Luonnonuskonnot, osa 3: Henkimaailmojen Shamanismi Copyright: jozefklopacka / 123RF Stock Photo
02.11.2017

Luonnonuskonnot, osa 3: Henkimaailmojen Shamanismi

Asatru, Druidismi, Shamanismi, Suomenusko, Wicca ja muut luonnonnoituudet, mitä nämä luonnonuskonnot oikein ovat ja mihin ne perustuvat? Jo muinaisina aikoina ihmiset etsivät jumaluutta luonnosta, hengistä, haltijoista tai luonnon voimista. Vaikka kristinuskon leviäminen syrjäytti ja kielsi monet wanhojen kansojen uskomukset pahuutena ja pakanuutena, ovat jotkut niistä selviytyneet myös näihin päiviin saakka. Osa vanhakantaisena, osa nykyaikaistettuna. Juttusarjamme kolmannessa osassa matkaamme pienen pintaraapaisun verran Shamanismiin.

Vaikka Shamanismi luokitellaan luonnonuskonnoksi, se ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä ”uskonto”, vaan lähinnä ekologinen ja panteistinen / animistinen maailmankuva. Vieläpä mahdollisesti maailman vanhin sellainen, sillä ensimmäiset merkit shamanismista on tulkittu 25 000 vuotta vanhoista luola- ja kalliomaalauksista. Kotoperäinen Kalevalammekin on omalla tavallaan kuvaus shamaanien maailmasta ja matkoista, mutta siinä on havaittavissa myös nuorempi tietäjäperinne. Lyhyesti sanottuna shamanismi on ikivanha menetelmä, jossa käytetään muuntuneita tajunnantiloja, joiden kautta ollaan yhteydessä luonnon henkiin ja jumaluuksiin. Shamaani on henkimaailman asiantuntija, joka välittää tietoa henkimaailman eri tasoilta näkyvään arkiseen todellisuuteemme.

Shamanismi eroaa monesta luonnonuskonnosta siinä, että perinne on säilynyt katkeamattomana nykypäivään asti, vaikka painopisteet ovatkin hioutuneet nykyihmisten tarkoituksiin sopivaksi. Moni nykyajan shamanismin harjoittaja käyttää termiä Shamanismi, erittelemättä tuhansia vuosia vanhaa perinnettä uuteen tai vanhaan (uusshamanismi ja shamanismi). Shamanismia on aina muokattu eri kulttuureille ja tilanteisiin sopiviksi. Nykyajan shamanismissa lienee enemmän painotusta ihmisen itsekehityksessä, vaikka esimerkiksi parantaminen on ollut tärkeä osa sitä kautta vuosituhansien.

Animistisen maailmankuvan mukaan, johon shamanismikin yleisesti perustaa, on kaikella olevalla sielu tai henki. Myös kasveilla, puilla, eläimillä, kivillä ja niin edelleen. Niin sanotun ekstaasitekniikan avulla ihmisen henki voi siirtyä toisiin ihmisiin, eläimiin tai esineisiin ja kommunikoida niiden kanssa. Maailmankaikkeuden taas käsitetään koostuvan valtavasta energiaverkosta, joka ilmenee muotoina ja värähtelyinä. Shamaania tarvitaan välittäjäksi eri osien välillä, sillä hän osaa tasapainottaa energiaa siellä, missä sitä on liikaa tai liian vähän. Tämä voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sairauksien parantamista, ongelmien syiden selvittämistä, sateen tai auringon tuomista viljelyksille, tiedon hakemista, jumalten ja henkien kanssa yhteydenpitoa kiitoksineen ja erilaisine toimineen.

Shamanismin harjoittaminen

Shamanismin harjoittaja voi myös olla jonkin muun uskonnon edustaja (kristitty, wicca, buddhalainen…), jolloin tämä uskonto usein sisältää jumalkäsityksen ja shamanismi toimii tekniikkana sen rinnalla. Toiset ovat panteisteja, jotkut uskovat elämänvoiman energiaan ja joku on ehkä ateisti, jolle shamanismi on psykologinen työkalu. Shamanismi ei siis velvoita minkäänlaiseen jumaluskoon, vaan pikemminkin antaa erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa omaa henkilökohtaista uskoa sen puitteissa.

Varsinaiseksi shamaaniksi voi päätyä monella eri tavalla, mutta shamaanin kutsumus on harvinainen ja vaativa virka. Kutsumus voi ilmetä unien ja näkyjen kautta, tai vaikean ja vaarallisen sairauden tai koettelemuksen jälkeen. Joidenkin kohdalla kutsumus on kulkenut suvussa. Toiset voivat olla ennemminkin henkien valitsemia kuin itse tehtäväänsä halunneita. Tällaisia unien tai näkyjen kautta kutsuttuja pidettiin ennen suurina shamaaneina ja asemansa perineitä pienempinä shamaaneina.

rumpumainos kuudesaisti pieni

Shamaanin maailmankuva ja toiminta

Shamaanin maailma jaetaan useinmiten kolmeen osaan: ylinen, keskinen ja alinen. Nämä ovat henkimaailman tasoja, jotka ovat läsnä koko ajan, mutta yleensä ihminen ei havaitse niitä ollessaan päivätajunnassa kiinni. Tämän vuoksi niihin matkustetaan transsin avulla, jolloin tietoisuuden tila muuttuu ja henkimaailmaan voi siirtyä vähän samaan tapaan kuin unia nähdessään.

Alinen on maan alla ja sen voima on usein parantavaa. Alisesta haetaan konkreettista apua vaivoihin ja tavataan voimaeläimiä, esi-isiä ja muuta maanalaista väkeä. Yleisimmin opetetussa tekniikassa aliseen mennään transsissa tunnelia tai onkaloa pitkin.



Ylinen on taivaan rajan tuolla puolen, alkaen usein pilvirajasta, jolloin transsimatkalla suuntaudutaan ylöspäin. Ylisessä on pääpiirteittäin abstraktia tietoa; neuvoja ja viisautta, opettajia ja mentoreita. Keskinen taas on tämän maailman henkinen ulottuvuus, joten se ei vaadi transsissa erityistä siirtymistä ylös ja alas.

Sinänsä kolmijako on vain karkea jako, sillä henkimaailmassa on lukemattomia tasoja ja erilaisia tiloja, joihin pääsee tunneleita ja tietoa hyödyntämällä. Shamaani näkee myös maailmankaikkeuden voimaverkon ja energian ns. shamanistisen näkökyvyn avulla, jota varten ei tarvitse mennä transsiin.

Shamaanin maailmankuvaan mahtuu yleensä monenlaisia henkiolentoja, maahisia, menninkäisiä, kasvien henkiä, esi-isiä ja jumaluuksia. Silti shamaani on läsnä arkitodellisuudessa, jalat tukevasti maanpinnalla.

”Ihminen on riippuvainen luonnosta, mutta luonto ei ole riippuvainen ihmisestä. Ihmiset eivät ennenvanhaan metsästäneet riistaa vaan pyysivät, että luonto antaisi ravinnon. Se eroaa täysin nykykäsityksestä, jossa ihminen on nostanut itsensä jumalalliseen asemaan luonnon yläpuolelle.” - Susanna Aarnio, shamaani

Lähteet:
thuleia.com/ffshamanismi.html
lehto-ry.org/v2/shamanismi/
studio55.fi/matkailu/article/mita-on-shamanismi-shamaani-kertoo/130482

Jaa tämä:
Saaga Saarnisola

Kirjoittaja on Kuudesaisti.netin mediamyynnin myyntipäällikkö. Saaga on myös paikkariippumaton yrittäjä, vapaa kirjoittaja, majakan kantaja ja erityisesti luontoperäisen henkisyyden tuntija.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net