhdymme kerryttämään erilaisia kokemuksia elämän varrelta, jotka alkavat tallentaa meihin informaatiota jo kohtuaikana. Joskus näistä kaikista vaikutteista syntyvä soppa voi olla melkoinen, mutta sen setvimisen ei tarvitse kestää ikuisuuksia kun käytössä on toimivat työkalut, jotka hoitavat haasteet niiden ytimessä eli energiatasolla.

Parhaisiin ja nopeimpiin tuloksiin olen itse päässyt ThetaHealingin ja CTE-prosessin avulla. Oli käyttämäsi metodi mikä tahansa, tiedät olevasi hyvällä tiellä, kun alat vapautua negatiivisista tunnereaktioista ja elämäsi olosuhteet alkavat kohentua. Tärkeintä mitä voit itsesi ja kokonaisuuden hyväksi tehdä, on parantaa omat emotionaaliset haavasi, jotta voit hyvin, ihmissuhteesi voivat hyvin, kehosi voi hyvin, tunnet rakkautta itseäsi kohtaan ja voit luoda itsellesi sellaisen elämän, jonka oikeasti haluat sen asemesta, että eläisit sellaista elämää, johon luulet että sinun on tyydyttävä.

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net