17.01.2015

Sananvapaudesta

Kautta maailman ollaan kauhistuneita terroristihyökkäyksestä sananvapauden puolustajia vastaan. Sanan toki tulee olla vapaa, mutta onko sillä oikeus tietoisesti ja toistuvasti loukata toisen pyhiä arvoja ja toiselle pyhiksi kokemiaan asioita? Mistä kumpuaa sellainen ajattelu, että minulla olisi oikeus pilkata julkisesti sitä, mikä toiselle on pyhää? Se kumpuaa ylemmyydentunteesta ja ylimielisyydestä suhteessa toiseen ihmiseen, toiseen kansakuntaan ja kulttuuriin, toisin ajatteleviin ja toisin uskoviin. Siitä puuttuu kunnioitus ja arvostus toista kohtaan, sitä kohtaan, mikä on toiselle pyhää ja rakasta. Siitä puuttuu kunnioitus ja arvostus sitä kohtaan, mikä saa toisen kokemaan elämänsä arvokkaaksi ja tuo tarkoituksen hänen elämälleen. Jos ihmistä halveksitaan sen vuoksi, mikä on hänelle tärkeätä elämässä kaiken muun nöyryyttämisen lisäksi, ei liene ihme, ettei hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin tehdä jotain, jolla saa äänensä kuuluviin laittamalla loukkaajansa polvilleen. Väkivallan teko on aina tuomittavaa, mutta joskus se on erittäin ymmärrettävää. Väkivalta on aina hätähuuto ja äärimmäinen keino saada äänensä kuuluville. Se on puhetta ilman sanoja. Sen vuoksi ratkaisu ristiriitaan ei löydy pelkästään väkivallantekijöitä tuomitsemalla, vaan siihen tarvitaan myös aitoa heidän ymmärtämistään ja asemaansa asettumista. Mikä on se hätähuuto, jota sananvapauden puolustajat eivät halua kuulla, vaan sulkevat siltä korvansa?                                                                                                                     Aurelius
Jaa tämä:
AM

AM on kanavoinut viisaita tekstejä Aurelius-nimiseltä henkioppaalta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net