16.05.2014

Magneettinen resonanssi

Mitä enemmän opin energiasta, sen sisältämästä informaatiosta ja maailmankaikkeuden toimintaperiaatteista, sitä enemmän vakuutun ajatusten uskomattomasta voimasta. Lisätään siihen vielä tunteet ja niiden resonaatio, niin ihmiseksi kutsuttu omaa todellisuuttaan luova magneettimme on valmis. Asian voisi yksinkertaistaa seuraavasti: henkilökohtainen värähtelysi = se mitä saat kokea.

Meillä on jokaisella valtava määrä uskomuksia joita pyöritämme ikään kuin henkilökohtaisena käyttöjärjestelmänämme. Osasta näistä uskomuksista olemme tietoisia, mutta paljon on sellaista dataa, josta emme ole tietoisia. Uskomusmaailmamme syntyyn vaikuttavat monet tekijät. Yksi merkittävimmistä on lapsuuden perheemme. Omaksumme perheeltämme ison joukon sekä toimivia, että vähemmän toimivia uskomuksia elämästä, maailmasta, itsestämme, muista ihmisistä, siitä mikä on oikein tai väärin, mikä on mahdollista ja mahdotonta, ja niin edelleen. Perheemme lisäksi annamme auktoriteettien kertoa meille miten asiat ovat, ja vaikka emme olisi uskonnollisia, uskonto ja kirkko ovat niin syvällä ihmiskunnan alitajunnassa, että ne vaikuttavat ajatusmaailmaamme. Media ja kulttuuri syöttävät myös meille omaa viestiään ja on uskomuksia, jotka ovat periytyneet meille sukupolvien ja vuosisatojen takaa osana geneettistä perimäämme. Merkittävät elämäntapahtumat jättävät myös jälkensä meihin synnyttäen uskomuksia ja tunne-energiaa.

Tyypillisiä hyvinkin kollektiivisia elämää kaventavia uskomuksia, joihin törmään usein työskennellessäni ihmisten kanssa, ovat mm.

- Elämä ei ole turvallista.- En ole riittävän hyvä
- Tuntematon on vaarallista.
- Hyvinvointia ei riitä kaikille.
- Ihmisiin ei voi luottaa.
- Minun on noudatettava sääntöjä.
- On itsekästä asettaa itsensä etusijalle.
- Ei ole turvallista olla oma itsensä.

Jos uskomme maailman olevan vaarallinen paikka ja ihmisten epäluotettavia, olemme jatkuvasti varuillamme. Se vie valtavasti energiaa ja kapasiteettia ja sulkee meiltä monia ovia upeisiin kokemuksiin ja mahdollisuuksiin. Jos emme luota itseemme ja noudatamme kiltisti muiden laatimia sääntöjä, emme monestikaan tule ottaneeksi sellaisia askelia, jotka johdattaisivat kohti unelmien toteutumista, sillä se edellyttää usein riskinottoa tavalla tai toisella. Jos uskomme niukkuuteen, näemme sitä kaikkialla, saamme siitä näin ollen lisää todisteita ja vedämme sitä puoleemme. Jos emme uskalla olla oma itsemme ja pitää kiinni tarpeistamme ja toiveistamme, jää sielumme laulu sisällemme ja elämme paljon kapeamman elämän, kuin mikä olisi mahdollista ominta itseämme rohkeasti toteuttaen.

Jos tunnistat itsessäsi näitä tai samantyyppisiä uskomuksia, voit miettiä miten elämä muuttuisi jos päättäisit uskoa toisin? Mitä tavoittelisit, jos uskoisit että sinua autetaan matkallasi? Millaisia valintoja tekisit jos eläisit täysin uskollisena itsellesi? Kuinka eläisit elämääsi ja mikä kaikki olisi sinulle mahdollista jos muuttaisit rajoittavat uskomuksesi? Jos et tiedä mihin uskoa, niin mene sisimpääsi ja anna sydämesi puhua. Sen ääni ei valehtele ja se ottaa huomioon kaikkien osapuolten korkeimman parhaan.

Rakkaudella,

Suvi

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net