05.11.2013

Kerro kerro kuvastin

Luin hiljattain James Redfieldin kirjan Oivaltava tietoisuus, joka on odotti kirjahyllyssäni kiltisti parisen vuotta. James on tullut tunnetuksi kirjoistaan Yhdeksän oivalluksen tie ja Kymmenes oivallus. Oivaltavassa tietoisuudessa hän kirjoittaa hallintadraamoista, joita me ihmiset käytämme saadaksemme toisiltamme energiaa ja tunteaksemme olomme turvalliseksi.

Jokainen meistä todennäköisesti tuntee, tai on kohdannut ihmisen joka käyttää manipuloimisen välineenä säälin kalastelua (minä parka –syndrooma), asioiden välttelyä, muiden kritisointia, avoimen vihamielistä käyttäytymistä, tai useamman metodin yhdistelmää. En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi näiden hallintadraamojen energeettistä aspektia.

Mieleen nousee montakin esimerkkiä siitä, kuinka näitä välineitä on käytetty itseäni vastaan, ja kuinka näiden vuorovaikutustilanteiden jälkeen olo on ollut tavalla tai toisella hyväksikäytetty. Entäpä sitten omat hallintadraamani? Ihan taatusti olen elämäni aikana kalastellut sääliä ja kiitoksia, arvostellut muita ja käyttäytynyt hyökkäävästi kokiessani tulleeni nurkkaan ajetuksi. Helppoahan se olisi vain osoitella sormella muita ja kokea ylemmyydentunnetta, mutta henkisen kasvun hengessä peili on uskallettava kääntää itseensä. Se on monesti nöyrtymisen paikka ja nöyryyden oppiläksy voi olla kova pala purtavaksi, mutta ah, niin palkitseva.

Jos olet sitoutunut kulkemaan rakkauden viitoittamaa tietä, voit olla varma siitä, että peili nostetaan eteesi monen monituista kertaa maallisen vaelluksesi aikana. Kaikki ne paikat sinussa joista puuttuu vielä rakkautta, nostetaan päivänvaloon tarkasteltavaksi. Tarkoitus on hyvä: osoittaa mitä sinun olisi hyvä oppia seuraavaksi, jos haluat palata siihen energiaan mistä olet kotoisin – pyyteettömään rakkauteen. Monesti me ihmiset haluaisimme vain kääntää katseemme pois omista varjopuolistamme. Henkilökohtaisesti uskon, että katsomalla niitä silmästä silmään, hyväksymällä vajavaisuutemme ja antamalla itsellemme anteeksi, noiden käyttäytymismallien ote meistä kirpoaa pikkuhiljaa. Jos talossamme mellestää virtahepo, se tuskin katoaa katsomalla toiseen suuntaan.

Menneisyydessä ja omissa virheissään ei tietenkään kannata eikä pidä tarpoa. En kuitenkaan ole samaa mieltä itsensä kehittämisen kentällä suosiossa olevan lähestymistavan kanssa, että menneeseen ei juurikaan katsota, negatiiviseen ei kajota ja ainoa suunta on eteenpäin. Se on joissain tapauksissa vähän kuin laittaisi laastarin avomurtuman päälle ja toivoisi sen paranevan maagisesti itsestään. Jotkin menneisyyden asiat ja omat tekoset edellyttävät tarkastelua rehellisesti ja samalla armollisesti. Näin voimme tuoda valoa sinne missä oli aikaisemmin pimeyttä, oppia uusia tapoja ajatella ja toimia ja astella keventyneinä kohti entistä ilontäyteisempää huomista.

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net