08.01.2013

Annetaan olla

Joulun pyhinä nappasin käteeni kirjahyllyssäni pitkään odottaneen kirjan ”Simply Sane – The Spirituality of Mental Health”, jonka on kirjoittanut psykiatri Gerald May vuonna 1977. Kirjassaan hän kyseenalaistaa liiallisen analysoinnin, terapioinnin ja itsekontrollin tarpeen ja esittää ajatuksen: Mitä jos meissä ei olekaan mitään parannettavaa? Ihmiselämä on toki täynnä haasteita ja on olemassa sekä henkistä että fyysistä laatua olevia ongelmia jotka vaativat hoitoa, jotta elämä voi olla laadultaan hyvää, mutta ajatus pitää sisällään sen ajattoman totuuden, että lähtökohtaisesti olemme kaikki täydellisiä ja luojamme ei ole tehnyt virhettä luodessaan meidät.

Pohditaanpa siis sitä ajatusta että antaisimme vain olla. Mitä jos sinussa tai minussa ei olekaan mitään korjattavaa, vaan antaisimme itsemme olla sellaisia kuin olemme? Antaisimme itsemme soljua elämän virrassa sen sijaan että pyrimme kontrolloimaan sitä tai että pelkäämme sen kulkevan ohitsemme ellemme tartu jokaiseen tilaisuuteen. Kuinka moni onkaan tehnyt itsestään tarpeettomasti onnettoman vain siitä syystä että jokin tavoite on jäänyt saavuttamatta? Jospa olisimme onnellisia sen tähden että olemme, niinkuin ihanat delfiinit joita kävin ihastelemassa joululomallani? Olemme jatkuvasti liikkeessä ja kehitymme, mutta samanaikaisesti voimme olla jo nyt perillä ja nauttia tästä hetkestä. Rauhan perässä kun ei oikein voi juosta, se on ajatuksenakin aivan hullunkurinen. Rauha ja tyytyväisyys voi olla tässä ja nyt kun antaa mielensä vaieta. Hiljaisuudesta ja rauhasta kumpuavat vastaukset elämän pulmatilanteisiin ovat niitä parhaita mahdollisia vastauksia.

Itselleni olemisen ja sallimisen taito ovat tulleet vuosi vuodelta tärkeämmiksi. Ne asiat joita todella haluan tulevat luokseni parhaiten rentouden kautta. Mitä vähemmän asetan odotuksia itseäni tai muita kohtaan, sitä onnellisempi olen. Mitä vähemmän minulla on tarkkaan määriteltyjä tavoitteita ja suunnitelmia niiden toteutumistavasta, sitä enemmän nautin matkanteosta ja sitä paremmin pääsen päämäärääni, sillä sallin intuition ohjata kulkuani. Kaikki tämä sotii paljolti sitä vastaan mitä monelle meistä on opetettu. Antautumisessa, irti päästämisessä ja luovuttamisessa on paradoksaalisesti voima tuoda luoksemme se mitä kaipaamme.

Rentoutta, iloa, viisautta, rakkautta ja sydämen paloa vuoteen 2013.

Rakkaudella,

Suvi

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net