Äiti maa
Lehtensä avanneet koivut vehreällä järvenrannalla. Laituri, soutuvene ja lämmin kesäilta kevyellä hyttystuulen henkäyksellä. Sininen taivas ja valkoiset puunrungot käsi kädessä. Mielikuva on sydäntä koskettavan supisuomalainen, suorastaan isänmaallinen. Se ei tuntuisi ollenkaan niin lämpöisen perinteiseltä ilman koivuja, jotka ilahduttavat meitä kauneutensa lisäksi ravintona, rohtona, vihtana ja monin muin tavoin, jopa terapeuttisesti.
Saamelaisten, kuten monien muidenkin pohjoisten kansojen maailmankatsomuksessa luontosuhteen heikkenemisestä ja tasapainon rikkoutumisesta seurasi ihmisen voiman väheneminen. Seidat ovat saamelaisille pyhiä ja luonnonmahtia sisältäviä paikkoja, joilla palvottiin tärkeitä jumalia ja luonnonhenkiä. Tiesitkö muuten, että ihan alkujaan naisilla ei ollut asiaa seita-paikoille? Se oli nimittäin miesten hommia.
Pitkittynyt stressi kiihdyttää solujen vanhenemista ja alentaa elinikää. Luonnossa kulkeminen tai pelkkä oleminen taas laskee stressitasoja tehokkaasti. ”Luonnolla lääkitseminen” ei välttämättä korvaa muita lääkkeitä, mutta parantaa toimintakykyä, tuo sisäistä rauhaa, sopusointua ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.Sarjan toisessa osassa suksimme suolle ja vilkaisemme miltä siellä näyttää.
Haltijat, nuo mytologiset olennot, jotka joillekin tuovat mieleen Tolkienin tarinoiden suippokorvaiset, taitavasti miekkaa ja jousipyssyä käyttävät liehutukat. Toisille ne taas ovat tuttuja suomalaisesta kansanperinteestä, joka vilisee tonttuja, henkiä, metsäneitoja ja maahisia. Mikä on oikeasti haltija?
Pitkittynyt stressi kiihdyttää solujen vanhenemista ja alentaa elinikää. Luonnossa kulkeminen tai pelkkä oleminen taas laskee stressitasoja tehokkaasti. ”Luonnolla lääkitseminen” ei välttämättä korvaa muita lääkkeitä, mutta parantaa toimintakykyä, tuo sisäistä rauhaa, sopusointua ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Luonto parantaa -juttusarjan ensimmäisessä osassa vinkkaamme ulkona nukkumisesta.
Entisaikoina elettiin luonnon kiertokulun mukaan ilman keinovaloja ja digitaalisia vilkuttimia. Silloin seurattiin arkielämän osviittana esimerkiksi taivaankappaleita, kuten Kuuta. Eri aikoihin kuun kiertoa asiat saattavat olla joko edullisia tai epäedullisia, tai vaihtoehtoisesti vain erilaisia. Kokeile kuun vaiheiden seuraamista omassa arkielämässäsi: sillä saattaa olla positiivisia vaikutuksia!
Ihmiskunnan pelastaminen on mittava haaste. Kukaan ei voi tehdä sitä kerralla, eikä yksin. Jokainen voi tehdä jotain – oman osansa. Ihmiskunnan pelastaminen alkaa lähempää kuin arvaatkaan: omista valinnoista ja suhteesta itseen, muihin ihmisiin, luontoon, eläimiin, yhteiskuntaan, henkisyyteen ja universumiin. Kaikki pystyvät vaikuttamaan omaan elämäänsä ja käyttäytymiseensä. Sen me voimme tehdä.
Selittämättömiä kolotuksia ja kiputiloja jokaiselle tulee aina silloin tällöin. Jos vaiva ei parane itsekseen tai lääkäri ei löydä vikaa, voi selitystä etsiä kuusenkerkkien avulla. Nyt olisi paras hetki tehdä tämä taika!
Lapset käyttävät runsaasti aikaa televisiota, tietokoneen tai puhelimen näyttöä tuijottaen. Yhä useammat lapset ovat myös ylipainoisia. Vaikka tietokoneita ei tarvitsekaan kokonaan unohtaa, kannattaa lasten yhteyttä luontoon pyrkiä ruokkimaan. Se on teko, joka auttaa heitä ylläpitämään hyvinvointiaan aikuisenakin.
Kotipihaasi vartioivalla pihlajalla saattaisi olla monia tarinoita ja salaisuuksia kerrottavanaan. Kaunista, värikästä ja vaatimatonta pihlajaa on pidetty niin pyhänä, hyvänä kuin pahanakin. Se voi suoda sinulle kalaonnea yllättävällä tavalla, toimia vasarasi vartena, auttaa paranemaan tai maustaa ruokasi karvasmantelin aromilla.
Luonnonmagia on simppeleitä ja suoraviivaisia "taikoja", joita voi toteuttaa kuka tahansa. Tällainen luonnollinen taikuus perustuu siihen, että sekä maa itse, että sinä ja minä olemme jo maagisia voimanlähteitä, ilman sen kummempia kommervenkkejä. Käytännön esimerkkien kolmannessa osassa työskennellään sateen ja sumun kanssa.
Oletko huolissasi kotisi ilmanlaadusta, tai haluatko muuten vain parantaa sitä? Viherkasvit parantavat ilmanlaatua ja puhdistavat sisäilmaa - ja ovat kaiken lisäksi vielä kauniita katsella. Kaikista viherkasveista on iloa, mutta jotkut viherkasvit sopivat ilmanlaadun parantamiseen erityisen hyvin.
Luonto tekee meille hyvää, tutkitustikin. Se tekee meistä lempeämpiä ja empaattisempia, se saa liiallisen, negatiivisen itsekritiikin vaimenemaan ja ruokkii lempeyttä. Ja jo pelkällä luontokuvien katselullakin on meihin positiivinen vaikutus. Millä tavoin luonnon parantavista voimista voi nauttia?
Luonnonmagia on simppeleitä ja suoraviivaisia "taikoja", joita voi toteuttaa kuka tahansa. Tällainen luonnollinen taikuus perustuu siihen, että sekä maa itse, että sinä ja minä olemme jo maagisia voimanlähteitä, ilman sen kummempia kommervenkkejä. Käytännön esimerkkien toisessa osassa vinkkaamme miten voit pyytää puilta apua, joko pulmiisi tai toiveidesi toteutumiseen.
Monissa luonnonuskonnoissa vietetään vielä tänäkin päivänä kahdeksaa vuotuisjuhlaa (tai ”sapattia”), jotka juontavat juurensa mm. muinaisesta kelttiläisestä perinteestä. Vuodenpyörä tai vuodenkierto seuraa näitä taitekohtia, seisauksia, tasauksia ja vuodenaikojen vaihtumista. Toukokuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan kesän alun kunniaksi värikkäästi Beltane -nimistä vuotuisjuhlaa.
Luonnonmagia on simppeleitä ja suoraviivaisia "taikoja", joita voi toteuttaa kuka tahansa. Tällainen luonnollinen taikuus perustuu siihen, että sekä maa itse, että sinä ja minä olemme jo maagisia voimanlähteitä, ilman sen kummempia kommervenkkejä. Käytännön esimerkkien ensimmäisessä osassa käytämme luonnollisena maagisena työkaluna aivan tavallisia kiviä, jotka voivat auttaa päästämään irti ei-toivotuista tavoista.
Iemanjá on meren jumalatar, joka suojelee lakkaamatta lapsiaan. Erityisesti meren jumalatar pitää huolta tyttäristään. Käänny Iemanján puoleen, jos kaipaat lohtua tai kärsit naisille ominaisista terveysongelmista. Iemanjá luo turvaa, parantaa ja hoivaa.
Sen lisäksi että koira on ihmisen paras ystävä, näyttää siltä että koiran omistajat elävät myös pidempään. Ja vaikka tutkimus on tehty koirista, veikkaanpa, että sama tulos vaikuttaa ainakin osittain, asustaa luonasi sitten kissa, kilpikonna tai hevonen.
Omien lääke- ja ruokayrttien kasvattaminen kotona on helpompaa kuin moni tulee ajatelleeksikaan. Sisällä tai ulkona, kasvatukseen ei tarvita ihmeitä - vain hyvää multaa, vettä, aurinkoa ja kaapin perille jääneitä rasioita. Nämä yrtit eivät ole vain kauniin näköisiä ja hyvältä tuoksuvia vaan niillä on myös yllättäviä terveysvaikutuksia.
Yksinäinen nainen astelee kuun valossa pitkin autiota hiekkarantaa. Hän seisahtuu ja poimii harmaantuneen puutikun, jonka meri on huuhtonut rantaan. Tikulla hän piirtää märkään hiekkaan symbolin. Nainen väistää aaltoa, joka tullessaan huuhtoo hiekkaan piirretyn symbolin sileäksi. Samaan aikaan äkillinen tuulenpuuska irrottaa hänen tiukkaan kiedotun huivinsa kulman. Nainen hymyilee, koska hän on varma, että hänen taikansa on toiminut. Mutta miten ja miksi näin yksinkertaisista teoista voi syntyä magiaa?
Sivu 3 / 9

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net