06.02.2013

Kuudennen aistin käyttämisestä

Sivuston nimen hengessä, pohdittakoon tällä kertaa hieman niin sanotun kuudennen aistin käyttämistä. Tai itse asiassa aistejahan on monia; selvänäköisyys, selvätuntoisuus, selvätunteisuus, selväkuuloisuus, selvätietoisuus, sekä haju- ja makuaistiin liittyvät selväaistisuuden muodot. Kursseillani käy harvoin niin että intuitiivisen tiedon vastaanottaminen olisi kaikille osallistujille helppoa kuin heinänteko. Välillä toivon että voisin heilauttaa taikasauvaa ja virittää kaikkien vastaanottimet oikealle taajuudelle yhdellä sauvan heilautuksella.

Intuitiivisten kykyjen avautuminen on kuitenkin yleensä vaiheittainen prosessi, joka edellyttää rajoittavista uskomuksista, peloista, epäluulosta, itsensä vähättelystä ja turhista suorituspaineista luopumista. Aistimme vastaanottavat valtavan määrän tietoa ympäristöstämme, kyse onkin siitä kuinka osaamme erotella mikä tieto, ajatus, tunne tai aistimus tulee mistäkin ja voimmeko luottaa siihen. Yksinkertaistettuna kuka tahansa voi opetella selväaistiseksi harjoittelemalla, olemmehan syntyneet näiden kykyjen kanssa. Onnistumisen avaimia ovat rentous, luottamus, ilo ja rakkauden tunne. Leikkimielisyydestä ei myöskään ole haittaa.

Ellei ole niin onnekas että on selvinnyt aikuisikään saakka kaikki kanavat avoinna, eri kursseilla ja itsekseen voi harjoitella rentoutumista ja mielen voimien käyttöönottoa. Energiakeskusten eli chakrojen tasapainotus on myös yksi konsti edesauttaa intuitiivisten kykyjen avautumista. Itse aloitin henkisten lihasteni jumppaamisen Silva-menetelmän kursseilla, joissa opetellaan alfa-taajuudelle eli kevyeen hypnoosiin menemistä. Silva-menetelmää seurasivat NLP-kurssit, joilla tehtävät rentoutukset, transsit ja erilaiset muutosprosessit opettivat pääsemään helposti rentoon ja vastaanottavaiseen mielentilaan. Jatkoin harjoituksia kotona kuuntelemalla rentoutusäänitteitä, visualisoimalla ja meditoimalla. Saamani Reiki-vihkimykset avasivat myös kanavia ja ykköskurssia seuranneet kolme viikkoa olivatkin erikoista aikaa; saatoin aistia erilaisia energioita ja lämpötilan sekä ilman tiheyden hienovaraisia vaihteluita sekä sähkömagneettisia kenttiä ja heräsin öisin siihen että minua puhuteltiin nimeltä, kävin keskustelua vieraalla kielellä jonkin hengen kanssa tai aistin että huoneessa oli joku jota en voinut nähdä. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin ThetaHealing-kurssilla, jolla opin hidastamaan aivojeni värähtelyä theta-taajuudelle. Theta on taajuus, jossa olemme yleensä unessa, mutta voimme päästä sinne myös valvetilassa. Tätä värähtelytaajuutta kuvataan mm. seuraavasti:

"Theta-aivoaallot, taajuudeltaan 4-7 Hz, liittyvät REM-uneen, hypnoosiin, selkouniin ja tietoisuuden tilaan jossa olemme juuri ennen nukahtamista tai vielä hetken aikaa herättyämme. Theta on silta tietoisen ja tiedostamattoman välillä ja opettelemalla käyttämään Theta-taajuutta tietoisesti, voimme saada yhteyden ja vaikuttaa siihen osaan alitajunnastamme, josta emme normaalissa valvetilassa ole tietoisia. Theta-taajuudella olemme kykeneviä syvälliseen oppimiseen, paranemiseen ja kasvuun; se on aivojemme värähtelytaajuuksista se, jolla saamme yhteyden jumalalliseen ja voimme luoda välittömiä muutoksia fyysisessä todellisuudessamme.” (Lähde: http://www.formulaformiracles.net/brain-waves.html)

Intuition ääni ja henkimaailman viestintä saattaa olla niin hienovaraista, että se on helppo olla huomaamatta. Kuuleminen edellyttää pysähtymistä ja hiljentymistä. Suorituspaineet, pelko ja epäluulo vaikeuttavat tiedon vastaanottamista. Oma taitonsa on myös oppia luottamaan ja uskaltaa toimia saamansa ohjauksen mukaisesti. Reikiopettajani täräytti minulle aikanaan että minulle kommunikoidaan jatkuvasti mutta kun en kuuntele. Niinpä, viestit eivät aina mene yksiin sen kanssa mitä haluaisimme kuulla ja joskus viesti menee perille vasta vuosien kuluttua tiedon saamisesta. Oma taitolajinsa on myös henkimaailman ohjauksen ja oman vapaan tahdon välissä tasapainoilu. Toiselle näkemistä harjoitellessa haasteena on se, että uskaltaa ilmaista saamansa tiedon ääneen vaikka siinä ei itselle olisi mitään järkeä ja välittää tiedon toiselle hienotunteisesti ja samalla mahdollisimman puhtaassa muodossa tekemättä omia tulkintoja. Jos meille näytetään esimerkiksi kuvaa, se saattaa olla symbolinen ja sen tulkinta on syytä jättää vastaanottajalle, ellemme saa lisätietoa siitä mitä tuo kuva tarkalleen ottaen tarkoittaa. Oma ego, asenteet ja uskomukset on syytä jättää narikkaan toista ihmistä autettaessa ja pysyä puhtaasti tulkkina korkeimmalle totuudelle. Näin kunnioitamme toisen ihmisen vapaata tahtoa ja oikeutta tehdä omat valintansa. Kruunuchakran kautta luotu yhteys alkulähteen energioihin antaa korkeimman mahdollisen näkökulman asioihin. Tällä tasolla saamme myös kylpeä pyyteettömän rakkauden energioissa, joka parantaa ja auttaa avautumaan entistä suuremmalle rakkaudelle.

Aiheesta voisi kirjoittaa kirjan ja moni niitä on kirjoittanutkin. Yksi mielenkiintoinen ja voimallinen heräämistarina on Hazel Courteneyn Jumalallinen väliintulo. Sonia Choquetten tuotanto kuuluu myös lempilukemisiini tähän aiheeseen liittyen.

Ilolla,

Suvi

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net