03.04.2014

Shamanic De-armoring –retriitti

Vietin puolet maaliskuusta Shamanic De-armoring -retriitillä Ruotsissa. Kokemus oli unohtumaton. Kahden viikon päätteeksi olin saanut lahjaksi uuden rakastavan suhteen omaan kehooni, herkemmät aistit, syvän yhteyden omaan itseeni, lisää varmuutta ja uskallusta tehdä sellaisia elämänvalintoja, jotka ovat minulle hyväksi, kyvyn asettaa entistä selkeämpiä rajoja, rutkasti lisää itsekunnioitusta ja myötätuntoa itseä kohtaan. Kaupan päälle löysin uusia rakkaita sielunsiskoja ja –veljiä.

Kaikki alkoi viime syksynä kun pyysin maailmankaikkeudelta ratkaisua sen hetkisiin haasteisiini. Ei mennyt aikaakaan kun huomasin Facebookissa postauksen, jossa oli linkki shamanic de-armoring –esittelyvideoon. Kirjoitin saman tien ruotsalaiselle kouluttajalle, joka järjestää de-armoring-retriittejä. Seuraava retriitti oli tiedossa maaliskuussa. Juttelimme seuraavana päivänä puhelimessa ja tein päätöksen että osallistun retriitille. Syksyn kuluessa myös puolisoni kiinnostui retriitistä ja otti yhteyttä kouluttajaan. Päätimme lähteä matkaan yhdessä.

Saapuessamme Ängsbackaan meitä odotti herkullinen kasvislounas ja 15 muuta osallistujaa; naisia ja miehiä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, ja yksi osallistuja Meksikosta saakka. Vuosien saatossa retriiteille on osallistunut lukuisia lääkäreitä ja terapeutteja ja niin tälläkin kertaa.

Päivät olivat täynnä mielenkiintoista ohjelmaa. Aloitimme aamumme joogalla, aamupäivisin oli de-armoring-sessio ja sen jälkeen lounastauko. Tauolla oli mahdollisuus levätä ja tehdä kävelyretkiä metsässä, joka oli kuin satukirjasta; sammaloituneita kiviä, naavaa kasvavia puita, peuroja ja upeita maisemia. Iltapäivisin nautimme äärimmäisen kiinnostavista luennoista ja päivällisen jälkeen oli mukavaa ajanviettoa yhdessä: muun muassa meditaatioita, rummutusta, hierontaa ja elokuvailta. Kurssipäiviin mahtui myös voimallinen hengityssessio, paljon tanssia, naurua, mielenkiintoisia keskusteluja, kaksi sweat lodge –seremoniaa ja muita parantavia seremonioita. Kahden viikon päätteeksi koko keho oli vapautettu elämänenergian virtausta tukkivasta panssarista päästä varpaisiin.

Kokemuksesta inspiroituneina haluamme mieheni kanssa jakaa tietoa tästä upeasta shamanistiseen perinteeseen pohjautuvasta menetelmästä, joka on yksi Sweet Medicine Sundance Path –tradition seremonioista. Sivuilta suvibowellan.com löytyy infoa tulevista de-armoring-illoista, joista ensimmäinen järjestetään maanantaina 7.4. Helsingin Lauttasaaressa.

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net