27.04.2017

Herkkyyden hyödyistä

Herkkyys tuottaa monenlaista harmia tavallisessa elämässä, mutta se suojaa mieltä ja sielua saastalta.

Niin, mielen ja sielun puhtaus eivät kuulu niihin arvoihin, joista puhutaan paljon, mutta uskon, että yhä useammat ovat alkaneet suojautua paitsi filmien, kirjojen, uutisten raakuuksilta ja kauheuksilta, myös rumilta puheilta.

Yleisönosastojen kirjoitusten perusteella kielenkäytön tason lasku huolestuttaa ja harmittaa monia. Kun on itse koulussa saanut oppia hyvää kielenkäyttöä, tuntuu pahalta nähdä ja kuulla kieltä runneltavan vähän joka puolella.

Tietysti kieli muuttuu, mutta tavallisista kieliopin säännöistä piittaamattomuus (vai onko kyse tietämättömyydestä?) särähtää korvaan, kun on tottunut paremmanlaatuiseen kielenkäyttöön.

Ihmiselle, joka haluaa nähdä, kuulla ja kokea kauneutta ympärillään, tuottaa surua – niin, surua harmin ohella – taso, jolle kielenkäyttö televisiossa, radiossa ja sanomalehdissä on valitettavan usein vajonnut. Aikaisemmin yleisradiossa toimittajat puhuivat huoliteltua yleiskieltä eivätkä haastateltavat käyttäneet kirosanoja. Nyt niitä voi kuulla joidenkin juontajien, mutta etenkin monien haastateltavien suusta.

En enää ole niin herkkä kuin aikaisemmin, mutta silti jokainen kirosana pistää korvaan.

 

Katselemme mieheni kanssa hyvin vähän televisiota, mutta silloin tällöin tulee etsittyä jotain viihdykettä.

Jokunen viikko sitten osuimme Hyvä vai huono uutinen-ohjelman loppua katsomaan. Sanailu kuulosti nasevalta ja humoristiselta. Etenkin Mikko Kuustosen puheet olivat hyviä ja muillakin oli osuvia ja hupaisia oivalluksia, verbaalista huumoria. Vilahti jonkun puheessa joku kirosanankin, eräs miehistä luuli kai olevansa hauska. Emme me sentään fundalisteja ole, vaan tuumasimme, että tätä voi katsoa vastakin.

Pari viikkoa myöhemmin katsoimme sitä taas. Sillä kertaa katselu loppui lyhyeen, koska etenkin toinen naisista osoittautui varsinaiseksi rääväsuuksi. Koettiko raukka kerätä itselleen pisteitä ronskeilla puheillaan vai oliko se hänen tavallista puhetapaansa? Se oli niin tympeää kuultavaa, joten ei muuta kuin televisio kiinni.

Niuhotustako? Mitä siitä, maailmassa on paljon pahempia asioita, ei pienistä kannata niuhottaa, moni sanoo.

Ei, vaan itsesuojelua, oman mielen varjelua madaltavilta asioilta, sivistystason säilyttämistä.

 

Mitä enemmän rumaa puhetta ja törkeyksiä kuulee varsinkin televisiossa ja radiossa, sitä yleisemmiksi ne tulevat ja vaikuttavat yhä enemmän kuulijoiden alitajuntaan ja aikaa myöten siirtyvät vaikutuksille alttiiden kielenkäyttöön.

Yleinen puheen taso laskee. Esimerkiksi ihmisen ruumiinosista voi käyttää monenlaisia ilmaisuja; mitä niistä valitsee, kertoo käyttäjän sivistystasosta. Kuka haluaa lastensa kielenkäyttöön alatyylin ilmaisuja? Kuka ylipäätään haluaa kuulla sen laatuista puhetta?

Miten sellainen vaikuttaa sieluun? Yleensä karkeudet vetävät puoleensa lisää karkeuksia ja voivat johtaa aina vain raaempaan ja rumempaan puheeseen ja suhtautumiseen.

 

Sanoilla on merkitys, laatu, eivät ne ole irrallisia muusta elämästä, vaan vaikuttavat syvemminkin.

Lapsuudessani pienen kaupungin liepeillä olevalla omakotialueella oli yksi ainoa mies, jonka sanavaraston rungon muodostivat kirosanat. ”Se nyt on semmonen”, sanoi äiti. Siitä välittyi mieleen kuva, että miestä pidettiin vähän muita alemmalla tasolla olevana, koska hän ei osannut olla kiroilematta. Muiden aikuisten ei kuultu pahemmin kiroilevan, koska ”pikkupadoilla on korvat”.

Herkkyys on hyve. Löytyy meille herkillekin paljon mieltä ylentävää ja ilahduttavaa katsottavaa ja kuultavaa.

 

HUOM!

Seuraava Energiahoito-opintopiirin kokoontuminen

Su 7.toukokuuta Ruususali Tuomiokirkonkatu 40, Tampere

Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Kevät herkistää kauneudellaan. Nyt on linnunlaulun kulta-aikaa!

Kevätmielellä lumisateesta huolimatta

Irmeli

Jaa tämä:
Irmeli Armiala

Kiinnostukseni henkisyyteen alkoi jo teini-iässä. Tutustuin eri virtauksiin ja kokemusta erilaisista henkisyyden ilmenemismuodoista on myös kertynyt runsaasti. Olen suomentanut useita henkisyyttä käsitteleviä esitelmiä ja pari kirjaa. Olin pitemmän aikaa toivonut saavani uusia ideoita ulospäin suuntautuvaan henkiseen työskentelyyn. Minua poltti halu tehdä jotain, jakaa kokemaani, mutten tiennyt mitä tekisin. Inna Thilin minulle pitämien mentorointien aikana avautui mahdollisuuksia, joita en ollut osannut ajatella. Niistä kehittyi idea blogin kirjoittamisesta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net