09.09.2016

Luopumista

Sade ryöppyää vesikouruista vaahdoten ja pihaa koristelevat keltaiset lehdet. Pihlajanmarjat nuokkuvat oranssinpunaisina ruokailijoita odottaen. Syksy on alkanut. Kun haikeat syyslaulut kouluvuosilta palaavat mieleen lintuparvien kokoontumista seuraillen, huomaan ihmetteleväni tunnetilaani. Tunnenko oikeasti haikeutta valon vähetessä ja kesäisten päivien muuttuessa muistoiksi?

Pakko tunnustaa etten tunne minkäänlaista haikeutta, olen oppinut vain että syksy, haikeus ja tietynasteinen melankolia kuuluvat yhteen. En ole se pieni paimentyttö joka muuttolintuja seuratessaan suree maahan jäämistään sekä syksyyn ja ikävään. En myöskään se heinäsirkka joka kolkutteli ahkeran muurahaisen ovea pakkasten saapuessa. Olen soitellut kesän ja nauttinut valosta enkä suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa onnesta.

Syksy on kypsyyden aikaa ja kypsyydessä kehittyvät siemenet. Siemenet ovat uuden alku ja mahdollisuus uuteen kasvuun. Jos ajattelemme tältä kannalta, on syksy se aikakausi joka tarjoaa uuden mahdollisuuden. Syysmyrskyjen pauhatessa voi ottaa rennosti ja reflektoida, kypsyttää uusia ajatuksen siemeniä tähän hetkeen ja tulevaan aikaan. Reflektointi, asioiden sekä ajatusten järjestäminen vaativat rauhallista oloa ja hämärän lisääntyminen suo siihen hyvän mahdollisuuden. Kuka jäisi kevätauringossa ajatuksiansa rakentelemaan kun mieli tarvitsee valoa ja tuuletusta!

Syksy on värien aikaa ja väreistä saa voimaa. Ensimmäinen voimakas, luova ja henkeäsalpaava kokemukseni on keltainen. Istuin nuorten haapojen alla, jotka oli istutettu suoriin riveihin. Aluskasvillisuutta ei ollut nimeksikään, vain suuria kortteita siellä täällä. Kun katsoin ylös, olin häikäisevän kauniissa, kultaisessa tunnelissa. Näky mykisti minut ja painui iäksi mieleeni. Olen haaveillut kultaisen hetkeni maalaamisesta, mutta sitä kauneutta en ole pystynyt ajatuksistani kankaalle siirtämään. Ehkä niin ei ole tarkoituskaan. Valo ja kirkkaus säilyvät ajatuksissani.

Syksy on antelias. Luonto tarjoaa parastaan jos haluaa olla vastaanottavainen. Runsaasta pitopöydästä riittää kaikille jotka haluavat osallistua syysjuhliin. Voimme varustautua talveen keräämällä talteen ilmaisia aarteita. Kaikessa henkii vastavuoroisuuden laki; luonto tarjoaa meille ja meidän tehtävämme on huolehtia luonnosta. Metsämieskin käy polvilleen mättäälle ja kiittää metsän akkaa tulevasta saaliistaan. Anteliaisuus ja kunnioitus ovat sisaria keskenään.

Tummuva järvensini valkeana vaahtoavine aaltoineen ei alenna mieltäni vaan riuhtoo uutta voimaa sitä enemmän mitä voimakkaammin tuulet käyvät. Viimeinen myrsky ei ahdista vaan puhdistaa, heittää rannoilleen kaiken turhan ja aukaisee mielen. Veden raivo on luonnonterapiaa parhaimmillaan.                                                

Luonnolla on aikansa niin kuin meilläkin. Jokainen aika sisältää kuitenkin samanlaisia elementtejä onneen tai surulliseen mieleen ja itsestämme riippuu mistä suunnasta asioita katselemme. Pihapuu kertoo erilaisen tarinan riippuen siitä seisotko sen alla tuntien itsesi pieneksi, halaatko sitä ystävänä voimaasi lisätäksesi ja luovuttaaksesi tai kiipeätkö sen oksalle istumaan ja olemaan osa elämän tuulia.                

Jos syksy on luopumisen aikaa, minä luovun vain vanhoista, ulkoa opituista ajatuksistani todetakseni: syksyhän on ilo!

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net