17.11.2014

Salliiko henkisyys inhimillisyyden?

Aihe johon olen halunnut tarttua jo jonkin aikaa liittyy inhimillisten heikkouksien sallimiseen. Onko henkisen ihmisen sallittua tuntea suuttumusta, katkeruutta, kateutta, kostonhimoa, vihaa tai raivoa? Täytyykö henkisellä polulla kulkevan kääntää se toinenkin poski, antaa aina anteeksi ja ottaa kaikki vastaan rakkaudella?

Siinä on vaaransa jos ihminen kääntää katseensa pois omista varjopuolistaan, kietoo itsensä ruusunpunaiseen rakkauden viittaan ja vaatii itseltään mielen tyyneyttä ja sallivaa asennetta sellaisissakin tilanteissa joissa pitäisi iskeä nyrkkiä pöytään. Yhtä lailla minua huolestuttaa aika ajoin eri foorumeilla esille nouseva tuomitsevuus, joka ei salli eriäviä mielipiteitä tai muiden tunteiden kuin rakkauden ilmaisuja.

Tilastojen valossa henkiset ihmiset kuuluvat riskiryhmään. Lääketieteen piirissä on tehty lukuisia tutkimuksia siitä minkä tyyppisillä ihmisillä on kohonnut riski sairastua, ja kärkisijoille asettuvat henkiset ja uskonnolliset ihmiset, kiltit ja ystävälliset ihmiset, auttavaiset ihmiset ja niin sanottua A-tyypin persoonallisuutta edustavat perfektionistit. Miksi? Edellä mainituilla ihmistyypeillä on taipumuksena tukahduttaa sellaiset tunteet, jotka eivät sovi yhteen hyvän ihmisen ihanteen kanssa. Näihin kuuluvat mm. kaikki alussa mainitsemani tunteet. Eräässä tutkimuksessa seurattiin usean vuoden ajan 1700 naista, jotka kaikki kertoivat elävänsä onnettomassa avioliitossa. Osa naisista tukahdutti tunteensa ja osa antoi negatiivisten tunteittensa näkyä ja kuulua. Niillä naisilla jotka eivät ilmaisseet ikäviä tunteitaan oli nelinkertainen riski sairastua toiseen ryhmään verrattuna.

Voiko todellista henkistä kasvua tapahtua jos kiellämme osan ihmisyydestämme? Onko negatiivisten ajatusten ja tunteiden kieltäminen henkisen ihmisen merkki vai henkistä väkivaltaa? Onko aito rakkaus ja hyvinvointi mahdollista jos kiellämme itsemme itseltämme? Ihmisyyteen kuuluvat kaikenlaiset tunteet. Emme me ole syntyjämme pahoja tai tieten tahtoen ilkeämielisiä. Olemme moni kokeneet kovia ja kehittäneet suojaksemme erilaisia selviytymiskeinoja kuten tunteettomuuden, ylikiltteyden, itsekorostuksen tarpeen, kontrolloimisen tai tosiasioiden kieltämisen. Voiko henkisyydestäkin näin ollen tulla vain yksi pakopaikoistamme? Pakenemme pumpuliin pakoon pahaa maailmaa ja omaa rikkinäisyyttämme.

Onneksi voimme löytää tiemme aidon rakkauden polulle kun olemme valmiit todella katsomaan itseämme. Toisin kuin moni luulee, rakkaus ei silota ryppyjämme pois ja tee meistä instant-enkeleitä. Se päinvastoin nostaa haavamme ja varjomme pintaan käsiteltäviksi. Siinä prosessissa voivat lentää räkä ja ärräpäät. Peräänkuulutankin armoa ja lempeyttä meitä henkisen polun kulkijoita kohtaan silloinkin, kun emme aina osaa ilmentää pelkkää rauhaa, rakkautta ja hyvyyttä. Ne eivät ole ominaisuuksia jotka ilmestyvät maagisesti tehden elämästämme ruusuilla tanssimista siinä vaiheessa kun saamme henkisen herätyksen. Ne tulevat luonnostaan sitten kun olemme käsitelleet niiden ilmentämistä vaikeuttavat asiat pois alta: kaiken sen, jonka niin mieluusti peittäisimme ettei kukaan saisi tietää että emme ole virheettömiä. Olemme matkalla – annetaan itsellemme aikaa ja armoa.

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net