08.06.2016

Elämäni horisontti

Kaunis kesäinen ilta. Järvi on tyyni. Satunnaisen veneen nostattamat pehmeät aallot keinuvat rantakiviä vasten hajottaen kelluvan siitepölylautan pieniksi pirstaleiksi. Veden tuoksu, aaltojen ääni yhdistettynä kostean rannan kasvillisuudesta nousevaan kesätuoksujen kirjoon. Yhtäkkiä minä tunnen ja muistan. Siirryn ajassa yli viisikymmentävuotta taaksepäin. Hetken piipahdan ajassa jota ei enää ole, muistan tytön rannalla.

Jossain mieleni lukitussa huoneessa kaikki on tallella. Kevään voima pakottaa minut rantaan jo ennen kuin jäät ovat lähteneet. Veden tuoksu ja tuuli herättävät minut talviunestani. Mikään ei tunnu niin tärkeältä kuin tuttu rantamaisema. Jaksan kahlata talven pimeyden läpi odottamalla kesää ja veden vapautumista. Olen sekaisin vedestä, auringosta ja vapaudesta. Kesä on avain muistojeni huoneeseen.

Minuuteni on muodostunut rantamaisemassa. Olen istunut laiturilla ja unelmoinut uivani sinivalkoiselle reimarille kun kasvan suureksi. Se oli mielestäni merkki aikuisuudesta, voimasta ja kestävyydestä. En epäillyt hetkeäkään, etten pystyisi siihen. Aloitin harjoittelun uimalla naapurin laiturille ja takaisin. Muistan huikean voiman tunteen uidessani edestakaisen matkan lepäämättä lainkaan. Joskus uin niin syvälle kuin uskalsin. Kääntyessäni takaisin huomasin olevani liian kaukana sillä veden pinta näytti kaareutuvan. Tiesin allani olevan äkkisyvän, pelottavan, mustan tyhjyyden ja kauhun vallassa palasin rantaan. Tarvitsin pelon tunnetta, voimieni ja rajojeni koettelemista kuinka kauas uskalsin irtaantua turvallisuudesta. Voimien arvioiminen suhteessa yrityksiimme on elämämittaista opiskelua.                                                      

Aamuauringossa makasin lämpimällä laiturilla ja katselin lautojen raosta kimaltelevia kiviä. Sukelsin laiturin alle poimimaan kauneimmat ja petyin huomatessani kauneuden haihtuvan kun nostin ne laiturille kuivumaan. Ne loistivat vain siellä mihin ne kuuluivat, omalla paikallaan.

Opettelin uimaan varovasti, pitäen silmiäni veden pinnassa niin että vedenalainen maailma aukeni kirkkaana ja selkeänä kuin sukelluslasien läpi. Unohdin oman kehoni ja olin osa veden liikettä. Ilmiö hämmästyttää minua edelleenkin eikä minulla ole sille selitystä. Vedenalaisen maailman rauha ja hiljaisuus, kauniisti keijuvat vesikasvit ja nopealiikkeiset pikkukalat kaislikon reunassa ovat parhaita terapeutteja. Veden alla aika pysähtyy olevan hetken täydellisyyteen.

Maisemaani reunustivat kaukana horisontissa näkyvät saaret. Matka kotirannasta saariin merkitsi minulle tulevaisuutta. Tiesin saarten takana odottavan toisenlaisen elämän joka kiehtoi ja jännitti salaperäisyydellään. Näen vieläkin unia kaukaisista saaristani. Tänään saaret ovat lähempänä, mutta ajatus ulapan takana odottavasta uudesta elämästä on edelleen ajankohtainen. Siellä kaukana jossain on vielä jotain minua odottamassa.

Valkoiset lokit olivat vapautta. Kun taivaalla kaarteleva lintu putosi nuolena lähelle veden pintaa, näkyi vain nopea välähdys auringonsäteiden osuessa hopeakylkiseen saaliiseen. Pieni näytelmä, lyhytnovelli lapsuudesta elää kirkkaana näkynä mielessäni. On häviäviä ja voittajia. Minä en tiennyt kumman puolella olen, lokin vai kalan. Ihailu ja sääli sekoittuivat keskenään. En tiedä vieläkään.

Vaihtuvat värit olivat tunteita. Ymmärsin että vesi sai valonsa taivaasta. Kun pilvettömän päivän sinisyys muuttui alakuloisen harmaaksi, tuntui kuin hyvä ystävä olisi pettänyt minut. Syyspäivän kirpeä kirkkaus sai veden tummenemaan ja vaahtopäät kiertymään korkeina aaltoina rantaa kohden. Seisoin rannalla ja mieleeni painuivat sanat ajatuksistani: ” tämä on viimeinen myrsky”. Oli jätettävä jäähyväiset ja jatkettava matkaa kunnes lokit jälleen palaisivat uuden kevään kynnyksellä. Suru sisälsi toivoa.

Aika vierii eteenpäin, mutta sama aurinko putoaa saman saaren taakse lähettäen jälleen kimaltavan sillan kotirantaani ja sydämeeni tänään, kesän ensimmäisenä päivänä. Elämää ei opi kuuntelemalla opetuksia vaan elämällä ja aistimalla jolloin omat oivallukset elämän merkityksestä ja tarkoituksesta auttavat kasvussa eteenpäin. Jokainen uusi oivallus raivaa tietä syvempään ymmärrykseen elämän monimuotoisuudesta ja omasta henkisestä voimastamme. Rannan kosteikossa kasvavat rentukat loistavat hetken niin kuin elämä itse.

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net