08.10.2014

Kompastellen kohti sisäistä rauhaa

Katsoin eilen pätkän haastattelua, jossa haastateltava kertoi kuinka hän on löytänyt tiensä sydänlähtöiseen elämään ja sisäisen rauhan tunteeseen. Hän totesi että elämä on edelleen sotkuista puuhaa, mutta se kuuluu asiaan. Se oli ihanan lohdullinen toteamus joka resonoi syvästi itsessäni.

Kulunut vuosi on ollut opettavainen. Vastavoimat ja intensiiviset tunteet ovat olleet vahvasti läsnä ja samalla elämässä on ollut olosuhteiden osalta sen verran rauhallisempi ajanjakso, että olen ehtinyt syventyä sisäisen maisemani tarkkailuun aivan toisella tavalla kuin muutamaan viime vuoteen, joita ovat värittäneet jatkuva muutos, erilaiset hankaluudet ja epävarmuus.

Viime syksynä elämässäni käynnistyi perinpohjainen emotionaalisten painolastien putsausprojekti. Pyysin haastavien ja isoja menetyksiä sisältäneiden vuosien jälkeen rauhaa, joten sieluni viisaudessaan nosti pintaan kaiken rauhan tiellä vielä olevan. Se siitä rauhasta siis. ;) On ollut mielenkiintoista huomata mikä määrä piilossa lymyävää tunne-energiaa ihmiseen mahtuu. Joillekin tunteille minulla ei ole ollut edes nimiä, kun ne on pienestä saakka sullonut pois tietoisuudesta. Osa ihmiseksi oppimista kun on mm. se että oppii mitä tunteita on sallittua ilmaista ja millä tavalla ja mitkä on parasta pitää omana tietonaan. On tärkeää olla hyvä ihminen ja hyvä ihminen ei häiritse muita tunteenpurkauksillaan. Näin minä opin rivien välistä. Kuka meistä on oikeasti saanut sellaisen kasvatuksen, että meille olisi annettu tilaa ja rohkaisua kun ilmaisimme suuttumusta, vihaa tai raivoa? Näitä kun riittävästi tukahduttaa, ne muuttuvat katkeruudeksi, happamuudeksi, jatkuvaksi ärtyisyydeksi, tai täydelliseksi tunnottomuudeksi, masennukseksi ja fyysisiksi ongelmiksi ellei pysy tietoisena.

Herkäksi syntyneenä olen saanut lahjaksi ja vaivaksi vahvan tunne-elämän. Hetken sisällä voin liikkua pelosta rakkauteen, vihasta äärimmäiseen kiitollisuuteen tai ahdistuksesta syvään rauhaan. Uskon että pohjimmiltaan me kaikki kaipaamme sisäistä rauhaa. Mitä muuta me enää voimme tarvita siinä vaiheessa kun sisältämme kumpuaa rauha olivat olosuhteet millaiset tahansa? Haemme rauhan tunnetta menemällä luontoon, käymällä urheilemassa, hankkimalla lemmikkejä joita rapsutella, meditoimalla, joogaamalla, käymällä kursseilla ja kehittämällä itseämme. Henkistymällä. Nämä ovat kaikki hyviä pärjäämiskeinoja. Jos jotain olen omista kivikoistani ja koitoksistani oppinut, se on se, että todellinen rauha tulee sisältä päin siinä vaiheessa kun on tehnyt sovun itsensä kanssa. Mielenrauhaa voi ammentaa itsensä ulkopuolelta monilla konsteilla, mutta pysyvä rauhan ja luottamuksen tila edellyttää omien pelkojen, tunteiden, varjopuolien ja kipujen kohtaamista. Se edellyttää myötätuntoa ja rehellisyyttä itseä kohtaan ja itsensä hyväksymistä kaikkine karvoineen. Kukin meistä etenee kompastellen kohti näitä asioita ja se on ihan ok. Olemmehan ihmisiä – välillä ihania ja välillä kamalia. Rakkaudella, lempeydellä ja sitkeydellä pääsee onneksi eteenpäin niissä kamalissakin vaiheissa ja päivä päivältä luomme lisää tilaa rauhalle.

Mielenrauhaa sinun päivääsi!

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net