19.03.2018

Aistit Auki!

Elän joka hetki yhteydessä maailmankaikkeuteen. Hengitän ilmaa, sydämeni sykkii ja kehoni elää. Mieleeni nousee joka hetki monenlaisia ajatuksia ja tunteita sekä tarpeita. Näistä kaikista tulen tietoiseksi havaitsemisen avulla. Mitä paremmin osaan havainnoida itseäni sisältä, sitä enemmän voin sanoa tuntevani sisäisen mieleni ja tunteideni maailman. Jokainen, joka on tehnyt tietoisuutensa kanssa töitä, voi huomata että sisäistä havaitsemista voi kehittää. Sen avulla voi tulla tietoisemmaksi tunteistaan, tarpeistaan ja esimerkiksi ajatuksiensa erilaisista muodoista ja luonteista.

Elän myös joka hetki yhteydessä ulkoiseen maailmankaikkeuteen. Hengitän valoa silmieni kautta, hengitän ääniä korviini ja hajuja nokkaani. Tällä tavalla luon yhteyden siihen mitä kutsun ulkoiseksi fyysiseksi maailmaksi. Samalla tavalla kun voin kehittyä ja herkistyä sisäisen elämäni havainnoinnissa, voin kehittyä myös ulkoisen elämän havainnoinnissa. Tämä tapahtuu aistien kehittämisen kautta.

Jokainen aisti kehittyy lapsena, ja jää usein tietylle kehitysasteelle aikuistuttuamme. Jokaisen ihmisen aistimaailma on hiukan erilainen kuin toisen. Kukaan ei ole kokenut juuri samanlaista elämää, ja päätynyt toimimaan juuri tiettyjen aistien kanssa samalla tavalla kuin toisten. Esimerkiksi arkkitehti tai muotoilija ovat kehittäneet näköaistia pitkälle. He kohtaavat visuaalisen maailman aivan toisenlaisella herkkyydellä kuin jos he eivät olisi ikinä kiinnittäneet huomiota muotoihin, väreihin ja niiden suhteisiin.

Olen huomannut, että aistiessani ympäröivää maailmaa, on suuri merkitys sillä, mihin ja millä tavalla käytän huomioivan ajatteluni voimaa. Huomioiva ajatteluni ohjaa tietoisuuttani, ja voidaan jopa sanoa, että se on juuri inhimillinen tietoisuuteni. Joten se, mihin suuntaan huomioivan ajattelun, tulee minulle kokemukseksi. Voin suunnata sen esimerkiksi näköaistiini. Silloin kun huomioin mitä näen, koen että luon tietoista suhdetta näkemiseen ja myös aistikohteisiin, joita näen. Jos en tätä tekisi, olisivat näköhavaintoni samanlaisia kuin minulla normaalisti, ja itse koen silloin etten ole aktiivisesti läsnä siinä mitä näen.

Huomioin nyt sitä mitä näen. Voin myös valita, miten haluan nähdä. Voin aistia värejä, voin aistia muotoja, pituuksia, etäisyyksiä, eläimiä, hattuja ja vaikka mitä. Kun näin valitsen aistia tiettyjä aisti-ominaisuuksia, keskittyy ja samalla kirkastuu aistikokemukseni. Pystyn siis navigoimaan aistissani suunnaten huomioivan ajatteluni voimalla itseäni suhteeseen erilaisten aisti-ilmiöiden kanssa. Tällä tavalla pystyn havainnoida esimerkiksi värien suhteita ja löytää uusia värejä vaikka joka päivä.

Aistit eivät ole valmiita kykyjä, vaan joka hetki toimivia ja mahdollisuuksien mukaan myös kehitettäviä voimia. Samalla tavalla kuin salilla käydessä kehittyy lihakseni, voin kehittää aistimistani ja saada sitä kautta kokonaisvaltaisemman kokemuksen elämästä ihmisenä!

Tässä vielä lyhyt videoblogi, joka kertoo samaisesta aiheesta:

https://youtu.be/TVsVbiC9KjI

 

Jaa tämä:
Jeremy Qvick

Jeremy Qvick on Inarista kotoisin oleva henkisen tien kulkija, kirjailija ja elämän tutkija. https://www.ihmisyyteen.fi/

Media

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net