23.02.2014

Kisastudio 2. osa/talviolympialaiset 2014

Ruotsi-Suomi välieräottelu päättyi katkeraan tappioon Suomelle 2-1, mutta kyllä Suomi antoi Ruotsille hyvän vastuksen! Häviö harmitti niin kovasti, että sitä piti tutkia astrologian antamin apukeinoin ;) Katsoin, miltä Ruotsin ja Suomen yhteispeli näyttää astrologisia valtioiden syntymäkarttoja vertailtaessa. Sieltä löytyy asiaa selventäviä seikkoja. Olen pääosin katsonut kaukaisia planeettoja, sillä valtioiden syntymäajoissa saattaa olla epätarkkuuksia. Päällimmäisenä huomasin Ruotsin valtion Pluton olevan tarkasti (orbi eli asteväljyys 1 aste) yhtymässä Suomen valtion keskitaivaaseen eli ikään kuin siihen asemaan, joka Suomella on valtiona. Pluto liitetään valtaan ja voimaan ja se saattaa olla tietyllä tavalla rajapyykkinä oman itsetuntomme kehittymiselle. Ja ruotsalaiset kommentoivat Suomea ”pikkuveljenä” lehdistössä ennen ottelua! Nyt onkin mielenkiintoista seurata, mitä tapahtuu 2015 – 2016, jolloin Pluto on tarkalleen Suomen keskitaivaan kohdalla ja tekee yhtymää Ruotsin valtion syntymäkartan Plutoon. Joko tuolloin on suomalaisten aika murtautua ulos vanhoista kaavoista ja ottaa oma paikkansa vaikkapa voittamalla Ruotsi jossakin identiteetillemme tärkeässä urheilulajissa? Suomi pelasi hienon pronssiottelun ja sai ansaitusti mitalin! Teemu Selänne vielä kommentoi ottelun jälkeen haastattelussa maajoukkueesta perheenkaltaisena yksikkönä. Tämä teema liittyy tarkasti Selänteen aurinkomerkkiin, Rapuun. Lisäksi hän mainitsi olevansa kiitollinen tästä ajasta, jonka on ollut mukana maajoukkueessa. Kiitollisuus tunteena liittyy vesielementtiin, jota siis Rapu edustaa. Kiitollisuus saa ikään kuin veden, vesielementin toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä nähtiin myös pelissä, jossa Selänne teki kaksi maalia. Peli on hänen viimeisensä olympiatasolla. Näin sain lisäselvyyttä Teemu Selänteen astrologisen syntymäkartan asetelmaan. Kaikkea hyvää hänelle jatkossakin! Ruotsin ja Suomen astrologisten karttojen vertailusta kirjoitan lisää vielä myöhemmin! Tiina Heinonen 22.2.2014
Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net