Villiyrttirakkaus - Orvokkeja kakussa http://www.freeimages.com/photo/violet-1482929
31.05.2016

Villiyrttirakkaus - Orvokkeja kakussa

Apilakakusta innostuneena ryhdyin ottamaan selvää, mitkä muut kukat soveltuvat syötäviksi. Ensimmäisenä törmäsin orvokkeihin. Kasvi, joka on niin kaunis, muttei kuitenkaan myrkyllinen. Taas roihahti, villiyrttirakkaus.

osa 5
osa 4
osa 3
osa 2

osa 1

Lapsiperheissä saa enimmäkseen vääntää siitä, kannattaako kasviksia syödä vai ei. Seuraavaksi eniten saa vääntää siitä, ovatko nakit ja lihapullat kasviksia. Kunnes tulivat orvokit.

Kuopus, tuo pieni esteetikko ja hurjapäinen pojankoltiainen, rakastaa kukkia. Suvaitsevaisesti kaikkia maailman kukkia, ihan sama, kunhan ovat kukkia. Rasavillin temppumaakarin herkkä puoli koskettaa aina syvältä. Kuopus on istuttanut parina kesänä peräkkäin orvokkeja pihamaalle. Haluan kasvattaa pojan vastuuntuntoa ja kärsivällisyyttä huolehtia elämästä. Siksi korostan kukkienhoitajan vastuullisuutta ja sitä, että lapsi saa itse huolehtia istutuksistaan. Äitihän kukat enimmäkseen kastelee, muttei lapsen sitä tarvitse tietää. Pikkupoika on onnellinen, kun saa kastella ja hoitaa orvokkipenkkiään. Hänelle niissä versova kaunis elämä on ihme. Olen kateellinen tästä elämäntaidosta.

Orvokit ovat tulleet jäädäkseen. Niistä kun on apua yrittäessäni saada jälkikasvua syömään vihanneksia. Kun laitan orvokkeja salaattiin, se kelpaa. Niissä on taikaa. Lapset ovat riemuissaan päästessään haukkaamaan kiellettyä hedelmää; kukkia saakin syödä! Siinä ohessa menee hieman lehtivihreää, kurkkua ja pari tomaatinpalaa.

Orvokit sopivat vallan mainiosti täytekakun koristeiksi. Tällöin kannattaa laittaa orvokkikukan pienen varrenpätkän ympärille folio, jotta kermavaahto säilyisi parempana. Mansikkasatoa saamme vielä odotella, mutta äitienpäiväksi tehtiin orvokkikakku. Hentojen lehtien laskeutuessa lepäämään kermavaahtokerroksen päälle voin kuulla, kuinka ne kuiskivat vietteleviä lupauksia edessä olevasta kesästä. Kesästä, ja suomista villiyrteistä.

Lisää villivihannesasiaa löydät Sinikka Piipon mainiosta kirjasta Villivihannekset.

Terveellistä ravintoa villiyrteistä

Keski-Suomen luontomuseo

Suomen Luonto

Villiyrtit

Arktiset aromit


Valkoapilaa koristeeksi

Pienenä lapsena etsin ystävien kanssa neliapilaa pihanurmelta. Samalla söimme tusina-apilat; tavalliset, samanlaiset, kolmilehtiset. Tiesin, että syötäviä luonnonantimia ovat ainakin valkoapilat, koivunlehdet ja ketunleivät. Ja niitä olen ohimennen maistellut.

Valkoapiloiden syöminen jäi jossain vaiheessa. Opiskeleminen, harrastaminen ja suorittaminen ajoivat edelle. Kunnes tapahtui ilmeinen; aloin voida yhä huonommin. Pohjanotkahduksen kautta olen palannut metsään maleksimaan, ahnehtinut joutilasta aikaa.

Herkullista, kevyttä apilaa alkaa löytyä jo toukokuussa. Villiyrtteihin haksahtaneen ei tarvitse odottaa kukinta-aikaa, vaan apilaa kannattaa hyödyntää jo nyt. Lehdet ovat syötäviä, miedonmakuisia ja mukava kevennys monenlaiseen ruokaan. Nuori kasvi on parhaan makuinen. Valkoapila ei ole niin harvinainen kuin esimerkiksi kelta-apila, joten sitä voi kerätä huoletta niin paljon kuin syödä jaksaa. Valkoapila kuuluu hernekasveihin ja se on monivuotinen. Viime kesän apilaniitty antaa samaa satoa todennäköisesti tänäkin vuonna.

Mikään kiire apiloiden perään ei ole. Ehdit kyllä keräämään valkoapiloita useammankin kerran, sillä niiden kukinta-aika on pitkä. Valkoapila kukkii kesäkuusta elokuuhun. Villiyrttien keräilyyn kuuluu kiireettömyys, aistiminen ja rauha. Verkkainen, seesteinen keruutapa voimaannuttaa. Jos haluat hyötyä villiyrttien keräämisestä, kannattaa jättää kello kokonaan kotiin. Ja matkapuhelin. Luonnossa pysähtyminen, kiitollisin mielin luonnonantimien kerääminen ja olevan aistiminen voivat tarjota pyhän kosketuksia sielullesi. Mutta se edellyttää, että tyhjennät mielesi viimeistään metsässä ja antaudut sille, mitä on.

Nuorena aikuisena innostuin koristelemaan ruokia syötävillä villiyrteillä. Tuohon aikaan en tuntenut edes niitä villiyrttejä, joita olen hyödyntänyt nyt. Valkoapila oli ainut syötäväksi tietämäni kukka, ja sillä sitten koristelinkin kaikenlaista voileivistä ja salaateista voileipäkakkuihin.

Apilaniittyä kuvaava, vihreillä lehdillä päällystetty ja muutaman kukan koristama voileipäkakku on mielestäni kaunis ja vehreä edelleen. Suosittelen etsimään oman suosikkisi. Esteettisyys kuuluu ruokailuun ja tekee läheisten kanssa jaetusta ruokahetkestä entistä arvokkaamman.


Valloittava vuohenputki

Vuohenputki on raivostuttavan yleinen ja monen puutarhurin silmissä viheliäinen rikkaruoho. Vuohenputkeen voi suhtautua myös toisin. Kyseessä on syötäväksi kelpaava, ihan riittävän hyvä villiyrtti. Runsassatoisuuden ansiosta siitä saa hyvän ja ilmaisen jatkeen monelle viherruualle.

Vuohenputket maistuvat parhaimmilta nuorina. Vanhemmiten maku kitkeröityy. Versoja voi pakastaakin. Tutustuin kasvin käyttöön viime kesänä ja aion nyt paljastaa sinulle parhaat vuohenputkireseptini.

Ensimmäiseksi laitoin vuohenputkea aamusmoothien joukkoon. Lisäsin mukaan yön yli vedessä liotettuja pähkinöitä, maustamatonta tofua, selleriä, hunajaa, luomusitruunaa ja soijamaitoa. Jääpaloina käytin pakastettuja mansikoita.

Aamusmoothieta maukkaampaa ruokaa vuohenputkista sain, kun lisäsin niitä tomaattiseen kasvispataan. Pilkoin pataan munakoisoa, punaista paprikaa, tofua, kukkakaalia ja kesäkurpitsaa. Lisäsin ne uunivuokaan huolellisesti huuhdottujen ja silputtujen vuohenputkien kanssa. Keitin kasvispadalle tomaattisen gratiinikastikkeen. Kastikkeeseen tuli luomutomaattimurskaa, valkosipulia, keltasipulia ja kevätsipulia, hyvää luomuoliiviöljyä ja luomuna myytäviä yrttiliemikuutioita. Pippuria, suolaa ja hunajaa unohtamatta. Annoin tomaattikastikkeen kiehua pitkään, ja lisäsin siihen kiehumisen jälkeen runsaalla kädellä hyvälaatuista ja maukasta luomurypsiöljyä. Sekoitin kastikkeen vihannesten joukkoon ja laitoin hautumaan uuniin 150 asteeseen tunniksi. Söin kasvispadan villiriisin kanssa – ja hyvää oli.

Vuohenputken käyttö viime kesänä ei jäänyt tomaattiseen kasvispataan ja aamusmoothieen. Lisäsin sitä myös levitteeseen, jonka reseptin löydät aiemmasta tämän sarjan artikkelista. Vuohenputkista ja nokkosista saa myös mainioita lettuja, jotka valmistetaan pinaattilettujen tapaan. Paistamiseen suosittelen luomuvoita.

Opin viime kesänä, että vuohenputki on mainio lisä tai jatke monenlaiseen ruokaan. Pääasiallisena raaka-aineena sitä en kuitenkaan oppinut käyttämään. Sen aika voi hyvinkin olla tulevana kesänä.


Vuohenputkia ei sitten leikata

Hyväkuntoisena eläkkeelle jäänyt appi-isäni on toiminnan mies. Hän osaa paljon ja tekee kaiken taiten. Kun tähän yhdistyy vielä vahva auttamishalu, on kyseessä vallan ihastuttava ihminen. Mutta. Aina kaikki ei ole mennyt mutkitta. Viime kesänä appi-isä osoitti siis hyvyyttään tulemalla puuhastelemaan pihallemme. Hän siisti koirankopin kasvustoa. Lisäksi hän leikkasi pensaiden juurilla, kukkapenkkien reunoilla ja orapihlaja-aidan vieressä kasvavat vuohenputkiviidakot. Minun villivihannesviljelmäni. Argh.

Huomasin tämän kerrassaan järisyttävän katastrofin herätessäni aurinkoiseen vapaapäivän aamuun. Ihanat, pitkät yöunet takana. Laitoin kahvin valumaan ja suuntasin siivilän kanssa pihamaalle hakemaan villivihanneksia aamusmoothieen. Aion koettaa smoothieen pientä vuohenputkilisää. Tuskin maltoin odottaa, että pääsisin hyödyntämään tuota parjattua runsassatoista ja viheliäistä rikkaruohoa. Meidän pihalla kun sitä oli riittämiin. Mutta. Pihamaalla kohtasi karu totuus. Villivihanneksia kohtaan kokemani vastarakastumisen huuma lienee ollut osasyynä siihen, että reagoin tälläkin kertaa kovin tunteikkaasti, ja isosti.

Kiukun kyyneliä niellen katselin, kuinka vuohenputkirivistöt yksi toisensa jälkeen oli ajettu siimasahalla nahistumaan nurmikolle. Ei niitä enää voi syödä. Omalla pihallani oli taas tehty puutarhatöitä kysymättä minulta mitään. Itketti. Menin sisälle odottamaan kiukun laantumista. Kului tovi, toinenkin. Rauhallisin mielin koetin harkita, miten ottaisin avuliaan appi-isän kanssa puheeksi, että vuohenputkia ei muuten leikata. En keksinyt riittävän rakentavaa ja ystävällistä tapaa, joten pyysin puolisoani puhumaan asiasta appi-isän kanssa.

Puolisoni ottikin asian puheeksi asiallisesti ja rauhallisesti kahvipöydässä parin päivän kuluttua. Appi-isä ihmetteli, että syöttekö te oikeasti vuohenputkia. Mieheni totesi hiiltymättä, että syömme. Inhoreaktioiden saattelemana appi-isä lupasi jättää vihannesviljelmät vast' edes rauhaan. Mielenrauhani oli palannut.

Vuohenputkikriisi oli viikossa ohi. Olin iloinen, etten ollut tunnekuohuissani itse antanut palautetta appi-isälle tämän omatoimisesta avuliaisuudesta puutarhassani. Mutta erityisen onnellinen olin siitä, että syötävän suloisia tuoreita vuohenputkiversoja alkoi puskea vanhojen paikalle muutamassa päivässä. Ai että ja nam nam!

Seuraavassa artikkelissa paljastan sinullekin, mitä kaikkea hyvää tästä runsain mitoin kasvavasta villiyrtistä voikaan valmistaa. Sitä ennen kannattaa tutustua Sinikka Piipon mainioon kirjaan Villivihannekset.


Pihalta löytyi poimulehtinen

Vuosi sitten alkanut villiyrttirakkaus roihahti tänään uusiin liekkeihin, kun kohtasin ensimmäisen vaaleanvihreän, pikkiriikkisen ja täydellisenmuotoisen poimulehtisen makuuhuoneen ikkunan alta. Uutta satoa.  

Minulla on tapana päästää perheen koira tarpeilleen pihamaalle. Tästä tavasta johtuu, että kevättyöt puutarhassa alkavat koiran ulosteiden siivoamisesta. Lumen alta niitä paljastuu tuon tuosta tähän aikaan vuodesta, mutta tänään siivotessa paljastui kevään ensimmäinen poimulehtinen. Olin liekeissä!

Poimulehtinen on yksi pihamaan yleisimmistä syötävistä villiyrteistä. Olen lukenut, että se auttaa kuunkiertoon liittyviin naistenvaivoihin. Muinaistiedon mukaan poimulehtisellä olisi nuorentavia vaikutuksia.

Opettelin käyttämään poimulehtistä viime kesänä. Tuolloin olin lisäillyt sitä pieniä määriä salaatteihin, käyttänyt leivän päälle tekemässäni levitteessä ja joskus nipsinyt huuhdottavaksi ja sellaisenaan syötäväksi ihan vain huvikseni. Koska saatoin, ihan tuosta vain.

Kevään ensimmäinen poimulehtinen ei päätynyt syötäväksi. Sen jättäminen maahan johtui vain ja ainoastaan koirankakasta, joka sitä oli kenties useammankin viikon kruunannut. Mutta intoni kierrellä ja kaarrella pihamaata uusia villiyrttejä etsien oli kiihtynyt nollasta sataan. Se riitti. Nyt odotan malttamattomana vapaapäiviä, jotka aion kuluttaa luonnonvihreää keräämällä.

Ensimmäisenä aion valmistaa pihan poimulehtisistä levitettä. Levitteeseen tulee paahdettuja pinjan- ja auringonkukan siemeniä, hyvälaatuista kylmäpuristettua rypsiöljyä, luomuvoita, vuorisuolaa ja kenties tilkka soijakermaa juoksuttamaan tahnaa. Yllä mainitut ainekset sekoitetaan pehmeäksi tahnaksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa ja nautitaan siemennäkkileivän päällä. Herkullista!

En tiedä tieteellisestä tutkimusnäytöstä, mutta olen kuullut poimulehtisen ehkäisevän tulehduksia. Tulehduksia hoitavaa vaikutusta voi tehostaa lisäämällä levitereseptiin kurkumaa. Tuoreita yrttejä lisäämällä saat makuun vaihtelua ja monipuolistat ravintoainesaantiasi.

Tiedän, että tämä on vasta alkua. Poimulehtisen lisäksi kevätlämpimät nostattavat ilmoille nokkosia, vuohenputkia, voikukkaa, vuohenputkea ja perennoiksi istutettuja yrttejä, kuten oreganoa ja rosmariinia. Olen riemuissani – kesä on kohta täällä!


Kaikki alkoi nokkoskeitosta

Viime keväänä hurahdin villiyrtteihin. Kaikki alkoi puolison valmistamasta nokkoskeitosta. Omakotitalomme pihamaa rehottaa kauniissa luonnontilassa – siistin kotipuutarhurin silmin valtoimenaan. Meitä luonnontilassa rehottava niittymäinen piha ei ole liiemmin haitannut.

Viime keväänä puolisoni ryhtyi siistimään pihaa aloittaen siitä, että karsi marjapuskien juurilta hanakasti nousevat nokkoset pois. Hetken mielijohteesta hän otti nokkoset talteen, googlaili hetken ja maleksi sisälle hellan ääreen. Hän aikoi kokata nokkoskeittoa.

Töistä tullessani keitto odotti valmiina. Olin innoissani – jotain terveellistä, hyvää, eikä muruakaan lihaa! Miehen tekemänä! Ei voinut olla totta. Söin lautasellisen. Söin toisen lautasellisen. Taivaallista. Nokkoskeiton reseptin salaisuus ei ole mikään salaisuus, vaan perisuomalainen helmasynti. Paljon voita ja paksua kermaa. Ei ihme. Mutta samalla annos rautaa, sekä monenlaisia kivennäis- ja hivenaineita.

Nokkosinnostus yltyi. Ryhdyin keräämään ja ryöppäämään niitä itsekin. Kun oma pihamaa oli raivattu, etsin nokkosia metsäpolkujen varsilta. Ja niitähän riitti. Laitoin moista luonnon ihmeyrttiä joka paikkaan, myös pakastimeen. Kyllästymiseen asti. Alkuun käytin nokkosta kuten pinaattia. Tein niistä lettuja. Käytin taikinassa täysjyväjauhoja ja paistamisessa voita. Vegaaniystävän ruokavierailuun käytin paistorasvana kookosrasvaa ja maitona kookoskermaa. Taivaallista!

Ilahduin erityisesti siitä, että vegaaniletun rakenne oli kiinteä ja paistaminen helppoa, vaikkei taikinassa ollut ensimmäistäkään kananmunaa. Kookoskerman paksuus riitti. Paistamista helpotti, kun annoin täysjyväjauhojen turvota kunnolla kookoskermassa ennen paistamista. Kunnolla tarkoittaa 30–60 minuuttia. Kesän aikana innostuin varioimaan nokkoslettureseptistä lukuisia versioita. Enää en muista niistä puoliakaan. Mikäli itseäni tunnen, tiedän tänä kesänä hurahtavani johonkin aivan uuteen, jumitan sen ympärille kyllästymiseen asti ja ensi kesänä en koskekaan enää samaan kasviin.

Nokkoslettujen lisäksi tein munakkaita, lisäsin niitä salaattiin ja vihersmoothien joukkoon. Ripottelin keittojen pinnalle kuivatettua nokkosta. Haudutin teetä nokkosista ja mintunlehdistä – hunajan kanssa aivan juotavaa.

Tiesin jo viime kesän nokkoskuumeessa, että ensi vuonna lumien sulaessa vesitihkun alta on aika hurahtaa uudelleen. Ja se aika on nyt. Ensiaskeleita villiyrttihurahdukseen on jo otettu, eikä harrastukselle näytä tulevan loppua. Lopputalvesta pidin innostusta yllä lueskelemalla Sinikka Piipon mainiota kirjaa Villivihannekset. Suosittelen! Lisätietoja myös Terveellistä ravintoa villivihanneksista- palstaltamme.

Jaa tämä:
Satu Ilta

Nimimerkki Satu Ilta on koulutukseltaan sosiologi ja yhteisöpedagogi. Hän työskentelee päätyön ohessa sisällöntuottajana ja printtilehden toimittajana. Satu on kirjoittanut toisella nimimerkillä runoja, joita on julkaistu runoantologioissa ja Sadun omassa runokirjassa. Hän on toimittanut yhden runoantologian. Satua eniten kutkuttavat aiheet liittyvät lapsiin ja kasvatukseen, pitkän parisuhteen hoitamiseen, uskontoon, uskoon ja maailmankatsomuksiin, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan. Myös ihmisten käytös kaikessa irrationaalisuudessaan ja ajankohtaiset sosiaaliset ilmiöt käynnistävät Sadussa ”sisäisen analysaattorin” ja kirjoitusinnon.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net