Veden väen lumous Tytti Muurisen kuvitus kirjasta Alhonen, Muurinen, Rannanjärvi: Pientä ja isoa väkeä (Salakirjat 2016).
21.09.2016

Veden väen lumous

Ennen muinoin jolloin vielä uskottiin vedenhaltijoihin, asianmukaisesti lahjottuna haltija takasi runsaan kalansaaliin, mutta kovana kalaverovuotena ei haltijaa kunnioittavillekaan kalamiehille välttämättä riittänyt apetta. Vihastuneena vedenhaltija saattoi jopa viedä mukanaan kalastajia tai uimareita, ottaa onnen pois tai aiheuttaa sairauden.

Jos vedenhaltija oli naispuolinen, saattoi hän kauneudellaan lumota ihmisen ja houkutella ovelasti jopa Ahdin linnaan ja sen vedenalaiseen puutarhaan.

Vedenhaltijoilla on ollut monia nimityksiä. Järven-, meren- tai koskenhaltija, veen emäntä, vedenneito, veden väki, näkki, vesihiisi ja vetehinen. Hämäläisten vedenjumala oli Ahti, karjalaisten ja inkeriläisten veden emä. Kalevan kertomuksissa myös Iku-Turso.

Vedenhaltija voi esiintyä ihmisen hahmoa muistuttaessaan joko naisena tai miehenä. Haltija voi näyttäytyä pienenä miehenä, jolla on punainen piippalakki ja leuassa pitkä parta, jota peittää lukemattomat kotilot, sarvipäisenä pukkina, erikoislaatuisena kalana, vihreäpartaisena suurena kuvatuksena, tai kruunupäisenä käärmeenä. Erittäin kaunis Vellamo on veden emäntä, joka asustelee Ahtolassa. Vellamo on veden riistan paimentaja, joka ajaa kalat verkkoihin ja nuottiin. Usein tarinoissa esiintyy alaston nainen, joka kampaa tai pesee rantakivellä pitkiä hiuksiaan. Kalanpyrstöinen naishahmo taas on nuorempaa kansainvälistä tarinaperinnettä.

Vedenhaltijat vartioivat kaivoa, lähdettä, jokea, järveä tai merta. Veden väkeä on erityisesti vesilähteen vedessä, kosken ja aallon kuohuissa sekä pyörteissä, koska niissä vedenhaltijat asuvat. Vedenhaltijat voivat majailla myös rannan tyvenessä, pohjattomassa kohdassa järveä. Siellä saattaa olla ovi haltijan asuntoon.

Vedenhaltijaa kiitettiin saaliista antamalla sille vastalahjaksi joko rahaa, hopeaa tai useinmiten kalansaaliin ensimmäinen kala taikka kalan pää. Vedenhaltijaa puhuteltiin kunnioittavasti, esimerkiksi näin:

”Ve´en ahti armollinen,

ve´en kultainen kuningas”

Joskus taas vedenhaltijoille itselleen tuli niin huono kalavuosi, että he tarvitsivat itse kaikki kalat eikä ihmisille riittänyt juuri mitään. Vedenhaltijat saattoivat joutua maksamaan veroja isoille hauille, jopa kolme tynnyriä muikkuja päivässä. Näin ollen kalakadon aiheutti kova verovuosi.

Jos vedenhaltija ilmestyi vesille koristeellisena ja lempein kasvoin, oli hän hyvällä tuulella ja antoi heti hyvän saaliin. Jos hän näytti kolkolta, sai pelätä pahaa ja oli parasta valmistaa haltijalle maistuva kala-ateria heti maalle päästyä.

Uskomuksia

- Ensimmäisenä vesistöön hukkuneesta ihmisestä tuli sen vedenhaltija.

- Vedenhaltijana on myös voitu pitää vesistön vanhinta asukasta tai suurinta kalaa.

- Veden väki pilaantui jos siihen sekoittui metsän väkeä, tästä vedenhaltija suuttui kovasti. Metsästysretkellä ei käyty kalassa eikä riistaa ja kalansaalista asetettu samaan paikkaan. Vedenhaltijan tiedettiin myös tarvittaessa tappelevan metsänhaltijan kanssa.

- Vedenhaltija sairastuttaa ihmisen, joka ei käyttäydy kunnolla vesillä, uimassa tai rannalla.

- Vedenhaltija näyttäytyy ihmiselle useinmiten pyhäöisin, pääsiäis-, juhannus-, tai loppiaisyönä. Vedenhaltijan voi tuntea tuulen väreenä kasvoilla tai kuulla kohahduksena vedessä.

- Vedenhaltijoiden veneet kulkevat itsekseen virran mukana.

- Jos ihminen ajaa vedenhaltijan pois, ei hän saa kaloja enää koskaan.

- Mene juhannusyönä alasti koskikivelle istumaan, niin kiven ympärille tulee vedenväki karkeloimaan.

Opettavainen tarina luonnon arvostamisesta

”Sisarukset Matti ja Iina keräilivät kiviä järven rannalla, Matti mustia ja Iina valkoisia. Yhtäkkiä Iinalle ilmestyi hurmaava nainen lahnansuomuisessa puvussa, joka pyysi tyttöä mukaansa juhliin Ahdin linnaan, mikä oli koristeltu tuhansin simpukankuorin ja jota ympäröi ihmeellinen vedenalainen puutarha. Iina saisi osansa linnan rikkauksista jos lähtisi naisen matkaan. Iina hurmaantui naisen kauneudesta ja tarinoista ihmeellisestä Ahdin valtakunnasta, Iina oli jo astumaisillaan veteen kun hän muisti varoitukset veden väen lumouksista. Silloin Iina alkoi rukoilla ääneen ja samassa nainen vaipui laineisiin ja huusi: - Taas te ihmiset sotkitte järven rannat, vaikka minä ja tyttäreni ne tulvaveden aikaan siivosimme! Tämän jälkeen Iina ja Matti heittivät kaikki keräämänsä kivet takaisin järven syvyyksiin.” (Timonen, Eija & Kurkinen, Maileena: Vedenhaltijat, 1988)

Lähteet:

Alhonen, Muurinen, Rannanjärvi: Pientä ja isoa väkeä (Salakirjat 2016)
http://www.siuro.info/fi/vapaa-sana/704-veden-vaeki-entisajan-uskomuksia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vedenolennot

Jaa tämä:
Saaga Saarnisola

Kirjoittaja on Kuudesaisti.netin mediamyynnin myyntipäällikkö. Saaga on myös paikkariippumaton yrittäjä, vapaa kirjoittaja, majakan kantaja ja erityisesti luontoperäisen henkisyyden tuntija.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net