24.03.2017

Minustako blokkaaja? Miksi? Miksi minusta?

Tarinani on pitkä - tänään päivälleen 47 vuotta. Minä ammennan tietoni, kokemukseni, aivan kaiken, tuolta 47 vuoden mittaiselta ajanjaksolta. Toki sen ajan voi jakaa moneen osaan, kuten esimerkiksi lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen, miksi ei myös monella muullakin tapaa.

Minä ajattelin lähestyä itseäni tästä päivästä kohti jo elettyä elämääni, välillä varmasti myös kohti toistaiseksi elämätöntä tulevaisuuttani. Toki tämän päivän trendi on elää tässä hetkessä, sillä tosiasiassa mitään muuta ei ole, ei ole ollut, eikä tule olemaankaan. Meillä kaikilla tätä lukevilla on omat elämämme, omat rosomme, omat ilomme, omat arpemme, omat vahvuutemme ja omat heikkoutemme sekä omat kummallisuutemme. Niin minullakin, siksi tämä blogi.

Tämä blogi ei ollut oma ideani, vaan eräs puolituttu ihminen kysyi, että tahtoisinko alkaa kirjoittaa blogia? Vastasin tuolla hetkellä, että voin harkita. Kuten huomaat, niin harkinta-aikani on ohi ja on ensimmäisen kirjoitukseni vuoro. En ole ammattikirjoittaja, en ainakaan vielä. Tosin suuri unelmani on kirjoittaa kirja, ehkä useampikin, aika näyttää? Jostain on kuitenkin aina aloitettava ja siksi tämä oma blogi on tuntunut päivä päivältä paremmalta ajatukselta. Kiitos siis Sarille! Kiitos, että kysyit! Kiitos, että annat minulle mahdollisuuden.

Yritän kirjoittaa rehellisesti omasta eletystä elämästäni. Kaikki aihepiirit eivät ole helppoja, eivät edes itselleni, eivät vieläkään. Toivon kuitenkin, että juuri siksi tämä blogini on tärkeä Sinulle, saamme yhdessä jakaa elämämme arkojakin aiheita. Tai ainakin minun elämäni.

Minä olen Jyrki - lempinimeltäni Jykä. Elämän poika, valon lapsi, armoitettu ja rakastettu, elämään synnytetty. Tänään 47 -vuotias, suomalainen mies, eronnut. Vai pitäisikö mieluummin sanoa, että vapautunut tai vapautettu? Isä, yhden rakkaan teini-ikäisen tyttären isä. Yrittäjä tai mieluumminkin Onnistuja, hyvin menestynyt ja menestyvä Onnistuja.

Mitä työtä minä tekisin mielelläni, vaikka ilmaiseksi? Tähän on helppo vastata! Kirjoittaisin! Ilmaisisin itseäni kirjoitettujen sanojen kautta, mietittyjen sanojen kautta. Puhuessa tulee puhuttua niin usein puuta heinää, paljon asiaan kuulumatonta, olematonta, epäoleellista. Kirjoitettu teksti on monin osin parempaa, ainakin omalta osaltani. Tahdon miettiä moneen otteeseen sen, mitä sanoja laitan, mihinkin järjestykseen. Osin tosin teksti vain virtaa ja ehkä se juuri silloin on parhaimmillaan, kun sen antaa tulla sanoja säästelemättä, turhaa asioita pohtimatta. Minulla kirjoittaminen on jo veressä. Olen elämäni kuluessa useaan otteeseen pitänyt päiväkirjaa, nyt viimeiset vuodet varsin säännöllisesti olen kirjoittanut ns. aamusivuja. Kirjoitan aamusivuni käsin, yleensä kahdesta viiteen sivua, joskus jopa kymmenen. Joskus harvoin jätän kokonaan kirjoittamatta, kuten tänä aamuna. Tosin jätin eilenkin ja toissa päivänäkin, mutta siihen oli omat syynsä ja selityksensä.

Minusta on jotenkin huvittavaa, että lapsuudessa tai nuoruudessani kuvittelin monasti, että kuolisin ennen kuin täyttäisin 47 vuotta. Tosin läheltä piti tilanne oli nyt viikonloppuna, mutta siitäkin elävänä selvisin. En tiedä mitä oikeasti tapahtui, silminnäkijöitäkään ei tapahtuneelle ole ja itselleni tuo hetki on täydellinen black-out. Olin humalassa, en kännissä ja kaaduin sunnuntain vastaisena yönä ravintolan portaissa. Muistan koko lauantain tapahtumat selvästi, samoin tuon yön tapahtumat, mutta tuo portaissa kaatuminen on täydellinen black-out. En muista edes olleeni portaissa? Niin siinä kuitenkin kävi, että olen kaatunut portaissa, lyönyt pääni ja menettänyt tajuntani.

Ambulanssissa vasta tulin takaisin tajuihini, olin reilun puoli tuntia jossain muualla. Yön olin sitten sairaalassa. Silmänpohjasta löytyi lievä murtuma ja vasemman kulmakarvan päälle neuloivat neljä tikkiä. Toinen silmäni on muurautunut umpeen, joskin silläkin jo näen jotakin. Aika karmean näköinen olen juuri nyt.

Uskotko Sinä, että kaikella on tarkoitus? Uskotko Sinä, että sattumia ei ole? Minä uskon niin. Pääsin sunnuntaina jo puoliltapäivin pois sairaalasta, sain reseptin mukaani ja apteekista hain paria särkylääkettä tulossa oleviin kipuihini sekä antibioottikuurin. Navasta alaspäin kaikki on ok, mutta navasta ylöspäin vasen puoleni kropasta on saanut kovia kokea. Toisaalta, jos ja kun, reilu satakiloinen äijänjärkäle tulee portaat kierien ylhäältä alas, niin jälki ei välttämättä ole kovin kaunista. Siihen nähden fyysiset vammani ovat vähäisiä. Vasemmalla lantiossa on puolen kämmenen kokoinen mustelma, vasen rintalihakseni on todella kipeä, kuten myös rintalastani keskeltä, samoin vasen pikkurillini on turvoksissa ja väriltään tummanpuhuva. Nenänvarressa on pieni vekki ja otsassa pari nirhautumaa ja tietenkin vasen silmäni on muurautunut umpeen loistaen kauniin violettina juuri nyt.

Miksi minä kaaduin? Kävinkö nyt lähellä kuolemaa? Toistamiseen? Parivuotiaana olen melkein tukehtunut, mutta silloin elämä voitti, kuten nyt. Mikä tarkoitus tällä nyt oli? Minä olen viimeisten vuosien aikaan pohtinut paljon elämää, myös kuolemaa. En pelkää kuolemaa, olen sinut sen ajatuksen kanssa. Herätettiinkö minut tällä tavoin elämään? Arvostamaan entistä enemmän elämää?

Jaa tämä:
Jyrki Hämäläinen

"Kuka Minä Olen"- blogin kirjoittaja Jyrki Hämäläinen avaa ovia suomalaisen miehen, insinöörin ja menestyneen yrittäjän sielunmaisemaan. Jykä käyttää blogitekstien inspiraationa Merja Takamäen Kuka minä olen -kirjaa. Jykä on seikkailija, innostuja ja onnistuja. Hänen positiivinen sekä elämää ja ihmisyyttä kunnioittava elämänasenne huokuu hänen teksteistään. Hän etsii, yllättää ja rikkoo rajoja. Myös blogiteksteissään! – Kirsi –

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net