12.11.2015

Kauneuden kaipuuta

Kaunosieluna eläminen vaikeutuu koko ajan. Kun etsii hyvää mieltä tuottavia asioita ja kauneutta ja hyvyyttä elämäänsä, joutuu olemaan jatkuvasti varuillaan ja suodattamaan näkemäänsä ja kuulemaansa lehdistä, kirjoista, televisiosta, elokuvista, musiikista ja kuvataiteista.

Oli aika, jolloin radiossa käytettiin hyvää kieltä eikä kiroileminen tullut kuuloonkaan, ja televisiossakin noudatettiin hyviä tapoja ja kielenkäyttö oli sen mukaista.

Siihen aikaan, kun kiroilua ei hyväksytty yleisessä kielenkäytössä, se jäi marginaali-ilmiöksi, ei-hyväksytyksi. Mutta kun televisiossa ja radiossa käytetään usein kirosanoja, niiden käyttö yleistyy ja leviää. Se tarttuu niihinkin, jotka eivät ole kiroilleet. Puhetyyli raaistuu.

Ja koska netissä on vaikka mitä kamalaa kenen tahansa saatavilla, miksei televisiossa saisi näyttää vastaavaa? Ja kun lapsetkin voivat nähdä niitä netissä, niin mitä väliä sillä on?

Tällaisessa ilmapiirissä eläminen on vaikeaa, sillä moskalla on taipumus tarttua niidenkin mieliin, jotka eivät halua niitä omaa tai lasten mieltä saastuttamaan.

Kaunosielu pyrkii käyttämään hyvää kieltä, ja ruma ja ronski kielenkäyttö särähtää korviin. Positiivinen seuraus on ennestäänkin vähäisen television katselun väheneminen. Kun lisäksi monien ohjelmien sisältö on jonninjoutavaa, mitään vahinkoa ei siitä synny.

Taidenäyttelyissä kaunosielu kävisi mielellään, mutta kokemus on opettanut varovaiseksi, koska esimerkiksi televisiossa ja lehdissä esitellyissä näyttelyissä ja monen jonkin kunnianosoituksen saaneen tekijän töissä on toinen toistaan kamalamman, rumemman ja raadollisemman näköisiä esityksiä.

Osa lienee jonkinlaista taideterapiaa, jossa on työstetty sisäisiä vääristymiä, joissakin on selvästi nähtävissä mielenterveydellisiä ongelmia. Sellaisten näkemisestä voi ehkä olla hyötyä vastaavanlaisista ongelmista kärsiville, mutta kategorian pitäisi olla terapeuttinen ja osasto selvästi merkitty sellaiseksi.

Valitettavan hanakasti näyttävät eri taidemuseot suosivan em. tyylejä. Taidekäsitys on huomattavasti madaltunut ja vinksallaan; pitää muka herättää, ravistella, jopa järkyttää katsojia, joita jo pelkästään jokapäiväinen uutisten seuraaminen on saattanut järkyttää.

Joskus aikaisemmin taiteen tehtävä oli tarjota ihmisille jotain sielua ja henkeä kohottavaa katsottavaa ja kuunneltavaa, ja antaa elämään korkeampaa laatua, sisältöä ja merkitystä, jotta kävijä lähtisi kotiin sielullisesti ja henkisesti rikkaampana. Taiteen tuli olla sielua ja henkeä jalostavaa, mieltä ylentävää.

Ajan myötä alettiin taidetta arkipäiväistää ja tasoa madaltaa, ja nyt ollaan niin pitkällä, että mitä hyvänsä mieleen juolahtanutta tekelettä kutsutaan häpeilemättä taiteeksi – paitsi kauniita teoksia. Ne ovat vanhanaikaisia. Niitä voi tosin ihailla taidemuseoissa, nyt tehtyinä sellaiset eivät enää ole arvostettuja.  

Ei se välttämättä hullu ole, joka niitä tuotoksia taiteena tarjoaa, mutta se ihmetyttää, että taidealan opintoja suorittaneet nielevät kaiken ja esittelevät niitä sujuvin sanakääntein.

Tuohdun aina näistä aiheista, koska minua surettaa se, että yleinen tason madaltuminen ja brutaalien asioiden yleistyminen turmelee ihmismieltä.

Millaiset asiat ja arvot ovat hyväksi ihmiselle, todella hyväksi? Kirjoitin jokin aika sitten (15.10) siitä, miten näkemämme ja kuulemamme voi tuottaa hyvän mielen endorfiineja elimistöön ja vaikuttaa mieleemme ja kehoomme immuunijärjestelmää vahvistavasti. Vahva immuunijärjestelmä suojaa sairauksilta.

Kannattaa miettiä, millaisia asioita päästää mieleensä ja sielunsa sisällöksi. Ihmisenä kasvaminen voi olla antoisa, mielenkiintoinen ja innostava elämänpituinen seikkailu.

”Puut myrskyissä tuulien maahan taipuu. Jää elämään muistoissa auringon kaipuu.”

Älköön marraskuu mieltämme masentako

Irmeli

Jaa tämä:
Irmeli Armiala

Kiinnostukseni henkisyyteen alkoi jo teini-iässä. Tutustuin eri virtauksiin ja kokemusta erilaisista henkisyyden ilmenemismuodoista on myös kertynyt runsaasti. Olen suomentanut useita henkisyyttä käsitteleviä esitelmiä ja pari kirjaa. Olin pitemmän aikaa toivonut saavani uusia ideoita ulospäin suuntautuvaan henkiseen työskentelyyn. Minua poltti halu tehdä jotain, jakaa kokemaani, mutten tiennyt mitä tekisin. Inna Thilin minulle pitämien mentorointien aikana avautui mahdollisuuksia, joita en ollut osannut ajatella. Niistä kehittyi idea blogin kirjoittamisesta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net