27.11.2015

Kiinalaista kilpparin hoitoon

Saattaa se kiinalainen ruokakin auttaa kilpirauhasen kanssa, mutta nyt tutustutaan kiinalaiseen lääketieteeseen ja pistellään neuloilla.

Akupunktio (on yksi kiinalaisen lääketieteen hoitomuoto) oli ensimmäinen CAM-hoito, jota käytin kilpparin hoitoon. Alla on Liisa Kakkolan (hoitajani) kirjoittama teksti siitä, miten kiinalainen lääketiede näkee kilpirauhasen ja sen hoidon. 

Kilpirauhassairauden ja kiinalainen lääketiede

Kilpirauhanen sijaitsee kaulan etupuolella molemmin puolin henkitorvea. Sijaintinsa vuoksi voidaan kilpirauhasen ongelmat yhdistää kiinalaisessa lääketieteessä sisäelimistä Maksaan, Sydämeen ja Munuaisiin. Lisäksi kilpirauhasen patologia paikallisesti kulkevien meridiaanien mukaan voidaan yhdistää sisäelimet Keuhkot, Perna, Paksusuoli ja Mahalaukku sekä Ren Mai-meridiaani.

Kilpirauhasongelmissa on yleensä kaksi ensisijaista patologista prosessia, kahden pääenergeettisen akselin häiriöt: Maksa - Perna -akseli ja Sydän - Munuais -akseli. Maksa - Perna -akselin epäsopu, kuten Qin heikentynyt kulku, Kuuma ja Lima sekäQin vajavuus, antavat edellytykset kilpirauhasen toiminnanhäiriöön. Mikäli tällä akselilla on häiriö, niin mikä tahansa Sydän - Munuais-akseliin kuuluva asia, kuten esim. emotionaalinen trauma tai lisääntynyt stressi, voivat aiheuttaa ensioireiden muuttumisen kliiniseksi kilpirauhassairaudeksi.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Päähoitona kilpirauhasen vajaatoiminnassa on lämmittää ja täydentää/tukea Yang-energiaa.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan aikaista vaihetta, ”esiastetta” voidaan pitää Pernan ja Munuaisten Qin vajavuutta. Oireina voi esiintyä väsymystä, lisääntynyttä halua nukkua, masennusta, kylmän arkuutta ym. kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Hoitona käytetään Pernan ja Munuaisten Qin vahvistamista ja tukemista. Tarvittaessa poistetaan Limaa.

Yleisin kilpirauhasen vajaatoiminnassa on Pernan, Munuaisten ja Sydämen Yang-energian vajavuus. Tällöin Qin vajavuus on kehittynyt Yangin vajavuudeksi. Kilpirauhasen vajaatoiminnalle tyypilliset oireet ovat voimakkaammat, palelua enemmän ja alaselkäkipuja voi esiintyä. Hyvin yleisiä voivat olla myös Sydämeen liittyvät oireet, kuten hidas sydämen syke, apaattisuus ja ilottomuus. Ensisijaisena hoitona on lämmittääja tukea Munuaisten, Pernan ja Sydämen Yang-energiaa.

Kiinalaisen lääketieteen hoidossa pyritään keho saamaan tasapainoon ja löytämään syy, joka on aiheuttanut tilanteen. Hoitomuotoina käytetään akupunktiota ja moxaa (moxaa harkiten, mikäli esiintyy myös Kuuma-oireita). Yrttilääkintä voi myös olla tarpeellista, tosin Suomessa on harvoja yrttilääkintään perehtyneitä kiinalaisen lääketieteen hoitajia.

Mikäli kilpirauhanen ei enää tuota itse hormonia, esim. kilpirauhasen tulehduksen vuoksi, on tyroksiini (tai vast.) lääkitys aina ehdoton. Akupunktiohoidolla voidaan kuitenkin vaikuttaa yleiseen terveydentilaan ja hyvinvointiin. Mikäli tyroksiini-lääkitys on käytössä, ja kilpirauhanen tuottaa myös hormonia , voidaan kiinalaisen lääketieteen hoidolla parantaa kilpirauhasen toimintaa, ja lääkkeen tarve saattaa muuttua.

Sarin hoito

Ensimmäisellä hoitokerralla avattiin Du Mai -meridiaani, jotta Yang-energia voisi virrata hyvin. Du Mai meridiaani hallitsee ja valvoo kehon Yangia ja kaikkia Yang-meridiaaneja. Lisäksi tuettiin Munuaisten, Sydämen ja Pernan toimintaa.

Toisella käynnillä Sari kertoi, että palelua on vielä, mutta vatsa toimii säännöllisemmin, ja hän on kokenut olevansa vähän virkeämpi. Nyt hoitona lämmitettiin ja stimuloitiin Munuaisten Yang-energiaa sekä vahvistettiin Munuaisten ja Pernan toimintaa sekä tuettiin Yang-energiaa myös ylemmässä lämmittimessä(Sydämen alueella). Hoitomuotoina molemmilla käynneillä akupunktio ja moxa.

Liisa Kakkola, Perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeutti, fysioterapeutti, AMK
www.fysacu.fi

Auttoiko hoito?

On vaikeata sanoa varmuudella, mitkä tekijät kohensivat oloni. Kaksi kertaa neuloitusta ei vielä ole kummoinen määrä, mutta tarkoitus olikin vähän "koemaistaa" hoitoa. Parhaiten mieleeni jäi ensimmäisen kerran moksan käyttö. En tiedä mitä kohtaa Liisa hoiti (ehkä tuo tuettiin Munuaisten, Sydämen ja Pernan toimintaa.), mutta lämmitys tuolla niskan alueella tuntui todella voimaasti koko kehossa. Toisen kerran jälkeen vatsani heräsi horroksestaan, hieman liikaakin, mutta nyt on olo jo tasaantunut. 

Kiinalaisen lääketieteen suosittelemalla ruokavaliolla voidaan myös tukea kilpirauhasta. Periaateena välttää gluteenia ja goitrogeenisiä ruokia (eli struuman synnyssä vaikuttavia aineita), kuten mm. kaalia, persikoita, päärynöitä, pinaattia, mansikoita, maapähkinöit, soijaa missään muodossa, rypsiöljyä, pinjansiemeniä. Vältä myös sokeria. Ja syö luomulihaa (yleensä mahdollisimman myrkyttömiä tuotteita), lisää ruokiin merilevää (älä lisää, jos syöt jodioitua suolaa), syö parapähkinää luomuna (seleeni) ja kurpitsansiemeniä (sinkki, magnesium). Ja syö lämmittäviä ruokia/mausteita kuten fenkolia, inkivääriä, kanelia ja cayennea.

Kaiken kaikkiaan käyntien jälkeen olo oli rento ja yöunet maistuivat. Olo on alkusyksystä parantunut huomattavasti, voimat ovat osin palautuneet ja kammottava väsymys on ainakin toistaiseksi tauolla. Selvää on, että rautalisä ja parantunut ruokavalio ovat myös osaltaan auttaneet.

Jaa tämä:
Sari Autere

Kuudesaisti.net sivuston perustaja ja päätoimittaja, joka myös kirjoittaa sivustolle aina ehtiessään. Lähellä sydäntä Äiti maa ja Uusi kultainen aika.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net