30.04.2013

Vaihtoehtohoidoista

Aina on ollut lähes kaikista asioista ja ilmiöistä ns. virallinen totuus ja sitten se, minkä ”kansa tietää”. Niin on nyt myös ns. vaihtoehtoisten hoitojen kohdalla. Hoitoja käyttävät tietävät, että niistä voi saada apua, vaikka virallinen lääketiede ei niitä tunnustaisikaan vakavasti otettaviksi hoitomuodoiksi.

Tämä sama kahtiajako ilmenee lähes kaikilla yhteiskunnan tahoilla. On kysymys polariteeteista, jotka vievät kehitystä eteenpäin kyseenalaistamalla toinen toistensa tulkintaa asioista. Näin täytyy kehityksen mennä eteenpäin. Vasta sitten kun on saavutettu yhteisymmärrys jostakin asiasta, voidaan sanoa oltavan jonkinlaisessa päätepisteessä.

Nykyinen vastakkainasettelu ns. virallisen lääketieteen ja ns. vaihtoehtoisen lääketieteen välillä on osa sitä kehitystä, joka haastaa virallista lääketiedettä tutkimaan erilaisten hoitojen vaikutuksia ja ns. vaihtoehtoista puolta esittämään näyttöä hoitojensa vaikutuksista aktiivisen tiedottamisen lisäksi.

Kehitys menee eteenpäin joka tapauksessa ja tulee vielä aika, jolloin nämä hoitotahot nähdään oikeasti toinen toistensa täydentäjinä ja voivat työskennellä yhdessä.

                                                                                                                    Aurelius

Jaa tämä:
AM

AM on kanavoinut viisaita tekstejä Aurelius-nimiseltä henkioppaalta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net