Vesi - itsestäänselvyys? rony michaud Pixabaystä
05.08.2013

Vesi - itsestäänselvyys?

Vesi on planeettamme yleisin aine ja samalla ihmiskunnan tärkein ravintoaine. Se on lisäksi elämänkumppanimme: emme voi emmekä halua elää ilman sitä. Vesi on meille monella tavalla elintärkeää jo ennen syntymäämme.

Tämä ihmeellinen kemiallinen yhdiste on monen mielestä täysin itsestään selvä asia. H2O on maailman tunnetuin kemiallinen kaava, sen tietävät jo koululapsetkin. Samalla se on eräänlainen elämän menestyskoodi, kun kaksi vetyatomia yhdistyy kovalenttisella sidoksella yhteen niitä suurempaan happiatomiin. Tässä maailmankaikkeuden yleisin aine (vety) ja kolmanneksi yleisin aine (happi) yhdistyvät välttämättömäksi lähtökohdaksi elämälle – ainakin siinä muodossa kuin me tunnemme sen. Elämme vesiplaneetalla, jonka pinta-alasta on yli 70% vettä. Sattuma tai ei, myös ihmiskehosta suunnilleen saman verran prosentuaalisesti on vettä. Tässä mielessä me olemme planeettamme pienoismalleja. Jos ihminen painaa 60 kiloa, hänestä vettä on suunnilleen 40 kiloa. 90-kiloisen kehossa on 60 kiloa vettä. Vesi kulkee koko ajan kanssamme. Tämä kaikki on toki tiedossamme. Siitä huolimatta vesi on suuri mysteeri niin tieteen kuin henkisyydenkin näkökulmasta. Se on siis kaikkea muuta kuin itsestään selvyys.

Vesi – suuri hyväntekijä

On jännittävää ja huolestuttavaakin, että vaikka vettä on kaikkialla niin meissä kuin ympäristössämmekin, tässä lähes 200 000 järven ja lammen, yli 50 000 kesämökin ja yli 20 000 lähteen maassa, tunnemme sitä aika huonosti. Asiaa, joka tunnetaan huonosti ja jota pidetään veden lailla kuitenkin itsestään selvyytenä, usein myös kohdellaan huonosti tai ainakin välinpitämättömästi. Tämän on muututtava! Alituisesti kierrossa oleva vesi on osa meitä itseämme, osa hyvinvointiamme ja hyvin tärkeä tekijä eloonjäämisenkin kannalta. Mitä teemme vedelle, sen teemme lopulta aina itsellemme. Tämä näkyy niin yksilö- kuin kollektiivisellakin tasolla ja on esillä päivästä toiseen tiedotusvälineissä. Jos siis tahdot itsellesi hyvinvointia ja terveyttä, anna sitä vedelle niin kehossasi kuin sen ulkopuolellakin. Jos tahdot juoda jatkossakin hyvää, terveellistä ja raikasta vettä, tee voitavasi, että vesi voi pysyä tällaisena. Turvaa mahdollisuuksiesi mukaan vedelle hyvät elinolot, kunnioita ja rakasta sitä (”Minä rakastan sinua, ystäväni vesi”), sillä se on elävä, tietoinen substanssi, jolla on muisti. Vesi on itse asiassa suuri hyväntekijä, ihmiskunnan kehitys- ja kasvukumppani. Väheksymällä sitä väheksymme itseämme ja tehtäväämme tällä kauniilla vesiplaneetalla.

Mitä vesi voi opettaa meille?

Elämme hyvin harvinaisella vesiplaneetalla. Samanlaisia vesiplaneettoja ei ole vielä löytynyt ainakaan materialistisen tieteen toimesta. Henkinen tiede sen sijaan on saanut selville, että galaksissamme on muutamia vastaavanlaisia planeettoja. Lähin niistä on Siriuksen kaksoistähtijärjestelmää kiertävä vesiplaneetta. Tällaisia on kuitenkin hyvin harvassa.
Miksi sitten vesiplaneetat ovat niin harvinaisia ja erikoisia? Keskeisenä syynä on se, että niitä kansoittavat galaktiset sivilisaatiot ovat valinneet erilaisen kehitysreitin kuin useimmat muut sivilisaatiot, joiden kaukana menneisyydessä tekemä valinta on painottanut mentaalista, älyllistä kehityssuunnitelmaa. Tämä on ollut valtavirta galaksissamme. Sen sijaan ihmiskunta ja muut harvojen vesiplaneettojen sivilisaatiot ovat valinneet kasvu- ja kehitysreitikseen emootioiden ja erityisesti niistä korkeimman, rakkauden, kautta kasvamisen. Tätä on pidetty galaksissamme hyvin vaikeana, jopa vaarallisena kehitystienä, koska on nähty, että monet sen valinneet sivilisaatiot ovat epäonnistuneet tässä kokeilussa. Yhtenä syynä epäonnistumiseen on ollut pakottaminen – ei rakkauteen kasvamista voi eikä tule pakottaa!Ihmiskuntaan asetetaan tällä hetkellä galaktisesti suuria toiveita. Meitä monitoroidaankin kiinteästi, ja muut galaktiset rodut, kuten Siriuksen, Seulasten ja Arcturuksen sivilisaatiot (kosmiset ”isovanhempamme”), seuraavat tarkasti askeleitamme tällä rakkauteen vievällä reitillä.Emme siis ole yksin. Kun onnistumme tässä galaktisessa kokeilussa, jonka valitsimme ikimuistoisia aikoja sitten itsellemme kehitysreitiksi – sitä ei siis pakotettu meille – tuomme suuren lisäarvon koko tälle galaksille, sen lukemattomille elämänmuodoille. Muut, tuon toisenlaisen kehitysreitin valinneet sivilisaatiot, eivät nimittäin kykene samalla tavalla tuntemaan ja ilmentämään rakkautta kuin ihmiskunta parhaimmillaan pystyy. Olemme saaneet tästä esimakua planeettamme suurimpien sielujen ponnistusten ja saavutusten myötä. Muut galaktiset rodut pystyvät kyllä ymmärtämään rakkautta älyllisesti ja ovat saavuttaneet suurenmoisia kehitysaskeleita älyn, ymmärryksen ja mentaalisuuden alueilla, mutta meidän tehtävämme on toinen: olemme tällä vesiplaneetalla nimenomaan oppiaksemme jalostamaan tunteitamme, löytääksemme tien takaisin elämän pyhyyteen ja kauneuteen ja oppiaksemme rakastamaan sillä pyyteettömällä Kristus-rakkaudella, jota suuri planetaarinen Opettaja ilmensi 2000 vuotta sitten. Kuljemme hänen rakastavissa jalanjäljissään.

Teksti: Erkki Lehtiranta, smilingstars.fi

Lisää vedestä Erkki Lehtirannan ja Kylli Kukkin kirjasta Vesi - elämän sanansaattaja, jota on saatavana perinteisenä paperikirjana tai videokirjana USB-muistitikulla. Erkin ja Kyllin videokirja on löytöretki hyvinvoinnin lähteille ja uuteen vesitietoisuuteen. Kirja valottaa veden olemusta, tutkimusta, symboliikkaa ja merkitystä monesta eri näkökulmasta. Näe Kylli Kukkin upeat joogaharjoitukset, niiden myötä joogakoulu tulee olohuoneeseesi. Kuule Erkin Rakkausmeditaatio, Irtipäästämisen meditaatio sekä mitä vesi voi opettaa meille. Videokirjan opastuksella opit myös tekemään kukkauutteita veden muistiin.

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net