01.01.2015

Vanhasta joulusta uuteen jouluun

Loppuvuosi kulminoituu jouluun juhlavalmisteluineen ja odotuksineen, joista hyvin monille aiheutuu paineita.

Kun pyhät ovat ohi, paine hellittää. Muutaman päivän ajan ollaan välitilassa, vanhan ja uuden vuoden vaihteessa, joulujen välissä – lapsuudessani uutta vuotta sanottiin uudeksi jouluksi.

Ajatukset askartelevat menneessä, tämän vuoden antimissa, vuosi sitten vaalituissa unelmissa, toiveissa ja suunnitelmissa. Mitkä niistä toteutuivat, mitkä muuntuivat ja kehittyivät, mitkä hautautuivat arjen alle tai eivät olleetkaan tärkeitä?

Toisaalta mieli suuntautuu tulevaan: Mitä entisistä tavoitteista haluan viedä eteenpäin, mitä uusia toiveita ja suunnitelmia minulla on? Mitä vielä voin tehdä toteuttaakseni elämäni suunnitelmaa, tehtävääni – mitä annettavaa minulla on maailmalle?  

Miten käytän voimani ja aikani niin, että vuoden päästä voin hyvällä mielellä katsoa taaksepäin menneeseen vuoteen? Elämän varrella on hyvä painaa mieleensä, mistä lähteistä saa uusia voimia. Ja oikein hyvä on, jos sitten vielä muistaa ne lähteet, kun voimat hiipuvat, eikä vain sinnittele ja laahusta eteenpäin päivä kerrallaan.

Vuoden vaihtuessa tunnelma muuttuu. Olo kevenee, tuntuu kuin vapautuisi jostain vanhasta ja raskaasta. Mieli on täynnä uutta uskoa, intoa ja tarmoa, ajatukset suuntautuvat tulevaan, voimia ja tahtoa tuntuu olevan muutokseen. Edessä on uusi alku, uudet tavoitteet ja mahdollisuudet.

Mieleeni ovat painuneet edesmenneen steinerpedagogin Kaisu Virkkusen sanat: ”Sitä ihminen tekee mitä ilman hän ei voi olla.”

Mitä ilman sinä et voi olla?

              

Antoisaa toteutuvien toiveiden vuotta 2015 ja runsaasti voimia ja intoa toiveiden ja suunnitelmien toteuttamiseen!

toivottaen

Irmeli

Jaa tämä:
Irmeli Armiala

Kiinnostukseni henkisyyteen alkoi jo teini-iässä. Tutustuin eri virtauksiin ja kokemusta erilaisista henkisyyden ilmenemismuodoista on myös kertynyt runsaasti. Olen suomentanut useita henkisyyttä käsitteleviä esitelmiä ja pari kirjaa. Olin pitemmän aikaa toivonut saavani uusia ideoita ulospäin suuntautuvaan henkiseen työskentelyyn. Minua poltti halu tehdä jotain, jakaa kokemaani, mutten tiennyt mitä tekisin. Inna Thilin minulle pitämien mentorointien aikana avautui mahdollisuuksia, joita en ollut osannut ajatella. Niistä kehittyi idea blogin kirjoittamisesta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net