03.01.2015

Katsomisesta ja katselemisesta

Teillä on sanonta: ” Kauneus on katsojan silmissä”. Se pitää paikkansa. Maailma näyttäytyy itse kullekin sen mukaan millaisin silmin, minkälaisten silmälasien läpi sitä katsoo. Sen vuoksi ei ehkä olekaan absoluuttista totuutta, vaan kaikki näkemämme on enemmän tai vähemmän tulkintaa omien linssiemme läpi. Ainut asia tai lähtökohta, jolla voimme katsella elämää ja sen ilmiöitä, joka vie lähelle totuutta, on rakkaus ja myötätunto. Rakkaudesta ja myötätunnosta kasvaa sen hyväksyminen, mitä on. Se ei tietenkään tarkoita sitä, ettemmekö saisi taistella hyvän puolesta pahaa vastaan. Mutta taistelemme rakkaudella, joka vaatii totuuden esille tulemista. Rakkaudesta ja myötätunnosta kasvaa myös sen ymmärtäminen, mitä on, jonka vuoksi ei tarvitse enää tuomita niin helposti sitä, mitä näkee ympärillään tapahtuvan. Vaan voi katsella asioita neutraalisti ilman, että se horjuttaa omaa tasapainoa. Katselkaa armollisin silmin sitä, mitä näette ja koette, silloin pääsette katsomaan lähimmäksi totuutta.                                                                                                                     Aurelius
Jaa tämä:
AM

AM on kanavoinut viisaita tekstejä Aurelius-nimiseltä henkioppaalta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net