Vesilinnun kansan maailmansyntymyytit https://pixabay.com/fi/muna-linnun-muna-linnun-pes%C3%A4-oksat-721315/
24.01.2017

Vesilinnun kansan maailmansyntymyytit

Suomalaisessa maailmansyntymyyttissä maailma luodaan vesilinnun munasta, maata sukeltamalla tai takomalla taivaan. Maailma syntyi siis paljon runollisemmalla ja mielikuvituksellisemmalla tavalla - kuin mitä alkuräjähdys tai raamatun luomiskertomus antaa ymmärtää - jos suomalaista kansanperinnettä on uskominen.

Vesilinnuilla on erityinen asema itämerensuomalaisessa mytologiassa, sillä vesilintu on monissa luomiskertomuksissa osallisena maailman syntyyn. Jotkut vesilinnut, kuten joutsen, olivat myös muutoin pyhiä. Viron entinen presidentti Lennart Meri onkin nimittänyt itämerensuomalaisia vesilinnun kansaksi. Kansaksi, jonka tarinoissa maailma on syntynyt joko sotkan munasta taikka vesilinnun sukelluksista alkumereen.

Kalevalainen luomistarusto perustuu lähes täysin munamyyttiin, vaikka sivuaakin myös sukeltajamyyttiä. Vanhan Kalevalan mukaan Väinämöinen joutui ”lappalaisen” kanssa taisteltuaan ratsunsa, eli sinisen hirven päältä (alku)mereen. Siellä hän ajelehti seitsemän vuotta ja kynti sinä aikana merenpohjan. Seitsemän vuoden jälkeen meren päällä lenteli ”sotka suoralintu” (vesilintu) etsien pesäpaikkaa. Väinämöinen nosti polvensa merestä, ja sotka teki pesänsä Väinämöisen polvelle.

Vesilintu muni kuusi munaa ja lisäksi yhden rautamunan. Seitsemännen munan rautaisuus viittasi tuonpuoleiseen, eli mikä on rautamunasta tullutta, se ei ole ´tästä maailmasta´. Linnun hautoessa muniaan Väinämöinen liikautti polveaan, jolloin munat särkyivät mereen. Väinämöinen lausui luomissanat:

Mi munassa alanen puoli, se alaseksi maaemäksi;

mi munassa ylinen puoli, se yliseksi taivoseksi

mi munassa on ruskiata, se päiväksi paistamaan.

Mi munassa valkiata, se kuuksi kumottamaan.

Mi munassa luun muruja, ne tähiksi taivahalle.

Väinämöisen ajelehtimisesta taas syntyivät syvänteet, saaret ja luodot, maat ja mantereet. Samalla Väinämöinen piirteli kiviin ja tapasi haljenneen kiven sisältä olutta juovan kyyn, jonka veri juoksutti jokia:

Tuosta saaria saneli,

Sano maatki manteretki,

Kirjutti kivehen kirjan,

Veti viivan kalliohon,

Peukalolla päättömällä,

Sormella nimettömällä,

Katkesi kivi kahdeksi,

Paasi kolmeksi palaksi,

Siellä kyy olutta juopi,

Mato vierrettä vetävi,

Sisässä kiven sinisen,

Paaen paxun paltehessa.

Kisko kärsän käärmeheltä,

Pään on mustalta maolta,

Jo'et joutu juoxemahan,

Maon mustia veriä,

Tuonen toukan hurmehia,

Siitä kasvo kaunis tammi.

Väinämöinen oli siis eräänlainen alkuolento, jonka sanoista maailma sai hahmonsa. Uudemmassa Kalevalassa vesilinnun kaveriksi on vaihtunut Ilmatar, Ilman impi. Siinä sotka pesii Ilmattaren polvelle, ei Väinämöisen.

Sukeltajamyytissä taas luojajumala käski avustajaansa vesilintua sukeltamaan maata alkumeren pohjasta. Tuodusta pohjamaasta muotoiltiin kuivaa maata, ja samalla tuli kynnettyä myös merenpohja. Vesilintu toi sopimuksen mukaan maata sukelluksiltaan, mutta samalla se yritti ovelasti pimittää maata myös itselleen. Varkausmielessä nostettu maa kuitenkin alkoi paisua vesilinnun suussa, ja se joutui sylkemään pimitetyn maan ulos. Tästä maasta syntyivät saaret ja luodot, vuoret ja tunturit.

Lähteet:

Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko
Alhonen, Muurinen, Rannanjärvi: Pientä ja isoa väkeä
Suomen Kansan Vanhat Runot: http://dbgw.finlit.fi/skvr/skvr-tietokanta.php

 

Jaa tämä:
Saaga Saarnisola

Kirjoittaja on Kuudesaisti.netin mediamyynnin myyntipäällikkö. Saaga on myös paikkariippumaton yrittäjä, vapaa kirjoittaja, majakan kantaja ja erityisesti luontoperäisen henkisyyden tuntija.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net