11.06.2013

Synnistä ja syntisyydestä

Mitä on synti? Perinteisessä kristillisessä opetuksessa synnin sanotaan olevan jotain, joka erottaa meidät Jumalasta, meistä itsestämme, toisista ihmisistä ja luonnosta. Se on jotain, joka rikkoo meidän suhdettamme edellä mainittuihin.

Pelkoon perustuvassa kristillisyydessä ajatellaan, että meidän syntimme ja syntisyytemme on jotain, jonka takia ansaitsisimme kuoleman rangaistuksen, mutta josta Kristus kuolemallaan meidät sitten vapauttaa.

Rakkauteen perustuvassa teologiassa voisimme varmaan ajatella, että meidän ”syntisyytemme” on jotain, jonka takia olemme erityisen rakastettuja. Tarvitsemme rakastetuksi tulemista eheytyäksemme siitä kaikesta synnistä, jota meitä vastaan on harjoitettu ja jota toinen toisillemme ja luonnolle olemme aiheuttaneet, sekä siitä, jota itse itsellemme olemme aiheuttaneet ja näin itseämme vahingoittaneet.

Syntisinä tarvitsemme ennen kaikkea rakkautta itseämme kohtaan ja armahdusta itsemme rankaisusta. Joten syntisenä oleminen tarkoittaakin erityisen rakastettuna olemista tuomituksi ja rangaistuksi tulemisen sijaan.

Olkaamme sen vuoksi kaikki erityisen syntisiä ja rakastettuja.

                                                                                                 Aurelius

Jaa tämä:
AM

AM on kanavoinut viisaita tekstejä Aurelius-nimiseltä henkioppaalta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net