09.05.2017

Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä?

Aiemmin kirjoittamassani blogissa olen sivunnut osin tätä aihetta. Siinä käsittelin sitä, mikä on minun elämässäni arvokkainta? Jos muistat, niin päädyin siihen, että minun elämässäni arvokkainta on minun elämäni. Jos ei olisi elämää, niin tuskin muillakaan asioilla olisi kovin paljoa merkitystä?

Onko tärkeä synonyymi sanalle arvokas? Ei, eipä taida olla. Mitkä asiat ovat minulle sitten tärkeitä? Joskus kauan aikaa sitten muistan pohtineeni tätä ns. pyhän kolminaisuuden kautta. Ei, en tarkoita isää, poikaa ja pyhää henkeä, vaan paljon arkisempia asioita eli työtä, perhettä ja vapaa-aikaa. Aiemmin ajattelin niin, että tämä kolminaisuus on kuin kolmella jalalla seisova tuoli, sellainen tuoli seisoo aina tukevasti, vaikka alusta olisi epätasainen. Kun lisäät siihen yhden jalan, niin usein se alkaa jo vähän keinua ja vastaavasti, jos otat yhden pois, niin pystyssä pysyminen vaatii jo melkoista akrobatiaa.

Vastaukseni on siis työ, perhe ja vapaa-aika. Nämä ovat minulle tärkeitä asioita. Niiden merkitys on kuitenkin muuttunut paljon omassa elämässäni viime vuosien saatossa. Minä olen ammatiltani Onnistuja, vanhoillinen ja edelleen byrokratian tunnustama ammattinimikkeeni olisi yrittäjä. Minä olen Onnistuja siksi, että Onnistujat Onnistuvat. Yrittäjät tekevät jotain muuta. Käyntikortissani on itseasiassa lukenut jo viimeiset kolme, neljä vuotta tittelinä Joutilas Onnistuja. Se tulee siitä, että Joutilas ei ole sellainen ihminen, joka ei tee mitään, vaan joutilas on sellainen, joka tekee, mitä tahtoo. Onnistuja -sanan merkityksen kerroinkin jo. Onnistuja sanaa en ole itse keksinyt, vaan olen lainannut sen käyttööni eräältä ehkä Sinunkin tietämältäsi henkilöltä? Tiedät ehkä Ajatusten Aamiaiset ja Kokki- Jussin, siis Juhani Töytärin ja Positiivarit? Jos et ole vielä tutustunut, niin tutustu ihmeessä http://www.positiivarit.fi/ajatusten_aamiainen ja tuon Suomen positiivisimman miehen aikaan saannoksiin. Minä en tunne Jussia henkilökohtaisesti, mutta minulla on häneen henkilökohtainen suhde. Olemme vuosien saatossa vaihtaneet keskenämme useamman meilin ja olen ollut Ajatusten aamiaisten tilaaja ja lukija jo lähes 10 vuotta. Samoin olin aikoinaan Jussin lanseeraaman Onnistuja -klubin jäsen, joten minulla on ihan virallisesti lupa käyttää itsestäni Onnistuja nimitystä.

Mitä työ minulle merkitsee? Tiedätkö, mikä on Onnistujien paras työpäivä? Se on jokainen päivä! Onnistuja herää joka aamu siihen tunteeseen, että taas hän saa luoda jotain uutta. Hän saa mennä töihin ja hän saa palvella paremmin asiakkaitaan, kuin koskaan aiemmin. Hänet on luotu luomaan ja palvelemaan meitä kaikkia. Jos joku päivä seitsemästä pitäisi erikseen valita, niin se olisi kyllä maanantai, ehdottomasti.

Rehellisyyden nimissä viimeiset kolme vuotta minä itse olen ollut tuuliajolla. Olen usein verrannut itseäni purjeveneeseen, joka on lähtenyt satamasta, mutta jolla ei ole seuraavaa satamaa eli määränpäätä tiedossa. Nyt olen satamani taas löytänyt, olen löytänyt merkityksen elämälleni tai useitakin. Ensinnäkin saan kirjoittaa näitä blogeja, se on minulle tärkeää. Olen pitkään etsinyt uutta innostusta ja tämä kirjoittaminen on juuri sellaista. Minulla on ihanat perhoset vatsassani, kun saan kirjoittaa näitä blogejani meidän kaikkien luettavaksi.

Toisen tärkeän päätöksen olemme tehneet yhdessä hyvien ystävieni kanssa. Olemme pitkään veivanneet edestakaisin ajatusta uuden yrityksen käynnistämiseksi. Nyt teimme päätöksen siitä, että teemme siitä vihdoin totta. Minulla on siitä toimialasta ollut jo todella pitkään vahva positiivinen kutina, mutta en ole löytänyt itsestäni riittävästi energiaa sen toteuttamiseksi. Nyt olen kuitenkin saanut koottua ympärilleni niin laaja-alaisen ja kokemusta omaavan joukon, että tiedän, ettei minun yksin tarvitse enää tehdä kaikkea. Saamme luoda uutta ja saamme nauttia luomistyöstämme!

Perhe on paras ja pahin. Minun pitkäkestoinen, yli 20 vuotta kestänyt suhteeni päättyi avioeroon kolme vuotta sitten. Osin siksi olen ollut viimeiset kolme vuotta tuuliajolla. Elämäni ehdottomasti tärkein asiani on rakas tyttäreni. Tiedän, että hän tietää sen! Kerron sen hänelle usein sanoin ja viestein. Meillä on yhteishuoltajuus ja tyttäreni asuu luonani vielä tämän kevään ja kesän vuoroviikoin. Teemme paljon asioita yhdessä ja keskustelemme paljon vaikeistakin asioista. Matkustamme ja teemme monenlaisia asioita yhdessä. Vuoden vaihteessa olimme pari viikkoa autolla Keski-Euroopassa ja talvilomalla olimme Roomassa. Tulevan suven kesälomaa vietämme pääosin uudella loma-asunnollamme – Ranta Lepolassa. Syyslomalla menemme kahdestaan viikoksi Lontooseen.

Meillä kaikilla olisi hyvä olla harrastuksia ja ihmissuhteita, joilla voimme irtaantua niin työstämme, kuin myös perheestämme. Nämä asiat sekä yhdistävät, että erottavat ja ne ovat minun mielestäni tasapainoisen elämän kannalta erittäin tärkeitä. Minulla on useita harrastuksia, kuten tämä kirjoittaminen ja myös lukeminen. Tyttäreni ja naisystäväni kanssa käymme myös laskettelemassa ja luistelemassa, yleensäkin ulkoilemassa. Itselläni on kaksi tärkeää harrastusta, jotka kilpailevat kesäaikaan vapaa-ajastani rintarinnan. Moottoripyöräily ja golf, molemmat ovat minulle niin tärkeitä, että kummastakaan en tahdo luopua.

Viimeiset vuodet ovat opettaneet minulle sen, että elämässä tärkeintä on se, että saa rakastaa. Sekin on tärkeää, että tulee hyväksytyksi ja rakastetuksi, mutta kaikkein tärkeintä on se, että saa itse rakastaa!

Mitkä asiat ovat sinulle tärkeimpiä?

Jaa tämä:
Jyrki Hämäläinen

"Kuka Minä Olen"- blogin kirjoittaja Jyrki Hämäläinen avaa ovia suomalaisen miehen, insinöörin ja menestyneen yrittäjän sielunmaisemaan. Jykä käyttää blogitekstien inspiraationa Merja Takamäen Kuka minä olen -kirjaa. Jykä on seikkailija, innostuja ja onnistuja. Hänen positiivinen sekä elämää ja ihmisyyttä kunnioittava elämänasenne huokuu hänen teksteistään. Hän etsii, yllättää ja rikkoo rajoja. Myös blogiteksteissään! – Kirsi –

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net