17.09.2014

Syki sydämeni, rohkeasti

”Järkiajattelu on fiksua”, näin olen kuullut. Järjellä ajattelua on opetettu meille pienestä pitäen. Oman näkemykseni mukaan koulumaailma tukee nimenomaan tätä. Loogiset ratkaisut ja kaaviot tuntuvat tällöin turvallisilta. On helpompaa elää olotilassa, jossa tuntee, että kaikille asioille on omat paikkansa, omat lokeronsa, omat rajansa. Tällöin löytää todennäköisesti myös helpommin syy ja seuraus -suhteet: kun toimin näin, tapahtuu näin. Tuolloin pystyy luontevasti seuraamaan tapahtumakaaviota vaikka kuinka kauas menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Ainakin teoriassa.

Sivujuonena mieleeni nousee kysymys: milloin kouluissa alettaisiin tavoitteellisesti rohkaisemaan jokaista oppilasta oman sydämensä kuunteluun, opettamaan ”sydämellä ajattelua”? Toisaalta, senhän pitäisi jokaisen oppia ensisijaisesti kotonaan, vanhemmiltaan, perheenjäseniltään. Ideaalitilanteessa. Ja taas toisaalta, kaikki ihmiset elämässämme opettavat meille koko ajan jotain.

Haaste tulee siinä, kun pitäisi ottaa se oma sisäinen ääni, sydämen ääni mukaan tekoihin ja päätöksiin. Monet loogiset päätökset horjuvat tuolloin. Haluankin antaa sympatiani suurista yhteiskunnallisista päätöksistä vastaaville tahoille. Päätöksenteossa järjen ja sydämen yhteistoimintaa ei varmasti ole aina helppoa toteuttaa, kun täytyy ottaa huomioon miljoona asiaa. Mutta yhtälailla se on haaste meille jokaiselle. Haluankin täsmentää: koen sympatiaa kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka tekevät pakon edessä tai omasta vapaasta tahdostaan päätöksiä jokapäiväisessä elämässään. Eli sympatiani ovat meidän kaikkien ihmisten yllä.

”On ensisijaisen tärkeää pohtia ratkaisujaan käytännöllisyyden kautta”, olen myös kuullut. Omat valintani ja päätökseni vaikuttavat hyvin todennäköisesti myös läheisiini ja kanssaihmisiini. Välillä kuitenkin tuntuu, että mitä useammalta ihmiseltä kysyy heidän mielipidettään, sitä sekavammaksi koko homma menee. Välillä saa ohjeita ja neuvoja, vaikkei niitä edes kysy. Ehkä sekin täytyy osata ottaa vain siunauksena.

Mieleeni nousee kolmen vuoden takainen tilanne, jossa olin lähellä tehdä yhden elämääni suuressa määrin vaikuttaneen päätöksen järjellä, toisten nyökytellessä vieressäni hyväksyvästi. Päätös liittyi opintoihini. Ystäväni sekä enkelten tuella sain enkelihoidon, jossa asia selkeytyi minulle kristallinkirkkaaksi. En epäillyt enää hetkeäkään päätöstä valita elämälleni aivan uusi suunta seuraamalla tunnettani. Muistan miten koin vastustusta ja ihmetystä niiltä henkilöiltä, jotka olivat olleet tukemassa ja kannustamassa järkivalintaani. Heille olikin haasteellista selittää, että tämä nyt vain tuntuu oikealta valinnalta. Minulla ei ollut antaa heille mitään konkreettista syytä tai näyttöä siitä, että tämä valinta tulee olemaan minulle hyväksi. Oli vain vahva sisäinen, hyvä tunne ajatellessani valintaani. Huomaan nyt, mitä en siinä hetkessä vielä nähnyt, ymmärtänyt, että päätökseni on vienyt minua lähemmäs elämäntehtävääni.

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” kuuluu myös tuttu sanonta. Elämässä harvemmin asiat kuitenkaan tapahtuvat suunnitelmien mukaisesti. Taito onkin asennoitua suunnitelmien kaatumiseen oikein. Miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin? Neutraali suhtautuminen asioihin asioina olisi varmasti ideaalein suhtautumistapa, kun jokin asia ei mene kuten itse sen suunnitteli tai toivoi menevän. Se, saako itsensä etäännytettyä nousevasta tunnevyörystä tai taito saattaa tunnekuohu nopeasti ohitse vaatii harjoitusta. (Joskus näen myös hetkellisen tunneryöpyn valloilleen päästämisen erittäin huojentavana ja jopa puhdistavana tekona.) Itselle lokerointi-malli toimii ehkä arjessa ja sen hoitamisessa, mutta tunteitten kohdalla epäonnistun siinä täydellisesti. Tästä taas nousee ajatus, voinko elää arkeani erillään tunteistani? No en voi. Eli kaipa se asioiden karsinoihinlaitto on haasteellista minulle yleisesti ottaen. Uskon, että tietyissä tilanteissa olisi hyvä taito laittaa jokin asia hyllylle, omaan karsinaansa hetkeksi ja tarttua siihen, kun on sen aika. Sen sijaan mieltä painamaan jäänyt asia saattaa vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni hyvinkin syvällisesti. Siihen asti, kunnes saan asian etenemään ja käsittelyyn asiaan ja tilanteeseen liittyvien ihmisten kanssa. Tai puhuttua edes jollekin tilannette auki. Joskus taas vain aika auttaa tilanteeseen.

Mietin, että onko lopulta edes mahdollista laittaan jollekin rajattomalle rajoja? Voiko esimerkiksi rakkautta rajata? Ärsyyntymistä? Tai tunteita yleisesti? Tunnustellessani sisintäni, minulle tulee olo, että ei voi. Luodut rajat esimerkiksi tunteissa ovat harhaa, rajat venyvät ja paukkuvat mennen tullen, kun oikeanlainen kimmoke tulee eteen. Lisäksi tästä syntyy minulle olo, että tunteitten pakottaminen johonkin laatikkoon aiheuttaa vain paineen tunteen, jonka on pakko purkautua jossain vaiheessa tavalla tai toisella. Tai sitten se pikku hiljaa näivettää ihmistä sisältä päin. Tämä kiertokulkuhan tapahtuu elämässä yleisellä tasollakin. Otetaanpa esimerkiksi nyt vaikkapa vesi tai järvi. Vesi pysyy ”terveenä” päästessään vapaasti liikkumaan. Jos vesi padotaan, se mätänee tai kuivuu. Jos taas padosta huolimatta järveen tulee lisää vettä alkaa se pursuta yli äyräittensä vallaten uusia alueita itselleen. Samanlainen ajattelu toimii mielestäni tunteitten kanssa.

Tästä kaikesta kiteytyy mieleeni kauniita tavoitteita, positiivisia suggestioita:

– Tunnen tunteeni aidosti, pyrkimättä kieltämään tai estämään mitään tunnetta.

– Sallin itseni tuntea negatiivisiakin tunteita.

– Löydän oman huonon oloni käsittelyyn uusia toimivia tapoja.

– Annan hyvien tunteitteni pursuta yli äyräitten ja pirskotan niitä myös muiden päälle.

Listasta voi poimia kaikessa yksinkertaisuudessaan myös vain ensimmäiset sanat. Niitäkin toistamalla saa itselleen aika hyvän olon. Lauseen lopun voi täydentää haluamallaan tavalla, omasta tilanteestaan riippuen.

Aur-enkelini kanavointi 1.9.2014

”Sinulla on kaikki kyky maailmassa muokata elämääsi sellaiseksi kuin haluat. Kaikki elämässäsi on luomustasi. Kaikki tapahtuu hyvän suunnitelman mukaan, vaikka joskus se ei olekaan sinun päivätajuntasi suunnitelma. Onneksi et tiedosta aivan kaikkia omia suunnitelmiasi kaikissa hetkissä. Välillä tietämättömyys on arvokkain lahja. Vastaanottokyky on armeliaisuutta. Ota vastaan elämän tilaisuudet, ne vähemmän houkuttelevatkin. Anna niille aikaa näyttää kauniit puolensa. Rumuudessa on ääretöntä kauneutta. Epäonnistumisissa on jumalaista totuutta. Ihmisyydessä on suurenmoista herkkyyttä. Sinä olet kaunis sielu. Sinä olet kaunis valo. Loista valoasi, kauneuttasi pimeimpiin kolkkiinkin, sinä voit saavuttaa valollasi jokaisen sielun, jota tavoittelet.”

Kuten tunteeni, myös tekstini on tällä kerralla hyvin rönsyävää, suorastaan melkeinpä sekavaa. Ehkäpä yhteistyökumppaneinani oli tällä kertaa useampi enkeli. Kiitän heitä kaikkia heidän läsnäolostaan. Sekä tietysti omaa enkeliäni, Auria.

Tehkäämme päätöksemme rohkeasti, itseämme kuunnellen. Niin palvelemme parhaiten myös toisia.

Sydämen valolla kaunista syyskuuta toivotellen,

Tanja

Jaa tämä:
Tanja Kettumäki

Elämää ja enkeleitä blogin takana on lahtelainen ALH enkelihoitaja ja -kouluttaja, regressiohoitaja, perinteisen lääketieteen akupuktuurihoitaja ja muusikko Tanja Kettumäki. Blogissaan hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään enkeleiden kanssa. Selestial.fi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net