06.02.2014

Katkoksia kommunikaatiossa

Merkurius perääntyy helmikuussa noin kolmen viikon ajan (6.2. – 28.2.2014). Perääntyviä jaksoja Merkuriuksella on noin kolme kalenterivuoden aikana. Niillä saattaa olla tärkeä merkitys käytännön elämässä!

Merkuriuksen perääntyessä kaikki prosessit, joihin Merkurius liittyy saattavat yllättäen kääntyä jotenkin päinvastaisiksi! Merkuriuksen alueeseen kuuluu kommunikointi, tiedonvälitys, yhteydenpito moniin eri tahoihin, kaupankäynti joiltain osin ja esimerkiksi liikkuminen paikasta toiseen.

Nyt siis on mahdollista, että tietoverkot eivät toimi optimaalisesti, sähköpostit tai tekstiviestit eivät tule perille, puhelu ohjautuu eri henkilölle kuin on tarkoitus, kommunikaatiossa toisen henkilön kanssa tapahtuu väärinymmärryksiä, muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Omakohtainen kokemukseni on, että sopimuksia allekirjoittaessa kannattaa lukea tarkkaan ja huolellisesti kaikki kohdat läpi ja mahdollisesti vielä nukkua yön yli. Seuraavana päivänä nimittäin saattaa huomata vielä jonkin hiomista vaativan kohdan.

Ne joiden syntymäkartalla Merkurius on perääntyvänä ovat jo alusta lähtien tottuneita tähän tapaan toimia. Heille vaihe on tuttu ja ehkä kotoisakin.

Merkuriuksen perääntymisjakso on oivallista aikaa tehdä asioita ja projekteja valmiiksi, viimeistellä keskeneräisiä asioita ja ikään kuin hoitaa asioita kuntoon. Jakso on mitä suositeltavin monenlaiseen nipotukseen! Nipotuksella tarkoitan tässä tarkkana olemista, tarkkuutta ja huolellisuutta. Ehdottaisin oikein nipotuksesta nauttimista – kylläkin asioissa, ei ihmissuhteissa! Myös tiettyyn laajakatseisuuteen ja ymmärtäväisyyteen on hyvät mahdollisuudet, sillä liikenne saattaa takkuilla, lennot, junat, linja-autot myöhästellä. Voi huomata, että jostain syystä on ajamassa esimerkiksi risteyksessä eri suuntaan kuin on ollut tarkoitus! Tällöin voi vähän vilkuttaa Merkuriukselle ja antaa hänen leikkimielisyytensä anteeksi! Mitään vakavaa ei toivottavasti ole tapahtunut!

Tiina Heinonen
5.2.2014

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net