01.02.2016

Erityisiä hetkiä

Muistatko hetken jolloin aistit oman mielenrauhasi, hetken jolloin tunsit kaiken olevan tasapainossa? Tunsit olevasi oikeassa paikassa oikean aikaan. Et miettinyt tulevaa, et murehtinut mennyttä. Olit. Olit täydellisesti läsnä hetkessä. Tunsit olevasi yhtä ympäristösi kanssa, osa suurempaa kokonaisuutta ja jossain syvällä tietoisuudessasi oivalsit yhteytesi muuhun luomakuntaan. Magical moments...

Talvi 1967

Koulupäivän päätyttyä kävelin lumen peittämää sivutietä kotiinpäin. Katselin talvista maisemaa, valkeita huuruisia puita ja kirkkaan sinistä taivasta. Pysähdyin ihailemaan talven kauniita värejä ja katselin hengitykseni höyryn haihtumista kirpeään ilmaan, kun tietoisuuteeni iski ajatus elämän kolmesta rakenteesta: ” eihän maailmassa ole muuta elävää kuin ihmiset, eläimet ja kasvit! Toistelin tätä yllättävää havaintoa ja tunsin että minua oli petetty! Siihen saakka maailma oli tuntunut jännittävältä ja yllätykselliseltä. Mitä minä voin odottaa jos kaikki onkin tässä? Pettymystä seurasi kuitenkin turvallisuuden tunne. Ymmärsin että tällaisessa yksinkertaisuudessa ei olisi mitään pelättävää, siitä selviäisi kun muistaisi elämän koostumuksen. Olin osa luomakuntaa, en parempi tai huonompi kuin voikukka tai hiiri. Jatkoin matkaani, mutta tunsin että jotain minussa oli muuttunut. Tuosta talvisesta hetkestä on kulunut lähes viisikymmentä vuotta mutta vuodet kokemuksineen eivät ole haalistaneet tai muuttaneet oivallukseni syvintä olemusta. Olen edelleen samaa mieltä. Ihmiset, eläimet ja kasvit muodostavat elämän verkoston jossa jokainen osa tarvitsee toisiaan elääkseen tasapainossa ja onnellisena.

Kesä 1997

Hiljainen talo, lapset omilla teillään. Oma hetkeni terassilla, josta avautui näkymä järvenselälle. Iltapäivän hiljaisuudessa mieleni alkoi askarrella arjen monissa hankaluuksissa. Miten elämäni sujuisi, miten selviän lasten arjessa? Katselin pilvetöntä taivasta, rantakoivujen liikkumattomuutta ja kirkkaana väreilevää järvenselkää. Annoin katseeni kiertää tässä kauneudessa, taivas, koivut ja sininen vesi. Havahduin mietteistäni lähistöltä kuuluviin säveliin. Sävelet leijailivat hehkuvaan maisemaan etsien paikkaansa taivaasta, vedestä ja puista. Mieleni kohosi arkisen ajattelun yläpuolelle ja tunsin olevani osa suurta näytelmää, osa taivasta, osa koivikkoa ja kimaltavaa järveä. Kaikki tapahtui muutamassa minuutissa, mutta tunsin ajattomuuden läsnäolon. Palasin todellisuuteen musiikin tauottua. Pianokonsertin minulle tarjosi naapurini. Avonaisesta ovesta kantautuvat sävelet tavoittivat tunteeni juuri oikeaan aikaan. Katselin maisemaa vielä hetken miettien:” mitä ihmettä tuo äskeinen oli?” Hetki oli tietoisuutta laajentava, henkinen, hengellinen, hyvin lohdullinen sekä voimaa antava. Se oli erityinen hetki jolloin kaikki aistini olivat virittäytyneet samalle taajuudelle. Korkeammasta tietoisuudesta kumpuava ymmärrys sai arkiset huoleni haihtumaan ja tunsin, ettei minulla ole mitään hätää.

Kesä 2015

Istuin lempipaikassani, syrjäisellä laiturilla liotellen jalkojani lämpimässä vedessä. Söin eväitäni ja luin opasta kirjallisuusterapian saloihin, mietin ja suunnittelin. Innostuin ja ahdistuin vuorotellen tuntien epäuskoa suhteessa taitoihini. Kaipasin muutosta elämääni. En voinut enää pettää itseäni. Auringon polte pakotti minut kuitenkin keskeyttämään ajatukseni. Halusin uimaan ja virkistäytymään ja juuri kun olin nousemassa, kädelleni laskeutui sininen perhonen. Jäykistyn liikkumattomaksi ettei se pelästyisi ja lentäisi tiehensä. Perhonen heilutteli siipiään ja otti varovaisia askeleita kämmenselkäni päällä. Nostin käteni varovasti lähemmäs silmiäni ja tuntui kuin katseemme olisivat kohdanneet vaikka en tiennyt oliko perhosella edes näkyviä silmiä! Hätäännyin muistaessani puhelimeni olevan laukussani. Perhoseni, sinisiipi, halusin siitä kuvan! Yritin löytää puhelimeni, avata sen ja laitta kuvaustilaan. Ei onnistunut vasemmalla kädellä. Päätin ottaa riskin ja siirtää perhosen hellävaraisesti vasemmalle kädelleni. Ilokseni se vaihtoi paikkaa rauhallisesti ja asettui toiselle kämmenelleni. Uskoin pystyväni hoitelemaan puhelimen kuvauskuntoon helposti vahvemmalla kädelläni, mutta epäonnistuin taas. Olin varma että perhonen lehahtaisi lentoon ennen kuin selviäisin tilanteesta. Päätän laskea sen kirjani päälle. Perhonen siirtyi kauniisti kun kallistin kättäni. Se tepasteli kirjan päällä, poikkesi välillä sen reunaan, aukoi siipiään ja näytti aivan kuin se olisi arvioinut teoksen käyttökelpoisuutta. Olin tyytyväinen. Sain ikuistettua sinisen perhosen ja asetin sen samalla puhelimeni taustakuvaksi. Homma oli hoidettu, mutta perhonen ei aikonut jättää minua! Juttelin sille ja kyselin mitä sillä on mielessä? Samalla katselin ympärilleni varmistaakseni olevani yksin.. Perhonen alkoi tuntua lähes ystävältä, enkä pystynyt jättämään sitä vaikka oloni alkoi olla hyvin tukala auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Kun kosketin sen jalkoja, se siirtyi pelottomasti sormelleni. Nostin käteni ylös taivasta kohti antaakseni sille luvan lentää, mutta se suostunut lähtemään! Kuumuus pakotti minut ratkaisemaan tilanteen. Nousin ja kuljetin perhosen sormenpäässäni rannan kivimuurille ja sukelsin veteen.

Palatessani virkistyneenä ystäväni odotti minua kirjani päällä! ”Hyvä on, saat olla siinä” sanoin perhoselle ja ojentauduin laiturille. Lekottelimme aikamme ja kun minun oli lähdettävä, siirsin ystäväni takaisin kivimuurille. Siihen se jäi ja minä nousin autooni. Oloni oli epämukava, ikävöinkö minä perhosta?

Kotona mietin perhosta ja sen merkitystä. Tunsin outoa yhteenkuuluvuutta ja yhteisymmärrystä sen kanssa. Perhonen ilmestyi juuri silloin kun mietin epäillen omia kykyjäni, suunnittelin tulevaa syksyä ja kirjoittamista. Halusin uskoa sen tulleen kannustamaan minua, valamaan uskoa haluamaani muutokseen. Oliko se minun todellinen ja konkreettinen perhosefektini suhteessa tulevaisuuteeni? Sanotaan, että pienet muutokset alkutilassa aikaansaavat suuria muutoksia. Muutoksen lähtökohtaa ei voi verrata lopputulokseen sillä efektin vaikutuksesta seuraukset moninkertaistuvat. Pieni perhonen sai suuret ajatukset liikkeelle. Vielä tammikuun pakkasillakin ajattelin sinistä perhostani ja valitsin sen blogini voimakuvaksi.

Meillä kaikilla on omat erityiset hetkemme, jotka vievät meitä eteenpäin omalla polullamme ja omassa kasvussamme. Erityinen hetki voi olla uni, ohikiitävä välähdys bussiin ikkunassa tai unohtumaton lause jonka kuulit lapsena. Yhteistä näille hetkille on voimakas aistivoimaisuus, hiljaisuuden kokeminen, tietoisuuden laajeneminen, uusien näkökulmien ja oivallusten syntyminen sekä omien voimavarojen lisääntyminen. Erityiset hetket ovat unohtumattomia, ne ovat matkaoppaitamme elämässä.

Lauseita poimimalla, ajatukseni kiteyttävä runo helmikuulle...

Sinisin siivin

Sävelet tavoittavat tunteeni 
rantakoivun liikkumattomuudesta

Ohikiitävän hetken olen osa ajattomuutta
heiluttaa hiljaisuuden tuuli perhosen siipeä 

Pelottomien aistieni avaruudessa
etsien paikkaansa taivaasta ja vedestä
minusta

Kun luulen kaiken olevan tässä
saan luvan lentää sinisin siivin

-  Aira Vesivalo  -

 
Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net